Esineen kaikki elämät

Joutsenmerkki heitti bloggareille Ekoasumishaasteen, jossa halutaan
nostaa esille kestävää ja luontoystävällistä sisustamista.
Luonto ja ekologinen asuminen kuuluvat vahvasti arvoihini,
joten tartuin innolla haasteeseen.

Poimin kotoamme muutamia huonekaluja ja esineitä, jotka sopivat
Ekoasumishaasteen kategorioihin. Juuri nämä ekologiset ja kestävät
esineet ovatkin minulle kaikkein rakkaimpia sisustuselementtejä.
Siksi monet näistä esineistä on nähty täällä ennenkin.

Kirjoitan paljon siitä, että rakastan esineissä sitä elämää,
jonka ne ovat nähneet – esineen menneisyyttä. Esine, jolla on
menneisyys on usein myös esine, jolla on tulevaisuus. Elämää nähnyt
esine on nimittäin usein myös kestävä. Sellainen esine, joka palvelee
useampia sukupolvia ja saattaa kiertää useammalta ihmiseltä toiselle.

Monet perintökalusteeni ovat kotimaista muotoilua. Ne ovat kestäviä ja
ajattomia sekä muotoilultaan että materiaaleiltaan. Heitänkin takaisin
haasteen kotimaisille sisustus- ja huonekaluyrityksille: luokaa uusia
klassikoita, jotka kestävät käytössä vuosikymmeniä.
Se on jopa kotimaisuutta tärkeämpi ekoperuste. Jokainen huonekalu,
jota ei korvata uudella, on pieni voitto luonnolle.

Perintöhuonekalut ovat minulle hyvin rakkaita. Kuviin valitsin Eero Aarnion
Juttu-rottinkijakkaran, joka on kotimainen ja käsin tehty. Tämä jakkara
on suunniteltu vuonna 1961 ja luulen, että kyseinen jakkara
on samalta vuosikymmeneltä. Olen perinyt sen mummoltani.

Aallon K65-työtuolit on nekin peritty mummolta. Nekin ovat luultavasti niin
ikään ’60-luvulta. Tuoleja on kolme, ja ne minun on tarkoitus kunnostaa talven aikana.

Toiseen kestävää muotoilua käsittelevään kuvaan halusin poimia Iittalan
Kivi-tuikkukupit, joita minulla on arviolta parikymmentä. Niitä ei käytetä
jatkuvasti tuikkujen polttamiseen, joten olen soveltanut Kiviä myös korujen säilytyksessä.
Kaunis ja kestävä muotoilu on sellaista, jolle on monenlaista – joskus yllättävääkin – käyttöä.

Toisessa kuvassa kaikkein tärkein elementti on Ben af Shulténin
Artekille suunnittelema ruokapöytämme, jonka olen kunnostuttanut ja
vahauttanut valkoiseksi. Kuvassa on silti muutakin kestävää muotoilua,
nimittäin Marimekon ajattomia kuoseja, jotka kulkevat sukupolvelta toiselle.

Kun olin pieni, tekstiilitaiteilijaäitini teki meille lapsille miltei kaikki vaatteet itse.
Muutenkin itse tekemisen perinne on ollut perheessämme hyvin vahvasti läsnä.
Vanhempani ovat remontoineet itse kaksi rintamamiestaloa, joten minäkin olen
oppinut jo hyvin pienenä, ettei itse tekemistä kannata pelätä.
Kaiken oppii, jos vain löytyy rohkeutta ja hitunen itseluottamusta.

Äitini on niin kätevä käsistään, että pyydän häntä usein avuksi, kun jotain pitää
kunnostaa tai uudistaa. Äidin kädenjälki näkyykin olohuoneessamme useammassa
kohdassa. Turkoosi nojatuolimme on ostettu Ikeasta, mutta äitini on ommellut
siihen uuden päällisen. Kangas on peruja ajalta, jolloin turkoosi oli asuntoni
tehosteväri. Värien käyttö on aina ollut minulle haastavaa, ja tällä hetkellä
nojatuoli onkin ainoa värillinen asia kodissamme. Sen vaihtamista äidilläni
päällystettävänä olevaan keinutuoliin olen pohtinut.

Äidilläni on tosiaan tosiaan taiteellinen koulutus ja hän on harrastanut koko
elämänsä kuvataiteita. Seinällämme olevat maalaukset ovat niin ikään äidin tekemät.
Teos on triptyykki, mutta meillä on siitä esillä toistaiseksi vain kaksi osaa.

Keittiössä itse tehtyä ovat valkoiset penkit. Ne ovat alun perin edellisen
kotini puutarhasta, mutta olen maalannut ne sisäkäyttöön sopiviksi.
Myös lehtilaatikko on kunnostettu vanhasta navettavälinelaatikosta
vahaamalla se valkoisella puuvahalla.

Kirpputorit, ullakot, vanhantavaranliikkeet. Innostun, kun saan penkoa
 ja kaivella vanhoja tavaroita. Vanhoista esineistä valitsin kuviin valkoisen
rasian, joka on ullakkolöytö. Säilytän siellä käsilaukkujani.

Vanhat kamerat ovat minulle hyvin rakkaat. Sekä liikkuva kuva että
still-kuvaaminen ovat olleet minulle sekä harrastus että myös osa ammattia.
Vanhat kamerat ovat paitsi kauniita, niillä on myös symboliarvoa.

Viimeisessä kuvassa on kirpputorilöytölamppu, joka on nähty blogin kuvissa
ennenkin. Se on ollut osa isompaa jalkavalaisinta, mutta pidän sen muodosta
näinkin, ja valaisin luo upean valokeilan seinälle.

Tiilet olen ostanut VR:n purettujen makasiinien työmaalta. Ne ovat
siis peräisin makasiineista. Todellinen palanen Helsingin historiaa! 

Minulle ekologinen asuminen on sitä, ettei joka paikkaan tarvitse liikkua
autolla, vaan julkiset yhteydet ovat toimivat. Arvostan myös kodin pinnoissa aikaa.
Täyspuiset pariovet ovat minua kolme kertaa vanhemmat, ja kohtelen niitä sen
mukaisesti. Myös keittiön linoleumlattia on vanha ja kulunut mutta samalla hyvin ekologinen
 ja kestänyt paljon elämää. Nykyajan laminaatista ei voi sanoa samaa.

Ekologinen sisustaminen taas on minulle sitä, että harkitsen hyvin tarkkaan
kaikki esineet, joita hankin kotiimme. Joskus ihmettelen sisustusblogien
kirjoittajien arkea, jossa joka viikko kotiin ilmestyy jokin uusi esine.
Se tekee yli 50 esinettä vuodessa. Tarvitsemmeko kaikkia niitä?

Ekovinkkini on: Hanki vain se, mitä tarvitset. Ja kun hankit, hanki kestävää.

Ekosisustushaasteen löydät täältä.

Mahtavaa alkuviikkoa!