Tällä viikolla Nappula pakkasi unilelunsa tarhareppuun ja aloitti päiväkodin. Itse palasin töihin jo helmikuussa, mutta mies oli sen jälkeen hoitovapaalla ja kesälomalla useamman kuukauden, ja ...
Pitkä aamuhetki pienen ja isomman miehen kanssa kevätauringon paistaessa kirkkaana sisälle ruokailutilan suurista ikkunoista. Valonläikkien liike seinällä. Magnolia vihdoin puhkeamassa kukkaan. Paljon sylittelyä. Yksi ...
Kirjoitin melkolailla tasan vuosi sitten muutoksesta. Olin juuri jäänyt äitiysvapaalle enkä oikein tiennyt, mitä olisi edessä ja millaiseksi arki olisi muodostumassa. Sen tiesin, että elämä muuttuisi. Taas pöydällä on ...
Aika menee käsittämättömän nopeasti. Juurihan Nappula oli vielä pieni vastasyntynyt vauva, joka nukkui tässä sivuvaunuksikin kutsutussa ensisängyssä babynestissa ja nukahti soittorasian ääneen. ...
Valvomista ja parkua. Huolta ja ruuhkavuosien paineita. Mutta myös äärimmäistä rakkautta sekä riemua siitä, että saa omin silmin nähdä pienen ihmisen kasvavan. Ihmisen, jolla on ...
Tämä on blogi sisustuksesta, ei äitiydestä. Mutta koska äitiys on käsillä olevan vauvavuoden myötä keskeisin asia elämässäni, en millään voi olla sivuamatta sitä ...