Pääsin loppuvuodesta puhumaan Rakennetaan Yhdessä -someyhteisön podcastiin kodeista, remontoinnista ja remontin suunnittelusta. Vietimme studiossa juontajaparin kanssa todella hauskan 40-minuuttisen, jossa oli naurua, oivalluksia ja rehellistä puhetta remontoinnista. Keskustelu pyöri erityisesti kylpyhuoneremonttini ja siinä kantapään kautta löydettyjen hyvien ratkaisujen ympärillä.
Nyt jakso on julkaistu ja sen voi kuunnella Suplassa täällä.

Rakennetaan Yhdessä on yhteisö, jonka tarkoituksena on tuottaa informaatiota ja inspiraatiota rakentamisesta, sisustamisesta ja paremmasta asumisesta. Ennen kaikkea se on yhteisö avoimemman vuoropuhelun puolestapuhujille.
Rakennetaan Yhdessä -podcast on oman kuvauksensa mukaan some-yhteisön ääni, jossa kuulija viedään pintaa syvemmälle eri rakennuskohteissa. Näin kuvauksessa kerrotaan podin tavoitteesta:
”Suomi on tunnettu upeasta designistaan, mutta miksi visuaalisesti ja teknisesti oivaltaviin toteutuksiin ei suhtauduta rohkeasti rakennusalalla? Olemme kyllästyneet kuulemaan rakennustyömailla, että ”ei onnistu”. Sen aika on nyt ohi. Siksi haluamme paljastaa parhaat tavat rakentaa ja tuoda tämän tiedon kaikkien saataville.
Rakennetaan Yhdessä -podcastissa avaamme teille kokemuksesta syntyneet parhaat vinkit rakennus- ja remontointiprojekteista. Näissä toteutuksissa visuaalisuus ja käytännöllisyys kulkevat käsi kädessä. Viemme teidät erilaisiin kohteisiin, joissa haastattelemme sekä niissä asuvia ihmisiä että eri rakennusalan ammattilaisia.”
Minua hymyilytti kuvaus itsestäni. ”Muotoseikka-blogista ja -Instagram-tililtä tuttu Vilja on muuttanut kymmeniä kertoja, remontoinut useampia koteja ja maagisesti löytänyt nykyisen kotinsa.” Näinhän se on – elämää ja koteja on tullut nähtyä ja fiksattua. Jakson lopussa saat kuulla uskonko, että tämä on meidän loppuelämämme koti. Toivottavasti käyt kuuntelemassa!
Suplan lisäksi löydät Rakennetaan Yhdessä -yhteisön Instagramista ja LinkedInistä sekä hastagilla #rakennetaanyhdessä.
seuraa – follow
FACEBOOKISSA – INSTAGRAMISSA