Pitkästä aikaa täällä.
Blogissa on ollut melko hiljaista kuluneen vuoden aikana, ja moni minua Instassa seuraava tietääkin siihen syyn. On kuitenkin tullut aika päivitellä kuulumisia myös tänne blogin puolelle, sillä datan mukaan täällä on edelleen paljon kävijöitä. Nopeaan sisältöön perustuvat some-kanavat eivät ole siis täysin syrjäyttäneet tarvetta pidemmille tarinoille, ja hyvä niin.
Takana on vuosi, joka käänsi arkemme täysin uuteen asentoon, joten katsotaan hetki taaksepäin.
Päivä, jolloin kaikki muuttui
Se oli kutakuinkin vuosi sitten. Perjantaina 11.8.2023 kello 11.20 klikkasin itseni sisään työterveyslääkärin Teams-etävastaanotolle. Ei oikeastaan jännittänyt, vaikka lääkärin oli tarkoitus kertoa rinnastani otetun paksuneulanäytteen tulokset. Ajattelin, ettei kyseessä ole varmastikaan mitään vakavaa.
Pitempiä puhelematta lääkäri aloitti asiansa: ”Olen pahoillani, mutta patologin lausunto on huono. Kyseessä on rintasyöpä.” Muistan katselleeni Teamsin näytöltä omia kasvojani. Ne olivat yhtäkkiä hölmistyneet ja vakavat. Yritin keskittyä siihen, mitä lääkäri sanoo, mutta korvissa humisi. ”Duktaalinen karsinooma…” ”Hoito siirtyy HUSiin, josta soitetaan…” Yritin tehdä muistiinpanoja. Silmät sumenivat kyyneleistä. Lääkäri sanoi jotain empaattista, sen muistan. Juuri enempää en loppupäivästä muistakaan.
Muistan katselleeni Teamsin näytöltä omia kasvojani. Ne olivat yhtäkkiä hölmistyneet ja vakavat. Yritin keskittyä siihen, mitä lääkäri sanoo, mutta korvissa humisi.
Takana on siis melkoinen vuosi. Rintasyöpä, jonka piti aluksi olla kiltti ja melko helposti hoidettavissa, olikin keskiaggressiivinen, kookas, levinnyt imusolmukkeisiin ja kehittänyt ympärilleen laajan alueen syövän esiastetta. Se vaati lopulta 10 kuukautta aktiivihoitoja, kaksi erillistä leikkausta, kuusi kolmen viikon tiputusannosta sytostatteeja eli solumyrkkyjä, 15 annosta sädehoitoja, paljon fysioterapiaa, painehihan käyttämistä päivittäin ja hormonaaliset lääkehoidot, jotka jatkuvat vielä 10 vuotta.
Menetin syöpähoidoille hiukseni, voimani, kuntoni, lihakseni, minuuteni ja välillä uskonikin. Mutta selvisin niistä. Selvisin läheisten tuella, mahdollisuudella tehdä töitä hoitojen läpi, kävelemällä aina voimien salliessa merenrantaan ja sillä, että halusin niin kovasti vanhan elämäni takaisin. Toukokuussa hoidot viimein loppuivat ja kesän alussa minulla oli jo päässä lyhyt pixie-tukka, lihaksissa voimaa ja mielessä sata asiaa, jotka haluan tehdä.
Syöpä on ilkeä ja armoton kaveri, jota kukaan ei halua, mutta joka lyöttäytyy monen seuraan siitä huolimatta. Mutta nyt, vuosi diagnoosin jälkeen, minulla on vihdoin sellainen olo, että olen karistanut sen kannoiltani. Toivottavasti lopullisesti.
Uusi koti, tuttu tunnelma
Syöpä ei ollut ainoa asia, joka arjessamme muuttui kuluneen vuoden aikana. Jo ennen diagnoosia olin tehnyt vaikean päätöksen myydä aiempi kotimme ja etsiä tilalle hieman pienempi asunto, joka palauttaisi asumiskustannukset taas siedettävälle tasolle. Edellinen kotimme oli minulle ja Nappulalle alun alkaenkin hieman liian suuri, mutta nollakorkojen aikaan se oli meille kuitenkin täysin mahdollinen. Korkojen hypättyä ja uusien rahoitusvastikkeiden myötä tilanne muuttui ja kodistamme tuli taloudellisesti vaikea yhtälö yhden vanhemman perheessä.
