Habitare on taputeltu ja syksy on nyt aivan konkreettisesti päässyt niskan päälle. Itse pidän syksystä valtavasti, mutta on myönnettävä, että viime aikojen tauoton ...
Eutpihallamme on neljä valtavan suurta omenapuuta. Niiden kukinta on alkukesästä aivan mieletön näky, ja vajaa vuosi sitten postailinkin kuvia kukinnasta täällä blogissa. Puut ...
Huippumukava blogikollegani Laura Heinässä heiluvassa -blogista heitti minulle taannoin haasteen. Ideana oli kuvata kodista läpileikkauksia huoneesta huoneeseen omalla vapaalla tyylillä. Tämä oli nimensä mukaisesti minulle todellinen ...
Meillä ei ole joulukuusta, koska se ei menestyisi isojen koirien taloudessa. Sen sijaan perinteisesti olohuonettamme jouluisin koristaa oksa, johon ripustan koristeita. Tämän joulurisuksi kutsutun oksan ...
Erilaisia jouluisia kransseja on näkynyt viime aikoina blogeissa paljon. Minä rakensin omani askarteluliikkeestä hankistusta valmiista metallirenkaasta, tuijan oksista sekä muutamasta eukalyptuksen oksasta. ...
Taannoisessa olohuonepostauksessa näkyi vilaus olohuoneemme kiinteästä valaistusratkaisusta. Olohuoneemmehan sijaitsee alimmassa kerroksessa, joka on osin maan alla. Siksi ikkunat ovat melko ...
Uuden kodin myötä minä olen ihastunut vahvoihin, murrettuihin väreihin. Kotimme on nyt niin vaalea, että valkoisuus vaatii rinnalleen kontrastivärejä. Osasyy väri-innostukseeni voi olla myös siinä, että vahvat värit ...