Kaupallinen yhteistyö: Perustava
Vaikka sokkeli on ulkoisesti aika huomaamaton osa taloa, perustukset ovat ehdottomasti rakennuksen tärkeimpiä tekijöitä. Perustusten tehtävä on ottaa rakennuksen paino vastaan ja estää sen painuminen, sillä painumat aiheuttavat esimerkiksi halkeamia talon rakenteisiin. Jos olet suunnittelemassa rakennusprojektia, maaperän tutkimiseen, perustusten suunnitteluun ja perustusurakkaan kannattaa ehdottomasti panostaa, sillä kyseessä on ehkä koko rakennusprojektin tärkein vaihe. Perustuksia kun ei kovinkaan helposti pääse korjailemaan, jos niissä ilmenee myöhemmin ongelmia.
Meillä uuden mökin perustukset valmistuivat viime viikolla ja niiden ilmestyttyä tontille koko rakennus, sen asemointi tontilla, tulevan lattiapinnan korko ja tulevien ikkunoiden maisemat alkoivat hahmottua paremmin. Intoa oli vaikea peitellä, kun rakentaminen oli vihdoin konkreettisesti alkanut. Mutta peruutetaan muutama askel taaksepäin ja kerrataan, millaisesta prosessista perustusten suunnittelussa ja rakentamisessa on kyse.
Hyvä suunnittelu takaa onnistuneet perustukset
Perustustapoja on useita ja oikean perustustavan valinta riippuu muun muassa tontin maaperän kantavuudesta, routivuudesta ja maanpinnan muodosta. Esimerkiksi jos tontilla on pehmeä maaperä, voidaan tarvita paalutukset tai reunavahvistettu betonilaatta. Rossipohja eli tuulettuva alapohja on hyvä vaihtoehto, jos maaperä on kostea tai halutaan esimerkiksi helposti eroon radonista. Suurin osa pientaloista Suomessa perustetaan kuitenkin maanvaraiselle betonilaatalle, ja se oli myös talovalmistajamme ensisijainen perustustapa tälle mökkimallille.
Perustusten suunnittelu alkaa siis maaperätutkimuksella. Me kilpailutimme useita yrityksiä sekä maaperätutkimusten että perustusten urakoinnin suhteen. Lähtöoletuksemme oli, että pienemmiltä tekijöiltä voisi saada edullisemmat tarjoukset, mutta luulomme osoittautui vääräksi. Kilpailukykyisin tarjous tuli lopulta Suomen johtavalta perustusyritykseltä, Perustavalta. Kun ottaa huomioon yrityksen pitkän historian, 23 000 valettua sokkelia vuodesta 2007, arvasimme saavamme kilpailukykyisellä hinnalla erittäin laadukasta tekemistä. Perustava tekee siis vuodessa peräti 4500 sokkelia, joten jo pelkästään tekemisen volyymi takaa sen, että toiminta on kehitetty huippuunsa ja projektinhallinta on sujuvaa. Perustava tekee sekä suurten kohteiden että pientalojen perustuksia sekä yritysasiakkaille että meille kuluttajille.
Perustava teki syksyllä tontillamme maaperätutkimuksen, jonka perusteella saimme perustamistapalausunnon. Testikairaukset tehtiin rakennuksen nurkkapisteiden tuntumasta ja tutkimus osoitti, että tonttimme oli perustamisen kannalta melko ideaali. Testikairausten perusteella vaikutti siltä, että melko pian humuskerroksen alla oli vastassa kalliota tai suurikokoisia kiviä. Tonttimme laitamilla onkin näkyvillä laajoja pintakallioita, joten osasimme odottaa tukevaa pohjaa. Silti kuten Perustavan asiantuntija meille kertoi, maan pinnalta ei pysty mitenkään arvaamaan, mitä maanpinnan alla todella on. Suoraan pintakallion vieressä voi olla jopa metrien syvyyteen pelkkää humusta. Meille maaperätutkimus kuitenkin kertoi sen, että tontille voidaan tehdä perustukseksi maanvarainen betonilaatta.
