Kaupallinen yhteistyö: Jeld-Wen





Vihdoin syksyn pyörremyrskykiire on hellittänyt, ja pääsen näyttämään teille kuvia loppukesän ja syksyn remonttihommien tuloksista. Olohuoneeseemme ilmestyi kuin taikaiskusta loppukesästä monta neliötä lisää tilaa, kun vaihdoimme vanhan, kulahtaneen terassin oven uuteen kokolasiseen oveen. Vaikka asuintila ei tietysti venynyt senttiäkään, tilan tuntu kasvoi aivan mielettömän paljon. Samalla myös olohuoneen valoisuus tuntui moninkertaistuneen. Vanha ovi oli paitsi ikävän näköinen, se päästi myös lävitseen aivan liian vähän valoa.
Päätin jo ensimmäisellä asuntonäytöllä, että jos saan tämän asunnon, ovi saa mennä. Mutta kesti yli vuosi muutosta ennen kuin terassin oven vaihto toteutui. Prosessi oli melko pitkä, sillä asumme taloyhtiössä, jolloin kaikki tällaiset muutostyöt pitää hyväksyttää yhtiöllä. Taloyhtiömme on ollut jo rakentamisaikana 1983 arkkitehtonisesti poikkeuksellinen, ja siksi ei ole ollenkaan selvää, että tällaiseen pientaloon saa vaihtaa haluamansa ulko-oven. Anoin muutostyölle lupaa jo yli vuosi sitten loppukesästä, mutta se vaatikin yhtiöltä hieman pohdintaa. Lopulta yhtiö ja sen arkkitehti olivat suotuisia, ja terassin oven vaihto sai siunauksen. Silloin oltiin kuitenkin jo pitkällä syksyssä, joten oven vaihto siirtyi seuraavalle kesälle.
Ovessa ratkaisee myös käytännöllisyys
Minulla on erittäin hyviä kokemuksia Jeld-Wenin sisäovista sekä tästä kodista että edellisestä kodista, joten kauaa ei tarvinnut miettiä, mistä alan katsella terassin ovea. Tämä ovi on Jeld-Wenin Balcony-malliston ovi PO1894, ja tästä mallistosta löytyy ovia monilla eri kokoisilla ikkunoilla ja käytännössä missä tahansa sävyssä. Oven vakioväri on valkoinen, mutta saatavilla on myös viisi perusväriä tai mikä tahansa NCS-erikoisväri. Terassinovessa on vakiona kirkas lasi, mutta sen saa myös kuvio- tai satiinilasilla. Oveen saa halutessaan myös lasiristikon. Yksi fiksuimpia juttuja tässä ovessa on lukittava pitkäsalpa ja aukipitolaite. Eli aina kun ovi on auki, sen voi lukita paikoilleen painamalla kahvan alas. Tällöin ovi ei heilu ja pauku tuulessa. Oven saa luonnollisesti myös helposti lukkoon.
Jos ei ole aivan kristallinkirkasta visiota siitä, millaisen oven haluaa, sopivaa ovimallia ja eri perusvärejä voi kokeilla Door Designer sovelluksella. Jos ulkonäön ja energiatehokkuuden lisäksi ekologisuus on kodin materiaalivalinnoissa tärkeää, on hyvä tietää, että Jeld-Wen on tänä syksynä lanseerannut ECO-rakenteiset ulko-ovet. Nämä ovat ainoita puukuiturakenteisia ulko-ovia Suomessa.




Irrotimme vanhan oven karmeineen ja asensimme uuden paikoilleen kaksin isäni kanssa. Olen tästä urakasta valtavan ylpeä, sillä ei ole lainkaan selvää, että tällaiseen urakkaan pystyy kaksi semiamatööriä remppareiskaa. Isäni on kuitenkin asentanut ovia ennenkin, joten työ kävi häneltä vanhasta muistista ja muutamien Youtube-videoiden katsomisen jälkeen. Yksi merkittävä vaikeus hommassa kuitenkin oli: näin laadukas ja paljon lasipintaa sisältävä ovi painaa kuin synti. Sen kantaminen ylös olohuoneeseen ja nostaminen saranoilleen oli pieni ihme yhdeltä mieheltä ja yhdeltä naiselta. Etenkään, kun ovea saranoille nostettaessa minä en nähnyt mitään, vaan toimin isän sanallisten ohjeiden perusteella. Kumma kyllä, ovi napsahti paikoilleen ensimmäisellä yrittämällä.
Terassin oven vaihto vaati hieman julkisivuverhoilun avaamista, mutta laudat sai onneksi vedettyä irti kohtuullisen helposti. Oven ulkopuolella on myös pieni kynnys, johon oli hommattava uusi metallinen kynnyslista. Otin mitat kynnyksestä ja tilasin sähköpostilla lähetetyillä piirustuksilla valmiiksi taivutetun ja jauhemaalatun listan Helsingin Peltikeskuksesta Kalliosta. Hienoa käsityötä ja kätevää kaupantekoa.
Ennen ja jälkeen
Koska me kaikki rakastamme ennen ja jälkeen -kuvia, tässä muutamia otoksia ovesta ennen ja jälkeen ovirempan. Ennen-kuvissa oven sisäpuolelta on jo otettu pois ovilistat, joten näky on tavallistakin kurjempi. Kuvissa näkyy sattumalta myös toinen kesän remppaprojekti terassilla, nimittäin olohuoneen ikkunoista heijastuva aita, johon vaihdettiin laudat ja maalattiin kauttaaltaan. Tulipa huhkittua kaikenlaista, vaikka aitaprojektissa auttoi myös ystävällinen naapuri. Onneksi tuli myös otettua projekteista kuvia. Muuten muistikuvat voivat kadota yhtä nopeasti kuin näissä kuvissa on vaihtunut vuodenaika toiseen.

Ennen…

…jälkeen.

Ennen…

…jälkeen.

Ennen…

…jälkeen.
Mitäs tykkäät muutoksesta?
*Ovesta saatu alennusta näkyvyyttä vastaan*
Our living room room had the terrace door changed and it makes all the difference. The space feels so much lighter and more spacious now. The door is from Jeld-Wen’s Balcony line and you can get it basically in every colour. I just love the contemporary look or the new door. How do you like the change?
*Collaboration with Jeld-wen*
seuraa – follow
FACEBOOKISSA – INSTAGRAMISSA
2 comments
Todella hieno muutos ja kyllähän se on kuin lisäneliöitä tulisi valoisuuden myötä. Itse asun vuokralla ja ulko-ovi on tuottanut päänvaivaa ihan urakalla. Ovi on murretunsävyinen punainen ja punainen on inhokkivärini. :O Vedin siihen valkoisen, puunnäköisen fixin, maalata kun ei saa.
Kiva kuulla! Joo, vuokra-asunnoissa olen itsekin miettinyt, miten fiksata jotain omannäköiseksi. Vedin aikoinaan keittiön kaakeleiden päälle mustaa dc-fixiä, ja tuli hyvä ja kestävä. On se ihmeellinen keksintö. 🙂