”Veriarvoissasi ei ole mitään vikaa. Kyseessä on sinun tapauksessasi hyvin todennäköisesti kumuloitunut uupumus.”
Lääkäri vahvisti viime viikolla puhelimessa sen, mitä en itse olisi halunnut kuulla. Olen elokuun alusta asti ollut todella väsynyt oikeastaan koko ajan ilman selkeää syytä. Olen nukahdellut tämän tästä sohvalle, kahdeksan tunnin yöunten jälkeenkin olo on ollut puolikuollut, eivätkä kolmen tunnin päikkärit ole virkistäneet tipan vertaa. Samaan aikaan olen kuitenkin ollut innostunut töistä ja vielä innostuneempi hyvin edenneestä keittiöremontista. Burn outista tai masennuksesta ei siis ole kyse – minua yksinkertaisesti vain nukuttaa koko ajan. Olen silti pyörittänyt arkea pää suristen: hoitanut uhmaikää oireilevan lapsen päivästä toiseen päiväkotiin, itseni töihin ja sieltä päiväkodin kautta takaisin kotiin, ostokset kaupasta, ruoan pöytään, koirat lenkille poikaa vaunuissa työntäen, pyykit koneeseen ja koneesta, tiskit puhtaiksi (käsin kylppärissä, koska keittiöremontti), lukenut pojalle iltasadun ja peitellyt sänkyyn, ja päivän lopuksi raahautunut itse nuokkumaan suihkuun ja lopulta sänkyyn. Ja seuraavana päivänä koko show uusiksi. Liian useana lapsivapaana lauantaipäivänä olen lähtenyt kotoa väsymyksestä huolimatta harrastamaan tai kulttuuririentoihin sen sijaan, että olisin levännyt.
Syyskuun puolivälissä huomasin, että ote alkoi herpaantua. Unohtelin päivittäin asioita ja käsitin usein asioita jotenkin väärin. Jouduin varmistelemaan useaan kertaan sovittuja asioita ja kirjoittamaan kaiken ylös. Blogiin kirjoittaminen oli muuttunut kaukaiseksi unelmaksi, enkä ehtinyt tehdä mitään muutakaan, mistä olisin varsinaisesti nauttinut. Työ oli onneksi edelleen hauskaa, mutta huomasin stressaavani myös kasvavaa tehtävälistaa. Huumorintajuni oli kateissa ja peilistä tuijotti ihminen, jonka ihonväri oli muuttunut harmaaksi. Uutta puuteria ostaessani kosmetiikkamyyjä ihmetteli, miksi minulle on aiemmin aina myyty liian tummaa sävyä, vaikka ihoni on todella vaalea. Yritin vakuuttaa, että aiempi sävy on minulle oikea, kunnes katsoin kunnolla itseäni peilistä. Olin lakananvalkoinen. Samalla viikolla aloin yhtäkkiä itkeä vuolaasti päiväkodin eteisessä, kun pojalla oli huono aamu ja häntä kiukutti. Sain soperrettua hoitajalle vain, että ”nämä aamut ovat niin kamalan raskaita, kun hoidan tätä kaikkea yksin”.
Alkoi tuntua siltä, että väsymyksessäni oli kyse jostain fyysisestä. Olen ollut kroonisesti aneeminen vuosia, joten tein johtopäätöksen: joko hemoglobiinini tai varastorautani täytyy olla tosi alhainen. Varasin ajan verikokeisiin, ja labrassa pantiinkin luupin alle samalla kilpirauhasarvot sekä sokeriarvot. Ihmetytti, kun tulokset tulivat. ”Mitään fyysistä syytä väsymykseesi ei löydy. Suuret elämänmuutokset ja ponnistukset kuluneen vuoden aikana ovat nyt kumuloituneet väsymykseksi. Sinun täytyy aktiivisesti ottaa aikaa palautumiselle.” Lääkärin sanat puhelimessa olivat selkeät ja olihan hän oikeassa – takanani ovat hyvin traumaattinen ja vaikea ero, itseni kasaaminen perheemme raunioista, yhden vanhemman perheen arjen opettelu, muutto, uusi työ, remontti, useita uusia ja mahtavia ihmissuhteita mutta myös useita uusia pettymyksiä vanhoissa ihmissuhteissa, ja ylipäätään iso kasa ihan tavallisia arjen asioita, joista pitää huolehtia. Palautua pitäisi, vaikka minulla ei ole hajuakaan, miten palaudutaan aktiivisesti.
