Tänään on arjen ensimmäinen virallinen päivä, sillä monet ovat vieneet lapsensa tänään kouluun ja painuneet itse takaisin töihin loman jäljiltä. Kesä näyttää kuitenkin olevan vielä parhaimmillaan, sillä lähiaikojen sääennuste näyttää upealta ainakin pääkaupunkiseudulla. Elokuu onkin mielestäni kesän parasta aikaa, ja arjen lomaan on kiva ripotella vielä rentoa kesätekemistä. Tässä hyvä vinkki vaikka pienelle viikonloppureissulle.
Sipoossa sijaitseva Gumbostrand Konst & Form on silmää hivelevä taide- ja muotoilukeskus, jossa tarjoillaan myös äärimmäisen hyvä sunnuntaibrunssi. Gumbostrandissa on laaja taidegalleria, jossa on vaihtuvia näyttelyitä kiinnostavilta kotimaisilta taiteilijoilta. Gallerian kyljessä on putiikki, joka myy toinen toistaan upeampia sisustus- ja taide-esineitä sekä muuta muotoilua. Putiikin valikoima on raikas ja omaperäinen, sillä näitä tuotteita ei ihan jokaisesta sisustuskaupasta saa. Omat sormeni syyhysivät useammankin esineen kohdalla.
Sunnuntaisin Gumbostradissa tarjoillaan brunssi, jonka raaka-aineet ovat todella laadukkaita ja tuoreita. Yksi parhaista brunsseista, joita olen kokeillut. Kannattaakin varata pöytä, sillä brunssi on suosittu. Mies vei minut Gumbostrandiin syntymäpäiväbrunssille kesäkuussa, ja kokemus oli todella positiivinen, vaikka mukana oli pieni, syömistä opetteleva taapero.
Gumbostrand sijaitsee todella pittoreskin kylän keskellä merenrannassa, joten nähtävää on myös keskuksen ulkopuolella. Käy ihmeessä itse kurkkaamassa!
Gumbostrand Konst & Form in Sipoo is a place worth a visit.
Art, design and a great brunch on sundays.
seuraa – follow
FACEBOOKISSA – BLOGLOVINISSA – INSTAGRAMISSA