Nyt se on käsillä. Vuoden suloisin, stressaavin ja suurimmilla odotuksilla ladattu juhla. Pidän joulusta paljon, mutta toki se tarkoittaa monille meistä myös pitkää tehtävälistaa ja ahdistavaa tunnetta siitä, ettei ehdi ...
Tänään se löytyi. Kateissa ollut joulufiilis. Koristeltiin Nappulan kanssa piparitalo ja laitoin joululaulut soimaan. Paketoin loput lahjat ja listasin joulun ruoat. Jossain siinä välissä rauha ja hyvä olo laskeutuivat kehoon ...
Olohuoneeseemme on ilmestynyt jotain, joka aiheuttaa minussa lapsenomaista riemua. Päätin syksyllä, että tänä jouluna meille hankitaan minun aikuisikäni ensimmäinen joulukuusi. Aiempina jouluina joulukuusen hankintaa on ollut vaikea perustella itselleen, sillä ...
12 päivää jouluaattoon. Lähestyvä joulu näkyy meillä jo pieninä elementteinä. Paperitähdet ripustin olohuoneen ikkunaan hyvissä ajoin pari viikkoa sitten. Tänä vuonna jätin niistä lamput pois, sillä ne toimivat kauniisti ilmankin. ...
Tänä vuonna meilläkin on joulukuusi. Tai jos tuota pientä närettä keittiön ikkunalla voi sellaiseksi kutsua. Olen vuosien ajan ripustanut koristeet karun kauniiseen oksaan, mutta tänä vuonna ...
Nyt se on täällä. Joulu. Toivottavasti se on tunnelmallinen kaikille teille. Nauttikaahan ystävät rakkaat joulun rauhasta, joutilaisuudesta ja läheistenne seurasta. "Hiljene, maa. Kuuntele taivaan sanomaa. Enkelten kuorot ja kantelet ...
Meille tuli joulun tärkein tunnelmanluoja - joulukuusi. Pieni kuusi on lahja ystävältä, joka käy koiransa kanssa metsässä joka joulu etsimässä sen täydellisen kuusen ...