JOULUN ODOTUSTA JA SUURTA SURUA

Täällä lasketaan jo öitä jouluun. Mikä pettymys Nappulalla olikaan, kun jouduin tänään korjaamaan, että jouluun on neljä yötä, ei kolme. Odotus on nimittäin aivan valtaisa. On kerrattu jo moneen otteeseen, missä vaiheessa lahjat saa avata ja mitä herkkuja syödään. Vaikka emme saakaan tänä vuonna koronan vuoksi isovanhempia kylään, joulu on silti hyvin odotettu juhla meillä.

Minun kohdallani jouluvalmistelut pysähtyivät kuitenkin viime keskiviikkona kuin seinään, kun meitä kohtasi lamaannuttava suru. Menetimme toisen vanhuskoiristamme, Noan. Keskiviikon vastaisena yönä heräsin tuttuun kolinaan. Vanha pappakoiramme oli saanut taas epilepsiakohtauksen ja kouristeli eteisen lattialla. Noa oli sairastanut epilepsiaa kuutisen vuotta, mutta koska kohtauksia tuli melko harvakseltaan, sairaus tuntui olevan hyvin hallinnassa lääkkeillä. Mutta tuona yönä kohtaus ei mennytkään minuutissa ohi, kuten yleensä. Viiden minuutin jälkeen aloin huolestua. Kymmenen minuutin jälkeen annoin koiralle hätälääkityksen, joka annetaan pidentyneen kohtauksen sattuessa. Kun sekään ei auttanut, aloin soitella päivystäviä eläinlääkäreitä läpi. Meille oli tilaa Mevetissä ja käskettiin tulla heti.

Lopenuupuneena ajoin sateisen ja pimeän kaupungin läpi kotiin, kasvot kyyneleistä märkinä, ilman rakasta karvaista ystävää.

Elänilääkärimatka oli varsin traumaattinen kokemus minulle ja Nappulalle, jonka jouduin herättämään keskellä yötä ja ottamaan mukaan. Koska Noan kohtausta ei saatu loppumaan millään keinoilla edes eläinklinikan tehohoidossa, ja koska pitkät epilepsiakohtaukset ovat varsin tuhoisia aivoille, meidän oli tehtävä päätös ja päästettävä Noa viimeiselle matkalle. Lopenuupuneena ajoin aamulla sateisen ja pimeän kaupungin läpi kotiin, kasvot kyyneleistä märkinä, ilman rakasta karvaista ystävää.

Noa oli viides koirani, josta jouduin luopumaan. Tuntuu siltä, että lemmikin menetys ei juuri muutu helpommaksi eikä suru pienene, vaikka kokemusta luopumisista kertyy. Jollain tavalla sitä kuitenkin oppii, että tällaisesta menetyksestä aiheutuva suru on prosessi, joka kulkee onneksi vääjäämättömästi kohti helpotusta. Mutta sen kaikki vaiheet on silti käytävä läpi.

Viime päivinä olemme sytyttäneet kynttilöitä paitsi lähestyvän joulun kunniaksi, myös Noalle. Olen kiitollinen siitä, että tämä omalaatuinen ja ratkiriemukas herrakoira oli elämässäni melkein 11 vuotta.

Kiitos kaikesta, Noa.

So sad for losing my darling grandpa setter Noa. Farewell my love.

seuraa – follow
FACEBOOKISSA – INSTAGRAMISSA