Seuraavaksi Perustava teki meille perustussuunnitelman. Sen pohjaksi tarvittiin talotehtaan piirustukset, joissa määritellään muun muassa, mitä vaatimuksia talomalli asettaa perustuksille. Perustava suunnitteli tämän jälkeen yksityiskohtaisesti sen, miten mökin perustukset toteutetaan juuri meidän tontillemme, mille korkeudelle sokkeli ja lattian pinta tulevat, miten maatyöt toteutetaan perustusten pohjaksi, miten estetään roudan aiheuttama liikkuminen ja mihin korkoihin lopullinen maanpinta muotoillaan. Maanpinnan korkojen suunnittelu ei ollut ihan simppeli tehtävä, sillä rakennuksen kohdassa maanpinta laskee reilusti sivullepäin.
Suunnittelun pohjaksi latasimme kaikki talovalmistajalta saamamme rakennuspiirustukset Perustavan digitaaliseen Muotti-järjestelmään netissä. Järjestelmä oli helppokäyttöinen ja oli helpottavaa, ettei piirustuksia tarvinnut lähetellä edestakaisin sähköpostissa. Muotin avulla sekä Perustava että me pysyimme koko ajan selvillä siitä, mitä lähtötietoja on olemassa, mitä vielä puuttuu ja miten perustussuunnitelmat päivittyvät. Avainasemassa oli koko suunnittelun ajan myös Perustavan paikallisen yksikön päällikkö, jonka palveluasenne oli koko projektin ajan aivan omaa luokkaansa. Harvoin rakennuttaja saa kysymyksiinsä niin nopeasti niin selkeitä vastauksia kuin me saimme häneltä koko perustusprojektin ajan.
Miten perustukset tehdään?
Meillä rakentaminen alkoi helmikuussa, eli olemme talvirakentajia. Runsasluminen talvi on tuonut omat haasteensa maatöihin ja perustamiseen, sillä tontti oli pidettävä jatkuvasti vapaana lumesta. Maatyöurakoitsijamme on pitänyt rakennuspaikkaa pressutettuna sekä kolannut lunta tontilta ahkerasti. Perustavan oli siis helppo tulla helmikuun lopussa tontille töihin. Perustavan saapuessa tontilla piti olla lisäksi sähkö sekä rakennuksen nurkkapisteet merkittyinä.
Perustusurakka sisältää karkeasti kolme vaihetta: muottien rakentamisen, betonivalun muotteihin sekä muottien purkamisen. Jokainen vaihe kestää korkeintaan yhden päivän, eli koko perustusurakka kestää 2-3 päivää. Nopeaa toimintaa. Olin valun sekä muottien purkamisen ja mökin perustusten viimeistelyn aikana seuraamassa työskentelyä ja olin valtavan vaikuttunut siitä, miten tarkkaa osaamista ja teknologiaa perustusten teko vaatii. Muotit kasataan millintarkasti lasermittarin avulla ja muottien sisään asennetaan eristelevyt ja raudoitukset. Tässä vaiheessa huolehditaan myös, että sokkeliin tarvittavat läpiviennit (esimerkiksi harmaavesiputkelle) tulevat muotin sisään. Muottien sisälle asennetaan myös sähkölangat, jotka lämmittävät betonia ja edistävät kuivumista.
Perustusurakka sisältää karkeasti kolme vaihetta: muottien rakentamisen, betonin valamisen muotteihin sekä muottien purkamisen ja sokkelin viimeistelyn. Jokainen vaihe kestää korkeintaan yhden päivän, eli koko perustusurakka kestää 2–3 päivää. Nopeaa toimintaa.
Valuvaiheessa muotit täytetään tarkasti betonilla. Me jännitimme etukäteen sitä, mahtuvatko betoniauto ja pumppuauto ajamaan kiemuraista tietä tontillemme ja mahtuvatko ne peräkkäin parkkiin rakennuspaikan viereen. Nämä asiat kannattaa siis varmistaa ennen perustusurakkaa. Valun jälkeen betonista poistetaan ilmakuplat ja mahdolliset onkalot betonin sisään upotettavalla täristimellä. Lopuksi sokkelin korkeus varmistetaan lasermittarilla ja ylimääräinen betoni kaavitaan pois valun pinnalta. Sitten valu peitellään kuivumaan.
”Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku”
Kahden päivän kuluttua valumme oli kuivunut riittävästi ja muotit voitiin poistaa. Hieman luonnollisesti jännitti, mitä muoteista paljastuu, mutta esille kuorittiin tietysti erinomainen sokkeli, jonka pinta oli edelleen kädellä koskiessa lämmin. Betoni luovuttaa lämpöä kovettuessaan, minkä lisäksi lämmityslangoilla on oma osuutensa asiassa. Aluksi betonin pinnalla saattaa olla sävyeroja, mutta ne tasoittuvat ajan myötä. Me aiomme myös pinnoittaa sokkelin, joten mahdolliset sävyn epätasaisuudet jäävät piiloon. Sokkelin vieressä näkyvät kuutiot ovat terassin perustuksena käytettävät anturat, jotka jäävät maatäyttöjen alle.
Lopuksi eristelevyt leikattiin oikeaan korkoon ja mökin perustukset siistittiin valmiiksi talon rungon pystytystä varten. Tämän jälkeen maatyöurakoitsija on asentanut patolevyt ja tehnyt sokkelin ulko- ja sisäpuolen täytöt. Nyt mökin perustukset saavat odottaa tontilla muutaman viikon päästä tapahtuvaa runkopystytystä.
Perustavan porukalla oli työmaalla valtavan hyvä meininki. Työt tehtiin todella tarkasti mutta samalla pidettiin yllä hyvää tunnelmaa. Maallikkoasiakas sai esittää joka käänteessä tyhmiä kysymyksiä, ja kaikkiin sai ystävällisen ja selkeän vastauksen. Kaikki tämä vaikuttaa vahvasti myös asiakkaan kokemukseen siitä, miten homma toimii. Ja toki asiakas voi myös rauhassa pysytellä pois työmaalta perustusurakan aikana. Ammattilaiset hoitavat kyllä työnsä itsenäisesti ilman valvovaa silmääkin.
Meidän rakennusprojektimme on käynnistynyt perustusten osalta niin mainiosti, että ei voi kuin toivoa, että samanlainen meininki jatkuu projektin edetessä. Tässä kohtaa kokeneen urakoitsijan valinnasta oli niin selkeä hyöty, että ei voi kuin olla tyytyväinen.
Voit lukea muita uuden mökkimme rakentamiseen liittyviä postauksia täällä.
* Postaus toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Perustavan kanssa. *
seuraa – follow
FACEBOOKISSA – INSTAGRAMISSA
6 comments
Meillä oli myös suunnitelmissa aloittaa mökkiprojekti, mutta päätimme siirtää suunnitelmat tulevaisuuteen. Kaikki rakennuskustannukset ja tarvikkeiden hinnat ovat nousseet niin rajusti ja tulevat varmasti jatkossakin vielä nousemaan.
Moikka! Näin on. Meillä kävi todella hyvä tuuri, kun teimme mökistä sopimuksen ennen hintojen nousua. Voipi olla, että olisi muuten lykätty projektia. Toki meillä on vielä sisämateriaaleja ostamatta, joten niissä hinnannousu näkyy ja ollaan toki se jo huomattu.
Paljonko tuo mökki tontteineen tulee maksamaan? Riittääkö 300 000 – 400 000 euroa vai onko kalliimpi?
Moikka! Ei missään nimessä mitään 400 000 euroa, vaan huomattavasti vähemmän. Kustannukset ovat aina rakentaessa kuitenkin aina kovat ja siksi tätä mökkiä rakentaakin kaksi perhettä ja neljä työssäkäyvää aikuista.
Lisää materiaa ja velkaa. Niistä se onni muodostuu.
Moikka. Näen kommentista ip-osoitteesi, joten sinuna koettaisin olla levittämättä pahaa oloasi täällä. Kiitos.