Joskus asioilla on kuitenkin tapana järjestyä uskomattomalla tavalla. Niin tapahtui myös asuntokaupoissa, sillä lopulta päädyin vaihtamaan asuntoja päittäin toisen perheen kanssa, joka asui samassa taloyhtiössä. He kaipasivat kolmea makuuhuonetta, kun meille riittää kaksi. Niinpä ostimme toistemme asunnot. Näin saimme jäätyä asuinalueelle, jonka kallioisia merenrantoja ja mäntymetsiä rakastan. Ja vieläpä taloyhtiöön, jonka erityiseen arkkitehtuuriin olen kiintynyt.
Niinpä pari viikkoa ensimmäisen syöpäleikkaukseni jälkeen pakkasimme kaiken omaisuutemme ja muutimme. Se oli hyvin ristiriitaista ja vaikeaa tilanteessa, jossa kaikki muukin oli myllerryksessä. Mutta uudesta kodista tuli kuitenkin pian mieluisa sekä minulle että Nappulalle, ja ennen kaikkea turvallinen paikka minulle toipua hoidoista.
Uusi koti on hyvin samantyyppinen kuin edellinen – ollaanhan samassa taloyhtiössä ja saman arkkitehdin suunnittelemassa asunnossa. Olohuone on lähestulkoon identtinen edellisen kanssa. Suurin ero on siinä, että edellisessä kodissa meillä oli tilava keittiö alakerrassa, nyt meillä on pienempi keittiö ja erillinen ruokailutila yläkerrassa. Ruokailutilasta on näkymä alas olohuoneeseen. Yläkerrassa on myös erillinen työtila, joka on niin ikään auki alas olohuoneeseen.
Takana on myös remontoinnin vuosi. Tässä uudessa kodissa oli jonkin verran pintaremontin tarvetta, joten suunnittelin remontit syöpähoitojeni ympärille tarkoituksena, että remontit joustavat jaksamiseni ja vointini mukaan.
Ennen sytostattihoitojen alkamista ehdimme remontoida isäni ja Insinöörin kanssa asunnon lattiat ja vaatesäilytyksen. Sytostaattien jälkeen voimieni palautuessa aloitin hieman ex-tempore keittiöremontin, joka valmistui kesällä samaan aikaan, kun teimme piharemontin ja rakensimme uuden terassin sekä aidan talven salaojaremontissa purettujen tilalle. Nautin suunnattomasti siitä, kun remonttien edetessä huomasin, että jaksan tehdä taas pitkästä aikaa fyysisiä asioita. Kukaan ei ole niin voimiensa tunnossa kuin ihminen, joka on voimansa menettänyt ja saanut ne takaisin. Kaiken kaikkiaan tässä vaiheessa tuntuu siltä, että tämä vuosi on kuitenkin antanut enemmän kuin on ottanut. Nautin nykyään enemmän ihan tavallisista asioista ja haluan elää sekä tarttua mahdollisuuksiin tässä hetkessä. Koskaan ei voi tietää, tuleeko huomista. Joten tärkein on tämä hetki.
Keittiöremontista on tulossa pian lisää tarinointia ja kuvia tänne blogiin. Myös pihajuttuja on vielä luvassa näin loppukesälle. Muutenkin uudesta kodista on toivottavasti jatkossa tulossa enemmän sisältöä tänne blogin puolelle. Muutama pienempi remontti on vielä edessä ja monta nurkkaa esittelemättä.
Muutoin arkeamme ja remonttijuttuja kannattaa seurata jatkossakin myös Instagramissa. Kiitos, kun jaksoit lukea tänne asti!
Eletään tänään, joohan?
seuraa – follow
FACEBOOKISSA – INSTAGRAMISSA
One comment
Kiitos, että jaoit tarinasi. Onnea loppukesän päiviin!