Näin käy harvoin.
Seurailen paljon ulkomaisia blogeja, joissa törmäilen joka päivä
uuteen muotoiluun. Joihinkin esineisiin ihastun ensinäkemältä, mutta
usein tarvitsen useampia katselukertoja ennen kuin muoto todella iskee
makuhermooni ja päädyn ostamaan kyseisen tuotteen.
Nyt kävi toisin. Surffailin viattomasti yhden lemppariblogini A Merry Mishapin (klik!)
uusimpaan postaukseen ja törmäsin kauneimpaan esineeseen, jonka olen
hetkeen nähnyt. Norman Copenhagenin Fold-peilit ovat eri kokoisia ja
mallisia peilejä, joissa kaikissa on sama idea: peili on taitettu ja se on
kiinni seinässä vain yhdeltä sivulta. Taitos saa aikaan sen, että peili
heijastelee tilaa uudesta ja yllättävästä kulmasta.
AMM-blogin mukaan peilien suunnittelija Marie Thurnauer keksi
idean peiliin vierailtuaan Salvador Dalin kodissa Espanjassa. Siellä
hän oli nähnyt peilin, jonka kuva oli kiehtovasti vääristynyt.
Ennen kuin ehdin kissaa sanoa, sormet olivat löytäneet Google-haun ja
löysin Fold-peilit suomalaisesta kn2-nettikaupasta (klik!).
Yksi peili lähti tilaukseen syntymäpäivälahjaksi itselleni.
Nyt odotellaan litteää pakettia saapuvaksi. Vihdoin saamme
eteiseen peilin.
Kaikki kuvat: A Merry Mishap blog
Kuvat julkaistu kuvaajan luvalla.
This is rare.
I browse through a lot of foreign blogs and see lots of new
interior design products every day. It doesn’t happen very
often that something catches my eye on first glance.
Last week I was looking at one of my favourite blogs A Merry Mishap
and saw these photos of Normann Copenhagen Fold mirrors.
Bang. It took me about two minutes until I had found the mirrors in a Finnish
web shop and bought one for my birthday.
The mirror is designed by Marie Thurnauer and according to AMM
Thurnauer came up with the idea after visiting Salvador Dali’s home
in Spain where she spotted a mirror that gave a distorted reflection.
Simple, elegant, unique.
All photos in this post: A Merry Mishap blog
Published with her kind permission.
Thanks Jennifer!
9 comments
Kävimme juuri Salvador Dalin kodissa joka oli kyllä upea. Oma inspiraatio ei moiseen lentoon lähtenyt, mutta peilit icat kyllä hienoja.
Haluaisin kovasti käydä siellä. Siinäpä syy uuteen matkaan! 🙂
On ne kauniita ja juuri tuollaisena asetelmanakin!
Onnea uudelle lahjalle!
Ehkäpä jouluna sitten toinen 🙂
Kiitos!
Jännä! Olen peilifani, niillä saa kivasti valoa ja lisää tilantuntua 🙂
Kyllä. Peili on jo saapunut, mutta vielä mietin, miten sijoittaisin sen niin, että se juuri lisää tilan tuntua. Vaihtoehtoja on sopivan paljon 🙂
Ui ui, nyt on kyllä yksinkertaisuutta kauneimmillaan!
Minä olen samaa mieltä 🙂
[…] eteisen seinälle Normann Copenhagenin Fold-peilin (klik!), josta kirjoittelin aiemmin täällä (klik!). Peili hurmasi minut nerokkaalla muoilullaan heti, kun näin ensimmäisen kuvan siitä. […]