




Minulla on sellainen taipumus, että lähes koko ajan käsillä on oltava jokin projekti. Kun tämän yhdistää siihen, että tykkään ostaa huonekaluja kierrätettyinä, on hyvin todennäköistä, että jatkuvasti on meneillään jonkinlainen kalusteen kunnostusprojekti.
Viimeisin sellainen on pojan huoneeseen kunnostamani lelukaappi. Kun lapsi varttuu taaperosta leikki-ikäiseksi, myös lelujen ja kirjojen määrä lisääntyy. Talven aikana alkoi siis olla selvää, että lapsen huoneeseen on saatava kaappi, jonne esimerkiksi iltasatukirjat ja pikkuleluja sisältävät säilyttimet saadaan talteen helposti. Koska lapsen on tärkeää voida käyttää kaappia itse, sen tuli olla riittävän matala ja vankkaa tekoa, että se kestää lapsen käsittelyä.
Nappula oli kovasti ihastunut rottinkikaappiin, jonka tuunasin itselleni syksyllä. Jotain samantapaista oli siis pojalla toiveissa myös hänen huoneeseensa. Sopivan kaapin löytäminen käytettynä vaati kuitenkin melko pitkää tori.fin ja Facebookin Marketplacen selailua. Muutaman viikon aktiivisen etsinnän jälkeen kaappi kuitenkin löytyi. Hintaa tälle käytetylle kalusteelle kertyi peräti 5 euroa.




Tarkkasilmäisimmät saattavat huomata, että tämän harmaan, marmorikahvaisen kaapin sisään kätkeytyy aivan tavallinen Ikean Billy-kaappi. Tämä on varmasti yksi maailman suosituimmista kaapeista, ja tällainen kaappi löytyy varmaan aika monen suomalaisen kotoa. Halusin kuitenkin tuoda kaappiin samanlaista utuista ilmettä kuin pojan huoneessa jo valmiiksi on, joten maalasin kaapin samalla Mantteli-sävyisellä Tikkurilan himmeällä Helmi-kalustemaalilla, jolla olen maalannut myös pojan sängyn. Ennen maalaamista hioin tammiviiluisen kaapin pinnan karheaksi kauttaaltaan ja maalasin vielä otepohjamaalilla.
Vetimiä minulle on kertynyt erilaisista keittiö- ja kalusteliikkeiden loppuunmyynneistä, joten poika sai itse valita kaappiinsa vetimet melko laajasta valikoimasta. Suosikeiksi nousivat vaaleaa marmoria olevat nupit, joihin Nappula ihastui heti. Kokonaisuudessaan kaapille kertyi hintaa varsin vähän, yhteensä noin 30 euroa, josta maalit veivät suurimman osan.
Kaapin päälle pääsivät pojan suosikkeihin lukeutuvat muumit taloineen. Vanerinen nukkekoti on meille molemmille tärkeä, sillä se on melkein saman mallinen kuin oma talomme. Olen maalannut sen katon harmaaksi, kuten omassa kodissamme. Muumien nukkekodin yläkertaan Nappula on laittanut sängyn, koska hänenkin sänkynsä on yläkerrassa. Kalusteita ei tietenkään kukaan muu saa siirtää, sillä järjestyksen miehelle on hyvin tärkeää, miten kalusteet on nukkekotiin aseteltu. Ymmärrän hyvin.

Tältä kaappi näytti projektin alkuvaiheessa, kun olin hionut sen.
Mitä tykkäät muutoksesta?
I painted a second hand cabinet for Kiddo’s room. It is a convenient place to store his toys and books.
seuraa – follow
FACEBOOKISSA – INSTAGRAMISSA