Alkukesä vaan hurahti niin, että suhina kävi.
Niin jäi tältä tytöltä hyötykasvit istuttamatta ajoissa. Oli reissua, mökkeilyä, töitä
ja monen monta tekosyytä. Suurin tekijä oli kuitenkin se, etten saanut
ajoissa viljelylaatikkoa, sillä se oli kaupoista loppu. Seliseliseli.
Nyt se kuitenkin on pihassa, ja vihdoin sinne pääsi muutama taimikin,
kun ähersin aamuhämärissä laatikolla ennen työpäivää.
Viime kesänä kasvatin viidestä kesäkurpitsantaimesta yli 20 kurpitsaa
ja rakastuin kurpitsankasvattamiseen kertaheitolla. Tuolloin taimet
kuitenkin olivat maassa yli kuukautta aikaisemmin kuin nyt, ja lämmin
alkukesä laittoi silloin taimet heti hyvin vauhtiin. Toisin on nyt. Uskalsin kuitenkin
vielä istuttaa muutaman kesäkurpitsantaimen. Syteen tai saveen. Nythän
se lämpökin vasta on täällä, joten jospa niistä vielä kasvaisi jotain
syötävää. Kaverikseen ne saivat hieman yrttejä sekä kirsikkatomaatin,
jossa oli jo ostettaessa paljon raakileita. Ne ainakin pääsevät
kypsyttyään lautaselle, jos kurpitsat jäävät tulematta.
Joskus asiat eivät mene kuten sisustusblogeissa (hehe), mutta
parempi sinne päin kuin ei ollenkaan.
Valkoiset hortensiat ovat kärsineet kesän aikana milloin liiasta
auringonpaisteesta, milloin liiasta kosteudesta, joten napsin niistä
kärsineet kukat ja lehdet pois. Alta paljastui uusia lehdenversoja ja nuppuja.
Uskon, että ne ovat pian taas uudessa loistossaan.
Otin kuvat ennen kuin aurinko valaisi pihamme. Jännä sininen
valo näissä otoksissa. Kesäaamut <3
Reality bites.
I dreamed of planting edible plants this summer
but as it happened I had no time to plant them at the right time.
So I took a risk and planted some zucchini now – a month too late.
It may not grow fruit but we’ll see what happens. At least the tomato is already
producing something to eat.
Now we’ll just hope and pray that the coming sun shine brings
some life to these little plants.
Kaadoin taimille ja kesäkukille kunnon annoksen lannoitetua vettä.
Sillä olemme melkein koko viikon mökillä,
ja koko maahan on luvattu monen päivän helteitä. Eivät kukat läkähdy sillä aikaa.
Aurinkoa ja lämpöä päiviinne!
I poured lots and lots of water for the plants because we’re
about to head for our summer cabin and it’s going to be very
hot here for a whole week.
Sunny days for all of you!
10 comments
Hyvältä näyttää! Toivotaan, että loppukesästä on makoisat sadot poimittavana 🙂 Mä laitoin myös alkukesästä yhden kesäkurpitsan taimenen ruukkuun, saas nähdä mitä siitä tulee. Kylmä kausi hyydytti kasvun, mutta jospa se siitä taas virkoaa.
Lohdutinkin itseäni sillä, että kylmä kausi olisi kuitenkin laittanut kasvun jäihin. Joten ehkä se tästä. Laitahan toki kuvia blogiin, jos satoa tulee 🙂
Tiedätkö, mulla taas suurista suunnitelmista huolimatta on jäänyt meidän parveke kokonaan laittamatta! Ollaan päivät usein menossa ja harvemmin parvekkeesta nauttimassa joten se on vaan sitten jäänyt (seliseli :D). Yksi yksinäinen pöytä ja yksi ainoa kukka (elossa!) siellä on. Kohtahan sitä saa laittaa jo syksyä varten kanervat 😀
Jotenkin mahtavaa kuulla, että muillakin hommat jää puolitiehen 😀 Sitä kauheasti aina suunnittelee, ja sitten todellisuus tulee vaan vastaan. Hah. Mutta itselleen pitää olla armollinen. Ei se kato haittaa, jos ei aina ehdi tai jaksa.
Kanervat naurattavat mua 😀
Voi kun suloiset pikku taimet 🙂 Mun tomaatissa ei ole vielä mitään tietoa sadosta, onneksi se sentään kukkii 🙂
Kukkia kannattaa muuten sormella vähän ravistaa, että pölyttyvät. Eiköhän sulle ole tomaatteja luvassa 🙂 Niistäkin sitten kuvia blogiin!
Don't worry! Täälläkin vasa tänään kasattiin viljelylaatikon jalallista versiota. Mutta tosiaan alkukesän kylmyydestä johtuen ei toivottavasti haittaa, mulla ainakin basilika paleltui niinä öinä, kun lämpötila laski lähelle nollaa. Kirsikkatomaatissa näkyy tosin jo punertuneita yksilöitä. Mutta joo, huomenna lähden basilika- ja rucolametsälle, jotta saan laatikkoon täytettä. Salaattiakin ajattelin vielä kylvää. Täytyy toivoa, että tulee lämmin loppukesä ja jatkuu pitkälle syksyyn.
Hieno kuulla, etten ole ainoa. Ehkä tässä olisi joka tapauksessa joutunut aloittamaan alusta taimien kanssa. Onnea matkaan yrttifarmisi kanssa! 🙂 Toivotaan tosiaan Intiaanikesää.
Oi mitä kuvia :). Mä niin toivon että olisin multasormi, mutten todellakaan ole :)). Ihailen muiden istutuksia.
Se ei ole niin vaikeaa kuin luulisi. Pistää taimet multaan ja kastelee, ja heti alkaa ihmeitä tapahtua 🙂