Aloitimme pihan kunnostuksen viime kesänä lomittain remontin kanssa. Koska piha oli tänne muuttaessamme viidakoitunut, hommaa oli kuitenkin niin paljon, että jätimme osan töistä suosiolla täksi kesäksi. Täältä voit kurkata, millaisista melko surkeista lähtökohdista pihan kunnostukseen lähdettiin ja mikä oli viime kesän lopputulos.
Tänä kesänä työlista oli edelleen melko pitkä, joten tartuimme lapioon heti toukokuussa. Viime kesänä sommittelin pihan toimintoja niin, että suuri havu- ja perennapenkki kiersi pihan vasemmalla laidalla ja takana, ja oikealle jäivät omenapuu, sen alle kolme kasvatuslaatikkoa, ja pihan nurkkaan täällä vuosia ollut hyötykasvipenkki. Täältä näet pihan pohjan yläviistosta. Tänä kesänä Nappula on jo ehtinyt taaperoikään ja hänestä on tullut leikkipuistojen suurkuluttaja, ja osan siitä riemusta halusimme siirtää myös kotipihaan, joten jo keväällä kirkastui ajatus siitä, että halusimme pihaan oman hiekkalaatikon. Koska hiekkalaatikolle ei kuitenkaan ollut pihassa tilaa, piti toiminnot järjestää uudelleen.
Aloin pohdiskella, mitä arjessa todella haluan ja ehdin tehdä ja millaisille toiminnoille haluan urhata pienehköstä pihastamme tilaa. Päädyin lopulta siihen, että kasvatuslaatikot saivat väistyä hiekkalaatikon tieltä. Pienen lapsen kanssa puuhaa riittää niin paljon, että yrttien ja kesäkurpitsojen kasvatteluun ja hoitoon ei paljon jää ylimääräistä energiaa. Hiekkalaatikko siis sai pihan oikealta laidalta paraatipaikan.
Kasvatuslaatikoilla, eli lavakauluksilla, rajasin vanhan hyötykasvialueen, jolloin siitä tuli hallitumpi kokonaisuus. Myös vanha lahonnut kompostikehikko sai lähteä pihan nurkasta, ja tilalle tuotiin uusi, musta komposti. Hiekkalaatikon öljysin samalla mustalla puuöljyllä, jolla taannoin käsittelimme terassin laudoituksen. Myös kasvatuslaatikot saivat uudet öljyt pintaansa.
Halusimme myös uudistaa ja laajentaa pienen istuinryhmän alla olevaa hiekka-aluetta niin, että siinä mahtuu paremmin istuskelemaan vaikkapa kahvikupin kanssa ja seuraamaan pienen miehen touhuja. Vanha upottava hiekkapohja muutamine liuskekivineen ei toiminut lainkaan.
Mietimme pitkään pihan pintamateriaaleja, sillä taaperon kanssa toimiminen tuo omat rajoituksensa pintamateriaaleille. Hänen telmiessään pihassa emme voi kasvattaa uutta nurmikkoa siemenestä. Myöskään himoitsemani singelikivet eivät pysyisi aloillaan, vaan niitä varmaan raahattaisiin pienessä sangossa ympäri pihaa. Hiekkalaatikon ympärillä olevan materiaalin pitää myös olla sellainen, että laatikon ulkopuolelle päätyvä hiekka uppoaa siihen eikä jää rumiin kasoihin laatikon ympärille. Niinpä valitsin hiekkalaatikon ympärille kuorikatteen, jonka alle laitettiin suodatinkangas. Istuinryhmän alustan materiaaliksi valikoitui tummanharmaa kivituhka, joka tuotiin kätevästi meille suursäkissä. Paikalla aiemmin olleet valkoiset liuskekivet jäivät nyt ylimääräisiksi, sillä niitä ei olisi ollut tarpeeksi koko hiekka-alueen peittämiseksi. Niinpä ympäröimme uuden kompostin alueen liuskekivillä ja kivituhkalla. Olemme nauraneet miehen kanssa sitä, että pihan komein kohta on nyt kompostinurkkaus. Valkoinen liuskekivi on myös melkoisen hintavaa, joten panostimme myös kalleimmat materiaalit kompostin ympäristöön – hahhah. Nurmikko ei ole vielä täysin elpynyt ja siinä on talvituholaikkuja. Siirsimme siis muutamia isoja nurmikon palasia uuden hiekka-alueen alta niin sanotusti siirtonurmikkona kaljuihin kohtiin. Toivotaan, että ne lähtevät kasvuun.
Mahdollisuudet pihan pintamateriaaleiksi ovat lähes rajattomat, ja materiaalit kannattaakin valita aina käytännöllisiksi. Täällä Meillä kotona -sivustolla vietetään tällä viikolla puutarhaviikkoa, ja sivustolla on paljon teemaan liittyviä juttuja. Täältä voit lukea juuri pihan pintamateriaalien valinnasta. Itse ihailen skandinaavisen selkeitä pihoja, joihin oma pihamme ei varsinaisesti lukeudu. Meidän pihamme on melko runsas ja paikoin jopa hieman boheemi, minkä on osaltaan vanhan pihan sanelema pakko. Jos rakentaisin pihan A:sta alkaen, siitä tulisi todennäköisesti hyvin minimalistinen, jopa japanilaishenkinen. Vinkkejä modernin skandinaaviseen pihaan löydät tästä artikkelista.
Joimme pihan valmistumisen kunniaksi lasit viiniä ulkona. Olemme todella tyytyväisiä pihan uudistukseen. Täältä voit vielä kurkata klassisen ennen-kuvan, eli millaista viidakkoa lähdimme raivaamaan,
Enää ei puutu kuin lämpö!
Our garden renovation has
continued this summer. Some new
materials and functions. The Kid also
got his own sand box. What a bliss.
seuraa – follow
FACEBOOKISSA – BLOGLOVINISSA – INSTAGRAMISSA
3 comments
Hienolta näyttää ja ero lähtötilanteeseen on huima!
Tykkään kovasti lukea postauksiasi, mutta pientä kritiikkiä antaisin tekstipalstojen leveydestä. En tiedä, ovatko palstat tarkoituksella niin kapeita – mutta ainakin itselläni lukuhalut tyssäävät näissä pidemmissä teksteissä, joissa tekstirivit ovat runomittaisia. Lyhyissä mietelmissä tuo toki on ok.
Kiitos palautteesta! Minulla on ollut jo jonkin aikaa isommassa mietinnässä, millainen tekstipalkin leveyden pitäisi olla. Mobiilikäyttö on ohittanut jo pc-käytön ja mobiilissa tuo kapea toimii muutoin, mutta joskus rivit hyppivät ja se on tosi hämäävää. Tasarajauksessa taas tulee sanojen väliin liian pitkiä välejä, vaikka se muutoin näyttää kivalta. Vasemman sivun rajaus taas ei miellytä omaa silmääni. Eli ihan selkeää ratkaisua en ole löytänyt. Blogipohjiin on tulossa muutenkin uudistusta, joten pitää viimeistään sen yhteydessä miettiä myös tekstin leveyttä ja tehdä jonkinlainen muutos. Hyvää kesää!
Jatkanpa vielä: muutin tekstipalkin leveämmäksi, ja toimii kyllä paljon paremmin! Kiitos huomiosta!