Nyt sitä palautumista siis opetellaan. Opetellaan hellittämään heti kun ryydyttää ja ottamaan aikaa ihan vaan olemiselle. Palautuminen on ensivaiheessa minulle sitä, että vapaina hetkinä ja pojan mentyä nukkumaan makaan vain sängyssä, kuuntelen vaikka musiikkia ja tuijotan vastapäistä seinää. TV:n katselusta olen luopunut. Padilta katson vain ohjelmia, jotka eivät vaadi aivoilta paljoa. Myös pojan hoidon suhteen on tehty järjestelyjä, jotta saisin viikossa yhden tai kaksi lapsivapaata arkiaamua. Tänään olikin ensimmäinen sellainen aamu tänä vuonna. Kummasti ehti istua, juoda kahvia, meikata ja valita vaatteita. Ihmeellistä ja ihanaa. Poika on isällään yötä joka toisena viikonloppuna. Silloin koetan nukkua. Unta kertyy helposti lauantain ja sunnuntain välisenä yönä 11 tuntia. Olo on sen jälkeen hetken aikaa normaali. Pojan päivä- ja yöunirytmiin on tehty muutoksia, jotta aamut olisivat hänelle ja sitä kautta minulle helpompia. Palasia on siis loksauteltu oikeille paikoilleen. Olen myös saanut apua läheisiltä ja olemme yhdessä miettineet, miten jaamme arjen askareita. Hyvä tästä siis tulee. Toiveeni on, että kun kaamosaika alkaa, jaksan sen yli jo paljon helpommin.
Jos olet miettinyt, miksi blogini on hiljaa, syy on tämä. Nautin blogin tekemisestä aivan valtavasti, joten haaveena on myös se, että raivaan stressaavia asioita syrjemmälle ja keskityn yhä useammin vaikka kuvaamiseen ja kirjoittamiseen. Sinnitelkää siis mukana. Täällä ollaan edelleen.
For the last two months I’ve been more tired than ever. That’s why the blog has been quiet. But I’m still here! Soon some news about my new kitchen.
seuraa – follow
FACEBOOKISSA – BLOGLOVINISSA – INSTAGRAMISSA
27 comments
Aktiivinen palautuminen kuulostaa todellakin hämärältä ohjeelta, mutta mahtavaa, että muutama palanen on jo loksautettu paikoilleen. Kovasti toivon, että jaksat kaamosta kohti paremmin. Ota vain kaikki jeesi vastaan, mitä on tarjolla, ja tuijottele seinää kaikessa rauhassa välillä.
Tuo pieni mies on kyllä pus-mussukka!
Kiitos paljon! Avun vastaanottamista on opeteltu koko vuosi, ja nyt sen alkaa oppia. Vastaanottamisen jälkeen pitäisi vielä oppia pyytämään. Miten se onkin niin vaikeaa? Mutta kyllä se taas tästä.
Hei, onhan tuolla syitä uupumukseen ja väsymykseen.
Mutta, onko sun veriarvot miten tutkittu? Onko ferritiini mitattu? Entäs b12-tc2? Ja mitkä olivat vastaukset? Raudanpuutteella on monta kasvoa (ja noin 50 eri oiretta) ja hb voi olla silti normaali tai korkea.
Joo, ferritiini oli jopa 53 ja hb myös parempi kuin vuosiin, olikohan 130 luokkaa. Muutkin arvot lääkärin mukaan kohdillaan. Taidan silti jatkaa nyt omatoimisesti aloitettua lisärautaa ja muita lisäravinteita ihan vain varmuuden vuoksi. Hyvää syksyä sinulle!
Voimia ja luottavaista mieltä. Ole itsellesi armollinen. Halauksia.
Kiitos muru! ❤️
Koskettava kirjoitus – ja osuvasti otsikoitu! Väsymyksessä ja uupumuksessa salakavalinta on se, että se tulee juurikin hiipien, kuten sanoit: kumuloituu päivä päivältä, kunnes jossain vaiheessa menee ”yli”. Helpompaa olisi, jos osaisi tarttua jo alkavaan väsymykseen, tai vielä parempi, jos osaisi ehkäistä sen kokonaan. Mutta kiireisessä arjessa se on välillä vaikeaa, kun tietyt asiat pitää kuitenkin hoitaa. Itsellesi kävi viime syksynä samalla tavalla kuin sinulle nyt. En tosin ehkä aivan noin uupunut ollut, mutta kuitenkin. Ajoin väsymyksen huipulla (tai pohjalla) kolarin ja havahduin: nyt on pakko tehdä korjausliike. Ei onneksi sattunut pahempaa, mutta olisi voinut sattua, ja vain auto meni korjaukseen.
Silloin, kun omat lapseni olivat pieniä, henkireikäni olivat ne viikonloput ja illat, kun lapset olivat isällään. Palauduin, rentouduin, virkistyin, nukuin paljon, olin ystävien kanssa, tein kaikkea sellaista, mitä en voinut lasten kanssa tehdä – ihan sen mukaan, mikä kulloinkin hyvältä tuntui. Sen jälkeen olin taas kuin uudesti syntynyt ja jaksoin pyörittää arkea pikkulasten kanssa. Myös muu lastenhoitoapu oli kullanarvoista.
Voimia sinulle, ota aikaa itsellesi <3
Kiitos kommentistasi! Ihana kuulla vertaiskokemuksia, vaikka väsymystä ja tiukkaa arkea ei toivo kenellekään.
Mutta jokainen päivä on elämässä eteenpäin, ja koko ajan lapsikin itsenäistyy.
Olen saanut näistä kommenteista ja muista viesteistä tosi paljon voimia. Oikein hyvää syksyä sinulle! Ollaan välillä sopivasti itsekkäitä.
Kiitos kun kirjoitit tästä! On virkistävää lukea välillä henkilökohtaisista ja välillä vaikeistakin asioista. Tuntuu usein, että sisustusblogeissa tulee joka tuutista sitä fiilistelyä ja täydellisyyden tavoittelua, joka tuntuu tylsältä ja jokseenkin jopa turhalta. Inhimillysyys kaikkine haasteineen on kaunista. Vaikka en kenellekään toivo väsymystä, masennusta tai burnoutteja, toivon, että näistäkin kirjoitetaan, sillä koskettavat useampaa kuin voisi ajatellakaan. Toivon sinulle rauhaa ja lepoa. Toivottavasti saat energiasi takaisin pikku hiljaa. Muista olla armollinen itsellesi sekä itsekäs.
Kiva kun kirjoitit! Olen ihan samaa mieltä siitä, että siloiteltu kuva arjesta osaa olla usein tosi tylsää. Mietin usein sitä, että kun me sisustusbloggaajat kirjoitetaan kodista, miksi me ei kirjoiteta siitä elämästä, jots kodissa eletään. En halua ruokkia täydellisyyden tavoittelua, koska se ei ole kenellekään hyväksi. Itsekin suoritan ihan liikaa, ja siitä pitää opetella pois. Ja jokainen on joskus tosi loppu. Kaikille tekee hyvää lukea joskus siitä, että muutkin ovat loppu.
Tosi hyvää syksyä sinulle!
Ferritiini 53 ei ole kauhean alhainen, mutta voisi olla parempikin. 70-100 on ideaali. Entä vitamiinitasot?
Myös kilpirauhasarvot voivat olla viitteistä, mutta silti voit saada oireita.
Toisaalta en yhtään ihmettele väsymystäsi kun kaiken hoidat yksin. Olen itse täysin poikki kahden lapsen työssäkäyvänä äitinä, vaikka meitä vanhempia on perheessä kaksi.
Yritä priorisoida lepoa. Onhan sinulla ollut aikamoinen vuosi! Onko sinun mahdollista saada neuvolan kautta kotiapua? Ja lapsen kasvaessa osa asioista kyllä helpottaa. Vaikka nyt olet fyysisesti poikki, niin voi miten ihailen tuota sisäistä voimaasi!
Terveisin toinen väsynyt äiti vanhasta naapurustostasi
Tämä oli aivan ihana kommentti. Kiitos! Ferritiiniarvoista mun pitää vissiin lukea enemmän. En varmaan tiedä asiasta yhtään tarpeeksi.
Kotiapua voisin kysäistä. Ja lepoon pitää tosiaam keskittyä. Mutta henkinen voima on onneksi tallella. Kiitollisuuden aiheita on paljon.
Toivottavasti sinäkin saat lepoa, vaikka pimeys painaa päälle ja tekemistä riittää. Oikein hyvää syksyä sinne entisille kulmille! ❤️
Hei taas 🙂 Ferritiini 53 on kyllä liian matala..pitää muistaa oireet.. jos sulla esim joku tulehduksellinen sairaus (astma, atopia, ibs, crohns, reuma ymym, tai sydämen vajaatoiminta) niin ferritiini olis hyvä olla lähes 200.. Toivottavasti mitattiin samalla tulehdusarvot että arvo oli luotettava. Tsemppiä 🙂
Oho! Mulla on ibs. Onpa kiinnostavaa tietoa. Kiitos tästä! ❤️
Kun on ibs niin kannattaa tsekata myös b12 ja d-vita..esimerkkeinä. Ibs tekee sen ettei ravintoaineet vältämättä imeydy kovin hyvin.
Pikkulapsiaika on rankkaa, etenkin jos sitä hoitaa käytännössä yksin. En usko, että raudan napsiminen auttaa vaan enemmän vapaata. Ensimmäisenä tuli mieleeni, että voisiko lapsukaisesi olla edes hieman enemmän isällään. Näistä jutuista ollaan toki montaa mieltä (yksi koti, kaksi kotia jne.) ja aina ei muu onnistukaan kuin joka toinen vkonloppu. Mutta jos matka tai muu ei ole este niin entä jos viikonloppua hieman laventaisi? Tai vaihtoehtoisesti muuta lastenhoitoapua. Saat ajatella myös mikä on sinulle parasta!
Tsemppiä ja voimia!
Kiitos kommentistasi! Varmasti olet oikeassa. Ihan aito lepo ja pieni tauko vastuusta on tehokasta palautumista. Juuri nyt olemmekin sopineet lapsen isän kanssa, että lapsi alkaa olla enemmän isällään. Se on tietysti se kaikkein luonnollisin ratkaisu ja muutos. Lisäksi olen päättänyt, että sanon niin kauan menoilleni ei, kunnes tiedän niiden olevan enemmän palauttavia kuin kuormittavia. Kyllä tästä hyvä tulee. Ja onneksi lapsi kehittyy koko ajan, ja arki helpottuu.
Tsemppiä ja hyvää syksyä myös sinulle!
Hei, kilpirauhashormoonin tsh arvo pitäis asettua yhden ja kahden väliin. Virallinen viitearvo taitaa olla 0.4-4,5 mutta oireita saattaa olla viitearvon ”reunoilla”. Ja nuo sun kertomat oireet täsmää kyllä täydellisesti myös kilpparin vajaatoimintaan.
Kaunista syksyä ja muista olla armollinen itsellesi!
Hmm. Mun TSH-arvo oli 0.84. Viitearvo on 0.5–3.6. Eli aikalailla viitearvon reunamilla ollaan. Kiinnostavaa. Kiitos ja hyvää syksyä myös sinulle!
Hei, kiitos Vilja upeasta ja inspiroivasta blogista, sinulla on taito luoda kaunista ja jakaa iloa meille blogisi ja kuvien kautta, toivon että nämä asiat auttavat jaksamaan sinua vaikeassa elämäntilanteessa<3 väsymys on tuossa tilanteessa tavallaan luonnollista, olet elänyt todella rankkaa aikaa, keho on elänyt pitkään taistele tai pakene -tilassa stressihormonien voimalla, ei ole ihme jos tilanteen jokseenkin normalisoiduttua seuraa valtava väsymys. Rautavarastotkin voisivat olla paremmat, mutta on ymmärrettävää, että esimerkiksi monipuoliseen ravintoon ei ole tullut välttämättä panostettua tuossa tilanteessa. Itse elin vastaavassa tilanteessa monta kuukautta einesruuan voimin, ensin menetettyäni ruokahaluni pitkäksi aikaa. Kuten jo totesit, keskity nyt asioihin, jotka tuottavat iloa ja minimoi stressi elämässäsi. Toivon valtavasti voimia sinulle!
Kiitos aivan ihanasta kommentistasi! Se ilahduttaa. Joo, ruokavalio ei ole sekään ollut ihan paras. Ja toki jatkuva kova stressihormonitaso syö voimia kropalta. Nyt olen koettanut myös nukkua enemmän, ja on siitä vähän apua. Ja opettelen sanomaan ei. Edessä on myös rento viikonloppu yksin. Aah. Hyvää syksyä sinulle!
Aktiivinen lepääminen on ehkä maailman vaikein laji . Mulla takana monta tosi raskasta vuotta, jotka jotenkin aivan yhtäkkiä (vaikka tämä elämänmuutos oli tiedossa, se jotenkin silti näköjään yllätti minut) helpottivat viime kesänä sen jälkeen kun saatiin muutto hoidettua. Muutettiin muuten samaan aikaan :). Vielä keväällä ajattelin, että olen vain niin taitava hetkessä eläjä, etten väsy vaikka hb oli alle 90, ja ihan liian monta rautaa tulessa samanaikaisesti. Nyt olen yhtäkkiä vajonnut aivan järjettömään väsymykseen, kun elämä rauhoittui. Ja samalla kauhea syyllisyys kaikista niistä asioista joita nyt pitäisi/kannattaisi tehdä, kun olen kotona, ja lapset jo sen ikäiset, että päivisin koulussa/osa-aika hoidossa. Mieli sinkoilee sinne tänne ja kauhean vaikeaa keskittyä mihinkään vähänkään vaativampaan. Pään sisällä surisee ’mitä kaikkea nyt kannattaisi tehdä kun on mahdollisuus ja aikaa’, samalla tajuan että lepo olisi tärkeintä, kun aina välillä sitä tiedostaa, että aivot on ihan ylikierroksilla, sitten seuraavassa hetkessä on jo paniikki siitä, ettei ole töitä, ja mistä nyt mahdollisimman äkkiä niitä löytäisi .
Varmaan kaikkia meitä elämässä väsähtäneitä auttaisi Buddhan elämänohje ’Kun kävelet, kävele.’
Kiitos kommentistasi! Sinunkin lähimenneisyytesi kuulostaa tosi raskaalta. Ja voi muuten olla juuri noin, että kun se välitön stressitila on tavallaan ohi, se väsymys iskee. Ehkä stressihormonin lasku yhtäkkiä tekee sen, että kroppa tajuaa olevansa aivan poikki.
Olen miettinyt nyt pari päivää tätä lainaustasi ”kun kävelet, kävele”. Sen voi soveltaa esimerkiksi siihen, että kun istut metrossa, istu metrossa, älä räplää kännykkää, lue työmeilejä tms. Keskity vain olemaan yhdessä paikassa kerrallaan ja tekemään yhtä asiaa kerrallaan. Olen tosi hyvä multitaskaaja, mutta se myös kuluttaa. Toivon sinulle paljon voimia ja taitoa myös olla tekemättä mitään. Minä opettelen sitä nyt joka päivä aina vähän kerrallaan.
Oon tosi pahoillani sun puolesta, että jouduit käymään läpi kaiken ton. Hemmetin rankkoja aikoja. Liikaa muutoksia lyhyeen ajanjaksoon ja älyttömän isoja pettymyksiä. Sitä varmaan katsoo kaikkea nyt toisin. Ei oikeastaan ole yhtään ihme, että väsyttää. Yritä olla armollinen itsellesi <3
Hitto, että toi on muuten helppo sanoa toiselle. Itsellä on myös väsymys-, kuormitus- ja uupumusoireita. Tänä kesänä ja syksynä ne on olleet vielä voimakkaampia, kun viime vuosina. En haluaisi millään uskoa, että ne on kaikki siitä sairastumisesta (aivoinfarktista) johtuvia. Mieluummin ottaisin jonkun muun diagnoosin, se olisi helpompi kestää, kun se, että kroppa kaipaa nyt hidastamista. Kävin myös juuri verikokeissa. Arvot oli ok, mutta mä oon ihan puolinukuksissa ja sumussa. En mä tiedä mitä mä tällä haluan sanoa sulle. Ehkä sitä, että tiedän jotain siitä miltä se tuntuu. Lähetän halauksia <3
Moikka ihanuus! Mä olen myös ajatellut sua usein, kun olen ollut väsynyt. On henkisesti raskasta olla jatkuvasti väsynyt, ja ymmärrän sua hyvin. Armollisuus itselle on hankalaa, mutta viimeistään nythän se on opeteltava. Koetetaan molemmat ottaa ihan iisisti tämä syksy. Vaakataso on enemmän kuin ok. Olen mennyt nyt aikaisin nukkumaan, ja se on ihanaa. Päivät ovatkin helpompia ja jaksan pojan kanssa vaikka mitä. Ja hymyilyttää enemmän. Nukkumaanmenosta voi ainakin aloittaa. <3
Oletko varma että ferritiiniarvo on hyvä, jos huono, on melkein kuollut olo, tarkasta toki, lääkärit sanoo, ettei ole syytä huoleen, mutta n 100 voisi olla, se olisi jo ok…
Moikka! Kävin siis testeissä ja ferriitiini oli muistaakseni 53. Voisihan sitä edelleen nostaa. Pyrkiä vaikka siihen sataan. Koetan jatkaa rautalisällä! Kiitos. 🙂