Type and press Enter.

3 IDEAA LELUSÄILYTYKSEEN, OSA 1

 

LELUJEN_SÄILYTYS_IMG_7211

 

LELUJEN_SÄILYTYS_IMG_7195


LELUJEN_SÄILYTYS_IMG_7192

 


LELUJEN_SÄILYTYS_IMG_7202

 

LELUJEN_SÄILYTYS_IMG_7183

 

Arvelisin, että jokainen lapsiperhe painii loputtoman lelukaaoksen kanssa. Lelut tuntuvat valtaavan koko asunnon, ja vaikka pyrkisi hankkimaan lapselle vain kohtuullisen määrän leluja, niiden määrä riistäytyy synttäreiden ja joulujen johdosta kuitenkin käsistä. Ja hyvä niin – lelujen tehtävähän on viihdyttää, opettaa ja virikkeellistää lasta, auttaa mielikuvitusta laukkaamaan. Lapsi, jolla on mielekkäitä leluja, on tässä maailmassa onnekas ja etuoikeutettu. Ja koska koti on myös lapsen koti, leikkiminen kuuluu sinne.

Mutta illan tullen pitää olla jokin paikka, jonne lelut voidaan yhdessä kerätä. Meillä aikuisten aika alkaa siitä, kun lelut on kerätty pusseihin ja laatikoihin, hyvänyönsuukot on pusuteltu ja Nappula on vetäytynyt peiton alle. Silloin koti on taas aikuisten valtakuntaa enkä halua silloin väistellä enää duploja ja pikkuautoja olohuoneen lattialla. Olen siis halunnut panostaa lelusäilytykseen, joka sekä kestää silmää että toimii.

Meillä on erilaisia säilyttimiä leluille, ja esittelen niistä tässä postaussarjassa kolme kaikkein kätevintä.

 

1. Muoviset, kahvalliset laatikot kaappeihin

 

LELUJEN_SÄILYTYS_IMG_7205

 

LELUJEN_SÄILYTYS_IMG_7250

 

LELUJEN_SÄILYTYS_IMG_7255

 

Nappulan huone on asuntomme pienin huone, joka on pääasiassa pyhitetty nukkumiselle. Jonkin verran siellä silti myös leikitään ja luetaan satukirjoja, joten tarvetta lelusäilytykselle on myös siellä. Nappulan huoneeseen olen laittanut ikivanhat Ikean säilytyskuutiot, jotka edellisessä kodissa olivat makuuhuoneessamme. Pidän hirmuisesti noista liikuteltavista kaapeista, mutta ne ovat jo hieman kuluneet, joten ne sopivat lastenhuoneeseen oikein hyvin. Eipä tarvitse varoa, hakataanko niihin leluilla lommoja. Poika myös osaa käytellä niitä itse ja saa ovet hyvin auki ja kiinni.

Kaappien sisälle olen ostanut Clas Ohlsonilta harmaita muovilaatikoita, jotka syövät sisäänsä paljon leluja ja kirjoja. Laatikot ovat riittävän pieniä, jotta yksivuotiaskin jaksaa niitä nostella kaapista lattialle – ja jopa takaisin. Poika onkin ainakin toistaiseksi hurjan järjestelmällinen ja tietää tarkasti, minne mikäkin lelu laitetaan, kun leikki loppuu. Toivon, että tämä hämmästyttävä ominaisuus säilyy hänellä pitkään. Voin suositella näitä laatikoita lämpimästi kaikille, jotka miettivät lelusäilytyksen järjestämistä kodissaan. Laatikoita on saatavilla useita ero kokoja.

 

2. Legopussi, joka avautuu leikkialustaksi

 

LELU_SÄILYTYS_IMG_7078

 

LELU_SÄILYTYS_IMG_7036

 

LELU_SÄILYTYS_IMG_7049

 

LELU_SÄILYTYS_IMG_7061

 

Tämä nerokas legopussi on siskoni käsialaa. Nappula sai serkuiltaan valtavan määrän duploja, kun serkut kasvoivat niistä ulos. Legot toimitettiin meille valtavan käytännöllisessä ja hauskassa pussissa, jonka sisko on itse tehnyt. Pussin idea on se, että narut avaamalla siitä saa leikkialustan, jonka päällä legoja voi rakennella. Kun narut vedetään kiinni, legot pysyvät hyvässä tallessa pussin sisällä. Pussi avautuu suurimmillaan vielä paljon suuremmaksi alustaksi, kuin näissä kuvissa varsinaisesti näkyy. Ohjeet tällaisen pussi tekemisestä löydät täältä.

Meillä legopussi on käytössä vierashuoneessa, joka kulkee meillä myös leikkihuoneen nimellä. Vierashuone on oiva paikka leikkimiselle, ja siellä Nappula puuhaileekin lelujen kanssa usein. Loput vierashuoneen leluista säilytetään yllä näkyvässä valkoisessa kannellisessa tynnyrissä, joka on isoäitini peruja. Paksusta pahvista ja puusta tehty tynnyri on joskus maalattu valkoiseksi, mutta olen välillä pohtinut sen maalaamista jollain hieman hauskemmalla värillä.

Lisää käytännön ideoita lelujen säilytykseen luvassa myöhemmin. Miten teillä säilytetään leluja?

 


 

A family with small children is likely to have problems with the great amount of toys.
Here are two ideas for toy storage. What are your ideas?

 


 

seuraa – follow
FACEBOOKISSA – BLOGLOVINISSA – INSTAGRAMISSA

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *