Olen yleensä hieman hidas lämpenemään joulun valmisteluille. Kun muut jo marraskuussa virittelevät jouluvalojaan ja ripustavat valotähtiä ikkunaan, minä vasta pohdin, millaisia joulun elementtejä haluan tuoda kotiin. Valotähdistä en enää jaksa edes unelmoida, sillä mies talossa vihaa niitä, ja joka joulu olen saanut anella, saisinko ripustaa edes yhden tähden ikkunaan. Täksi jouluksi päätin siis askarrella yksinkertaiset havukranssit japaninmarjakuusesta, jota pihallamme kasvaa. Ripustin havukranssit ikkunaan eilen, ja heti tänään – joulukuun ensimmäisenä päivänä – ne saivat seurakseen kauniin lumivaipan. Tunnelmasta tuli oitis jouluinen tällä yhdistelmällä. Japaninmarjakuusen oksia leikkasin myös vaasiin. Lajike on siitä kätevä, että se pysyy pitkään vehreänä eikä ravista neulasiaan. Kranssien askartelemisesta kerron lisää toisella kertaa.
Teen nelipäiväistä työviikkoa ja olen perjantait kotona pojan kanssa. Vapaapäiväksi näitä perjantaita ei oikein suurin surminkaan voi nimittää, sillä vapaata oleskelua päivän aikana harvoin on. Yleensä hoidan kasaantuneita asioita ja ryntäilemme pojan kanssa tukka putkella ympäri apteekkeja, posteja ja kauppoja. Tänään olemme kuitenkin olleet ihan vain kotona. Kun poika painui päiväunille, minä istuin hetkeksi nojatuoliin taljan päälle selaamaan viime viikonlopun Tukholman-reissulta mukaan tarttunutta Bolia-sisustusmerkin kuvastoa. Sen kultaiset kannet sopivat joulunaikaan hauskasti enkä voi olla hymyilemättä kannen tekstille ”No one lives like you”. Näinhän se on – yksikään koti ei ole samanlainen ja jokainen koti on omanlaisensa miljöö, jossa on saavutettavissa omanlaisensa mielentila.
Oma mieleni on ollut viime aikoina hieman synkkä, joten lumi tuo kaivattua valkeutta pimeyteen. Taidamme pojan herättyä lähteä hieman pulkkailemaan. Pienen ihmisen riemu pelkästä pulkassa istumisesta tarttuu sopivasti myös isomman ihmisen suupieliin.
Valoisaa joulunodotusta joka torppaan!
First christmassy things in our home. I made some wreaths and put some evergreens in the Aalto vase. It’s snowing and I love it.
seuraa – follow
FACEBOOKISSA – BLOGLOVINISSA – INSTAGRAMISSA
4 comments
Tunnelmallista joulun odotusta myös teille! Kauniit rauhaisat kuvat sinulla kuten aina. Meilläkin olisi ikkunoita, joihin ripustella tähtiä, mutta jäävät kyllä ripustamatta. Havut ja kynttilät, joulukukat taitaa tänä vuonna riittää.
Kiitos! Vihreä kiinnostaa täälläkin juuri nyt. Samoissa ajatuksissa olen kanssasi, eli taidan panostaa joulukukkiinkin tavallista enemmän tänä vuonna. Oikein hyvää joulun odotusta teillekin sinne!
En kyllä noin alistuisi miehen tahdon alle. Meillä valotähdet monessa ikkunassa.
Miehen tahtoakin on hyvä välillä kuunnella, kun koti on kuitenkin molempien tärkein paikka. Mutta aika monessa muussa asiassa saankin sitten tahtoni läpi. 🙂