Sain vanhalta mummaltani käsin kirjoitetun kirjeen, jossa kiitetään taannoisesta käynnistä.
”Kun niin harvoin nähdään”, hän kirjoittaa.
Syön mumman antamia mantelikeksejä ja luen kirjettä itku silmässä. 800 kilometrin ajaminen Pohjanmaalle ja takaisin on todella sen arvoista, että tapaamme. Aikaa ei ehkä ole jäljellä niin kovin paljon.
Luen kirjeen ensimmäistä virkettä uudelleen ja uudelleen. ”Hei, täällä on sumuinen aamu.”
Niin täälläkin.
Pitääkin alkaa heti suunnitella seuraavaa käyntiä.
2 comments
Mummat <3
Juuri niin. Kirjeen vuosiluku on vähän väärin, mutta sekin on osa mummana olemista.