Viikunapuuni oli vielä hetki sitten todella säälittävä näky. Ostin sen reilu vuosi sitten, ja jo muutamassa kuukaudessa se pudotti kaikki lehtensä kolmea lukuun ...
Jo elokuussa kerroin täällä (klik!), että tilasin Urban Outfittersiltä kaksi lasiterraariota, joista toinen tuli rikkinäisenä perille. Firma lupasi pian lähettää uuden rikkoontuneen tilalle. Kun kyse on ...
Jos kasvilla voi olla sielu, tällä on. Viime viikolla löytämäni mehikasvi on kuin tehty lapsuudenkodistani peräisin olevaan keraamiseen ruukkuun. Asetin herkän ja puhuttelevan kasvin television viereen. ...
Kodin persoona. Se alkaa vähitellen löytyä. Tavarat tipahtavat pikkuhiljaa paikoilleen. Toiset kuin itsellään, toiset kovan ajatustyön tuloksena. Minä olen tipahtanut paikalleni ruokapöydän ääreen. Koneeni ...
Minun ei ole tarvinnut hakea meille kevättä kukkakaupasta, sillä viime kuussa hankkimani sitruunapuu kukkii. Sen tuoksu on aivan huumaava, ja kun sitruunapuu sijaitsee nyt eteisessä, sen ...
Eilen oli hieman synkänharmaa päivä. Järjestelin työtilaa mieleisekseni. Laitoin edellisen kodin eteisessä olleen mood boardin takaisin seinälle, nyt työtilaan. Se on vähän kärsinyt muutossa, mutta voin pian korvata ...
Voiko viherkasvi olla kuin karamelli? Ostin viikonloppuna olohuoneen ikkunalaudalle pari mehikasvia. Ne saavat hymyn kasvoilleni, koska näyttävät jotenkin lapsekkailta ja herkullisilta, melkein kuin jäätelöannokset. Jännitän hieman, osaanko hoitaa niitä, vai ...
Keittiössä on uusi viherkasvi, muorinkukka. Se saa kaverikseen kävelylenkeiltä usein jotain syksyistä. Muutoin kaihdan kirkkaita värejä, mutta kasveissa ne ovat upeita. Oodi keittiön luontokappaleille!