


Sisääntulomme on ollut pitkään nuhjuinen, ja kulunut tuulikaappimme on suorastaan huutanut sisääntulijalle, että tervetuloa 80-luvun taloon, joka on parhaat päivänsä elänyt. Tuulikaappi vanhoine sähkökaappeineen, kellastuneine ulko-ovineen ja kenkälaatikkovirityksineen on tuntunut olevan eri paria muun asunnon kanssa. Olen kuitenkin kaikki nämä kolme vuotta, jotka olemme tässä asuneet, tyytynyt tottelemaan parasta sisustusneuvoa: sulje ovi. Harmaan välioven takana tuulikaappi on saanut olla juuri niin ruma kuin on halunnut.
Remontin yhteydessä meillä kuitenkin uusittiin sähköjä, ja vanhan sähkökaapin alapuolelle ilmestyi toinen – vähintään yhtä ruma – sähkökaappi. Olin purskahtaa nauruun, kun sähkömiesten poistuttua menin eteiseen ja näin virityksen. No nyt on nätti! Kaksi sähköhirvitystä kiinni toisissaan ei todellakaan ollut ilo silmälle. Lisäksi olimme joutuneet poistamaan kovassa käytössä olleita kenkälaatikoita sähkötöiden tieltä eivätkä laatikot enää mahtuneet sähkökaappien alle. Tämä tiesi isoja ongelmia arjen sujuvuudessa yhden lapsen ja yhden kenkähullun aikuisen taloudessa. Remontin edetessä tilanne oli siis se, että minulla oli ruma JA toimimaton sisääntulo.


Erityisen luotaantyöntävä oli joskus valkoiseksi maalattu mutta sittemmin pahasti kellastunut ulko-ovi, jossa oli jos jonkilaista kahvaa ja lukkoa. Kun pysähdyin miettimään, mitä ovelle voisi tehdä, tajusin ensimmäisenä, etten käytä kahvoista ja lukoista puoliakaan. Siksi ylimääräinen kahva ja ketjulukko saivat lähteä. Irrotettuani ylimääräiset metalliosat ovesta, paklasin reiät ja epätasaisuudet, hioin kevyesti, pesin koko oven maalipesulla ja maalasin oven vaaleanharmaalla kalustemaalilla, jota minulle oli jäänyt yli liinavaatekaapin maalaamisesta. Listat ja karmit maalasin valkoisella kalustemaalilla.
Pintojen uusimisen lisäksi tuulikaapissa oli siis tarve ratkaisulle, joka peittää molemmat sähkökaapit ja tarjoaa säilytystilaa kengille. Kahlasin nettiä läpi pari päivää etsiessäni kenkäkaappia, jonka mitat sopisivat tuohon tilaan, jonka syvyys oli vain vajaat 20 senttiä. Lopulta löysin juuri tilaan sopivan kaapin Hobby Hallista. Kaapin asennus tilaan vaati sen, että jätin kiinnittämättä taustalevyn sekä yhden tukipuun, mikä onnistui hyvin eikä tehnyt kaapista huteraa. Koska ylempi sähkökaappi oli varsin korkealla, jouduin nostamaan uuden kaapin aivan katonrajaan kiinni. Tämä toi arvokasta tilaa kaapin alle, johon vieraiden on edelleen kätevä työntää kenkänsä tukkimasta sisääntuloa. Kaapin sisällä on tilaa yhdeksälle kenkäparille, ja pärjäämme tällä määrällä perusarjessa oikein hyvin.


Vaikka eteinen edelleen kaipaisi kynnyksen käsittelyä sekä kaikkien listojen ja lopulta myös ovenkarmien uusimista, se kelpaa meille nyt tovin oikein hyvin tällaisenaan. On ollut hauska huomata, miten erilaiselta tuntuu tulla kotiin, kun sisäänkäynti näyttää siistimmältä ja on myös toiminnallinen.
Katsotaan vielä ennen- ja jälkeen-kuvat.
ENNEN JÄLKEEN
ENNEN JÄLKEEN
Sinne se meni piiloon. Tulisiko sinulle ensimmäisenä mieleen, että tuolla takana on varmaan sähkökaappi?
Ugly fuse panels got hidden in the shoe cupboard. I also painted the door to make the entryway look nicer. How do you like the change?
seuraa – follow
FACEBOOKISSA – INSTAGRAMISSA
3 comments
Uusi lukija tässä hei! Hyvältä näyttää 🙂
Kiva, että löysit blogiin! Ihana kuulla. 🙂
Humm… Aika rohkeaa vaikkakin kaunis lopputulos. Itse olen ollut siinä luulossa ettei sähkökeskuksen edessä saa olla palavaa materiaalia.