Uuden kodin yläkerrassa on kolme makuuhuonetta.
Kaksi niistä on melkoisen pieniä, mutta niissä on pulpettikattorakenteen vuoksi
korkeat vinot katot. joten vaikka pinta-alaneliöt ovat rajalliset, niissä on
valtavasti valoa, tilaa ja happea. Keskimmäisen makuuhuoneen korkeimassa
kohdassa katto on jopa nelimetrinen. Kolmannessa makuuhuoneessa on taas hyvin matala
vino katto, joten katon vuoksi sitä ei lasketa lainkaan virallisiin neliöihin.
Makuuhuoneet ovat siis melko erikoiset, mutta juuri se tekee yläkerran
tiloista mielenkiintoiset.
Suunnitelmana on laittaa Nappulan huone pihan puoleiseen pienimpään huoneeseen,
se on jo selvää. Meidän makuuhuoneemme paikkaa sen sijaan on pohdittu kuumeisesti,
ja tällä hetkellä ajatus on, että se tulisi matalaan huoneeseen, jossa lattiapinta-alaa
on eniten. Tämä siitäkin huolimatta, että tilassa on vain yksi hyvin pieni ikkuna.
Olen kipuillut pienen ikkunan suhteen pitkään, mutta silti nyt alkaa tuntua siltä,
että isoin huone sopii makuuhuoneeksemme parhaiten.
Näin yläkerran korkein ja valoisin huone jäisi työ- ja vierashuoneeksi.
Pohja antaa meille myös mahdollisuuden vaihtaa huoneiden paikkaa myöhemmin.
Nappula voi kasvaessaan muuttaa suurimpaan huoneeseen. Tai jos me kyllästymme
matalaan makuuhuoneeseen, me voimme muuttaa keskimmäiseen korkeaan
huoneeseen. Tämä mahdollisuus tuo kotiin myös vaihtelua ja antaa tiloille
uusiutumisen mahdollisuuden.
Nappulan huone ennen remonttia
Työ-/vierashuone ennen remonttia
Meidän makuuhuoneemme ennen remonttia
Makuuhuoneissa tehdään lähes identtinen remontti.
Seinät maalataan valkoisiksi ja laminaattilattia vedetään Betoluxilla harmaaksi.
Harmaan sävyn kanssa olen vaiheillut jo hyvän tovin. Ehdolla ovat olleet Tikkurilan
värikartasta sävyt 2115 ja 2116, mutta lopullinen valinta on nyt hieman
vaaleampi 1951. Koetamme nyt ensi kertaa laminaatin maalausta emmekä asenna
uutta lattiaa, sillä ensinnäkin koiraperheessä laminaatti on pakollinen, ja
toisekseen olen nähnyt erittäin onnistuneita lopputuloksia laminaatin maalaamisessa.
Jännityksellä tietysti odotan, miten pahasti punaruskeat koirankarvat ja
kuratassunjäljet näkyvät harmaassa lattiassa, tai miten kynnet kohtelevat lattiaa,
vaikka koirille yläkertaan pääsy ei olekaan itsestäänselvyys.
On vielä auki, tuleeko Nappulan huoneeseen jonkinlainen tehosteseinä. Muutoin
pikkumiehen valtakuntaa olisi tarkoitus piristää ainakin mintuvihrein yksityiskohdin
ja tuleepa joukkoon hieman neutraalia puun sävyäkin.
Nappulan huone tehdään siis valmiiksi, vaikka mini nukkuukin pitkään vielä
meidän makuuhuoneessamme. Meidän makuuhuoneessamme säilyy nykyinen
harmaan ja valkoisen rauhallinen sävymaailma sekä pinnoissa että kalusteissa.
Meidän makuuhuoneemme matalaan kattoon aiomme kohdistaa alasuunnasta
ylöspäin valaisevat valot, jonka toivomme antavan huoneesta korkeamman
vaikutelman ja lisäävän valoisuutta rutkasti.
Mitäs tykkäät suunnitelmista? Entä miten tärkeä makuuhuoneen
valoisuus on sinulle?
First renovation plans for the new home are for the bedrooms.
Our baby boy will get a room of his own by the yard and
we will take the small bedroom in the middle that has got
over 3 meters high ceiling.
The third room has a low ceiling and just a small window so
it will be the study and the guest room.
We will paint the floors grey and the walls white.
Maybe some more colors will be added once the base work is done.
How do you like it?
seuraa – follow
FACEBOOKISSA – BLOGLOVINISSA – INSTAGRAMISSA
2 comments
Hyvältä kuulostaa. Etenkin harmaat lattiat. Mullakin haaveissa. 🙂
Todella hyvät suunnitelmat! Meillä on samat jutut meneillään. Puulattioiden maalaus vain, sitä ennen ne pitää kauttaaltaan hioa (onneksi kevyt hionta riittää).