Kaupallinen yhteistyö: Freska
Onhan tässä arjessa hommaa. Pelkästään työn, päiväkotirumban, kahden koiran, bloggaamisen, kokkaamisen ja aktiivisen harrastamisen yhdistäminen vaatii Timo Taikurin taitoja. Jossain välissä pitää myös tehdä kotityöt, huoltaaa auto, käydä kaupassa, ottaa parisuhdeaikaa, hoitaa taloyhtiön asiat, kastella kukat, viedä kartongit kierrätykseen ja haravoida. Morjens. Kaikki saatavilla oleva apu on tarpeen ja etenkin lapsen saamisen jälkeen olen oppinut arvostamaan kaikkea, mikä helpottaa elämää ja lisää elämänlaatua. Siksi meillä on kohta vuoden verran käynyt siivooja joka toinen tiistai. Luottosiivoojamme on Freskan Ria, joka on paitsi todella taitava ammattilainen, tietää myös paljon perheestämme. Vanhempainvapaiden ajan jompi kumpi meistä oli yleensä kotona Rian tullessa, ja kuulumisia vaihdettiin kuin vanhan ystävän kanssa. Olemme pystyneet sopimaan Rian kanssa, mihin asioihin hän meillä keskittyy, ja mitkä asiat jäävät meidän huoleksemme. Tästä joustavuudesta pidän erityisesti. Nykyisin teemme Rian kanssa molemmat töitä joka toinen tiistai – yhtä aikaa eri paikoissa. Hän puurtaa meillä kotona, minä työpaikallani.
Näin se kutakuinkin menee:
Kun kello lähistelee puolta kahta iltapäivällä, olen töissä kirjoittamassa palaverimuistiinpanoja puhtaaksi koneelle. Kiroan taas, etten käytä palavereissa iPadia, jolle muikkarit voisi naputella suoraan sähköiseen muotoon, vaan kirjoittelen kynällä epäselviä harakanvarpaita lehtiönkulmaan ja käytän tupla-ajan niiden siirtämiseksi sähköiseen kokousmuistioon. Kiire kolkuttaa ohimoilla ja sätin itseäni vanhanaikaisuudesta. Työskentelen uutistyön esimiestehtävissä yhdessä Suomen suurimmista mediataloista, joten töissä on käytännössä aina hoppu.
Samaan aikaan Ria astuu eteiseemme omalla avaimellaan ja tervehtii iloisina hyppivät ja mekastavat koirat. Erityisesti Noa kaipaa Rialta rakkautta ja saakin sitä runsain mitoin. Eteisestä Ria hipsii suoraan keskikerroksen kylpyhuoneeseen ja alkaa kuurata pintoja tehokkaasti. Olemme sopineet Rian kanssa sellaisen työnjaon, että hän siivoaa meillä kaikki pinnat, ja meidän huoleksemme jäävät lattiat. Tämä johtuu siitä, että koirien sotkujen takia joudumme joka tapauksessa siivoamaan lattiat joka toinen päivä. Siihen hommaan on siis turhaa tuhlata Rian aikaa. Kylppäristä Ria siirtyy siis suoraan pyyhkimään keittiön ja ruokailutilan pintoja. Ruokapöytään on jämähtänyt kaurapuuroläikkä ja vitriinin päällä on tuhti kerros pölyä. Ne saavat Rialta nopeasti kyytiä.
Kello käy lähemmäs kolmea ja minä kirjoitan asiakkaille sähköposteja, joissa kerron tulevista jutuistamme. Taas on kiinnostavaa tarjontaa monenlaisille sanomalehdille ja nettimedioille ja tunnen ylpeyttä toimittajistamme. Hyvää journalismia on helppo myydä. Tämä on lempipuuhaani.
