Tällä viikolla on ihmetelty asioita, jotka ovat aivan kasvunsa alussa. Jotain samalla tavalla herkkää on juuri silmänsä ensi kertaa avanneessa pienessä koiranpennussa, ...
Keväinen linja näköjään pitää muotoseikassa. Viime aikoina blogissa on vilahdellut tämän tästä kukkia, ja miksi vaihtaa aihetta, kun vauhtiin on päästy. Kukkien uusiokäytöksikin tätä voisi ...
Kaksi odottajaa. Kaksi odotettavaa asiaa. Minä odotan jo sietämättömän malttamattomana kevättä. Heivasin olohuoneen pöydältä kynttilät ja sain tilalle äidiltä kauniita tulppaaneja, jotka taittavat ...
Olen nauttinut viime viikkoina valtavasti raikkaasta vihreästä eri sävyissään valkoista pintaa vasten. Kukka-asetelmissa puhuttelee nyt eleettömyys ja yksinkertaisuus. Yksittäiset oksat simppeleissä lasipurkeissa ilahduttavat. Purkit ovat ihan vain Ikean vanhoja keittiöpurkkeja, ...
Käynti rautakaupassa on joka kerta yhtä hauskaa. En tiedä miksi. Ehkä siksi, että käytännössä vietin lapsuuteni rautakaupoissa, sillä isäni ja äitini remontoivat kaksi rintamamiestaloa lapsuuteni aikana, ...
Minun ei ole tarvinnut hakea meille kevättä kukkakaupasta, sillä viime kuussa hankkimani sitruunapuu kukkii. Sen tuoksu on aivan huumaava, ja kun sitruunapuu sijaitsee nyt eteisessä, sen ...
Pää on täynnä mietteitä. Kävimme tapaninpäivänä uudella asunnolla ihmettelemässä ja esittelemässä uudet kulmat miehen äidille. Ja voi miten iloiseksi tulinkaan, sillä lattiaremontti oli edennyt! Uuteen kotiin tulee valkotammen värinen lattia. ...