Samaan aikaan Ria on saanut jo keittiön, kylpyhuoneen ja ruokailutilan kiiltävän puhtaiksi ja laskeutuu alas olohuoneeseen ja saunaosastolle. Koirankarvapilvi tulvahtaa vastaan alakerran tv-tasolla ja kodinhoitohuoneessa taaperon vaipanvaihtopisteellä on jos jonkinlaista märkää harsoa ja eilisillan spagettikastikkeella koristeltuja housuja. Ria ei vähästä säikähdä. Hän pyyhkii tasot, pöyhii sohvatyynyt, viikkaa pyykit ja laittaa likaiset vaatteet ja harsot pyykkiin. Pian kaikki on järjestyksessä eikä pölyä ole missään. Sitten Ria ravaa yläkertaan ja alkaa pedata sänkyjä. Tehtävää on vielä paljon.
Puoli viiden aikaan huomaan, että on jo kiire lähteä hakemaan poikaa päiväkodista. Suljen salamana koneen ja heitän tavarat laukkuun. Huikkaan moikat työkavereille ja ryntään metroon ja kohti Nappulan päiväkotia. Miksi aina tulee kiire?
Ria on jo matkalla kohti seuraavaa sotkuista kotia. Työ on taas tehty hyvin ja suklaatakin jätetty Viljan perheelle.
Puoli kuuden aikaan saavumme Nappulan kanssa kotiin, ja jo eteisessä vastaan tulvii raikas tuoksu. Muistan vasta nyt, että on tiistai ja Ria on käynyt. Riisun pojalta ulkovaatteet ja katselen ympärilleni. Joka paikassa näkyy Rian kädenjälki. Keittiön ja kylppärin pinnat ovat niin kiiltelevät, että niistä voi peilata omaa kuvaansa. Ikkunapenkin ja nojatuolin tyynyt on pöyhitty. Pöly on kadonnut vitriinin päältä. Kodinhoitohuoneessa vallitsee sotilaallinen järjestys. En mitenkään pystyisi itse tähän kaiken muun keskellä. Näen suklaat ja tervehdyskortin eteisen tasolla ja alkaa vähän itkettää kiitollisuudesta. Sykyisessä iltapäivän auringonpaisteessa alan laittaa pojalle ruokaa ja mietin, etten tiedä parempaa arjen pelastajaa kuin siivooja.
*siivouspalvelut saatu ilmaiseksi bloginäkyvyyttä vastaan*
Cleaning services are one of the best choices a family with small kids can do. We use Freska and I owe them so much for making my life easier.
seuraa – follow
FACEBOOKISSA – BLOGLOVINISSA – INSTAGRAMISSA
4 comments
Tää on mun unelma, että sais luotua sellaisen elintason, että voisi palkata siivoojan käymään edes joka toinen viikko. Tällä hetkellä rahaa siihen ei laskujen jälkeen todellakaan jää, mutta tulevaisuudessa kun tilanne on parempi, haluan ehdottomasti laittaa rahani siivoojaan! Olen tosi laiska siivooja, enkä mitenkään älyttömästi nauti siitä tekemisestä, vaan lähinnä lopputuloksesta ja siitä että koko ajan saa jotain näkyvää jälkeä aikaiseksi. Olisi ihan mahtavaa, että kaikki se aika jäisi käytettäväksi perheelle ja harrastuksille.
Harmi ettei Freska toimi täällä Kuopion suunnalla!
Pahoittelut, että vastaamisessa on kestänyt. On ollut hurja kiire jo viikkoja. Siivouspalvelujen ostaminen on mullakin pitkään ollut saavuttamaton asia, koska ei ole ollut varaa siihen. Mutta toisaalta kun laskee meillä käyvän siivoojan hinnan, ei se ole verovähennysten jälkeen paljoakaan. Meillä käy siivoja 4 tuntia kuussa, mikä on Freskan hinnalla 140e/kk. Tästä melkein puolet saa takaisin verovähennyksinä, eli jäljelle jää noin 70e/kk. Se alkaa jo olla siedettävä hinta isosta avusta.
Aiheen vierestä: mistä tuo penkin päällä oleva pehmuste/patja on hankittu?
Pahoittelut, että vastaamisessa kesti! Patjat ovat Trademaxilta ja ne on alun perin tarkoitettu ulkokalusteisiin, esim. keunuihin. Itse patjat olivat edulliset, mutta kuljetus oli tosi kallis.