Pieni askel ihmiskunnalle, valtava harppaus meille. Viime viikolla illan hämärissä saimme viimeisetkin saumalaastit laitettua ulkoportaikkoon, kellarin sisäänkäynnin eteen. Sen myötä valmistui urakka, joka aloitettiin kesäkuussa, ja joka jatkui läpi kesän aina syyskuun lopulle saakka. Uuvuttava, vaativa urakka.
Kyseessä on sisäänkäyntimme remontti, joka käsitti ulkoportaikon laatoituksen uusimisen, sisääkäynnin pintojen kunnostuksen ja ulkovalaisinten vaihdon. Ei varmaan kuulosta kovinkaan vaativalta, mutta mikään tässä urakassa ei ollut helppoa. Projektin suurin vastus oli Suomen kesä, joka piinasi meitä sateillaan ja lykkäsi töitä useaan otteeseen. Laatoitusurakan teimme isäni kanssa. Isä on taitava remontoija, joka on laatoittanut ennenkin, mutta toki isänkin laatoituskokemuksesta on vierähtänyt pari vuosikymmentä. Aika noviiseina mutta rohkein mielin lähdimme siis laatoitusta uusimaan.
Vanha laatoitus oli osin halkeillut ja huonossa kunnossa, mutta suurin motiivi portaikon laatoituksen uusimiseen oli silti turvallisuus. Vanhat laatat (joista kuvia postauksen lopussa) olivat petollisen liukkaat sekä märkinä että jäisinä, enkä halunnut enää yhtään talvea, jolloin joudun pelkäämään, että portaissa kaatuu joko äitini tai pieni Nappula. Valkoiset laatat vaaleilla saumoilla ja urakuvioinnilla olivat myös äärimmäisen epäkäytännölliset, sillä ne olivat aina likaiset. Ulkoportaikkoomme lentää viereiseltä metsäiseltä tontilta paljon lehtiä, joten portaikko on harvoin täysin siisti. Laatan piti siis olla liukkaudenestoluokaltaan mahdollisimman karhea ja väriltään mahdollisimman hyvin likaa sietävä. Laatoiksi valitsin liukkaudenestoluokkaa R11 edustavan antrasiitinharmaan 30 x 60 keraamisen laatan. Saumalaastiksi valitsin tummanharmaan, jonka väri ja pinta on elävä, kuten laattojenkin.
Urakkaa suunnitellessa kuvittelin, että voimme sahata laatasta tasamittaisia paloja ja vain latoa ne paikoilleen portaisiin. Hah! Jo urakkaa aloittaessa meille selvisi, että yksikään porras portaikossa ei ollut samanlevyinen, yhtä korkea tai muutoinkaan samanmallinen. Portaiden leveydessä sattoi olla vaihtelua jopa 3 senttiä. Tämä johti siihen, että joka ikinen laatta portaikossa oli erikseen mittatava millilleen ja leikattava paikoilleen sopivaksi. Portaikon laatoitus on siis valtava palapeli, jossa jokainen laatta on numeroitu ja istuu vain juuri siihen kohtaan, johon se on tarkoitettu. Tästä muodostuikin urakan suurin työ, sillä tarkasti paikalleen mitattuja laattoja portaikossa on toista sataa. Mittaaminen ja sahaaminen timanttilaikalla vei aikaa. Itse laatoitustyö oli tämän rinnalla lasten leikkiä. Kesä oli sateinen, ja kun töitä pystyttiin tekemään vain kuivalla säällä ja vain iltaisin, työt venyivät. Isäni kävi heinäkuussa myös kuukauden mittaisella ulkomaanreissulla, jona aikana työt olivat seisahduksissa. Kun laatat vihdoin olivat paikoillaan, jatkuva sade haittasi saumoitustöitä. Forecan sääpalvelu kännykässä kävi kuumana, kun yritin löytää muutaman päivän kuivan raon, jonka aikana portaikko ehtisi kuivua, ehtisin levittää saumalaastit ja laastit ehtisivä kuivua. Helpommin sanottu kuin tehty Suomen syksyssä.
Näistä ulko-ovelle johtavista portaista huomaakin, että laatoitus on tässä ollut paikallaan jo pari kuukautta, kun töitä on jatkettu kellarin portaissa. Olemme näin saaneet jo hyvää kokemusta siitä, miten sadevesi portaissa valuu, ja miten lika kerääntyy saumoihin. Ero vanhaan laatoitukseen on merkittävä. Lika miltei katoaa laatan ja sauman sävyyn eikä laatta ole märkänäkään liukas. Hieman kalkkia (tai muuta vastaavaa) sade on irrottanut portaikosta ja se on jättänyt valumajälkiä portaisiin, mutta nuokin jäljet varmasti lähtevät juuriharjalla. Näihin kuviin en ole portaikkoa puunannut, joten tässä nyt palanen sitä blogeihin kaivattua realismia.
Laatoitustyö aloitettiin piikkaamalla irti vanhat laatat sisäänkäynnin portaikosta ja levittämällä pinnalle ulkokäyttöön tarkoitettu pikatasoite. Kellarin portaikossa vanhat laatat olivat kuitenkin niin hyvin kiinni, että irrotimme ainoastaan kopot laatat ja tasoitimme kyseiset kohdat laattojen tasoon pikatasoitteella. Tämän jälkeen levitimme kiinni jätetyille laatoille kiinnitystä parantavan dispersion ja levitimme niidenkin päälle pikatasoitteen. Tasoitteen avulla muodostuneelle tasaiselle pinnalle oli helppo aloittaa laatoitus.
Portaikossa ja etenkin kellarin portaiden tasanteella on todella voimakas kaato sadevesiä varten. Näin ison laatan käytössä juuri kaadot teettivät ongelmaa, sillä 60 senttiä leveä laatta kantaa kaadon kohdalta helposti. Viemärikannen kohdalla oleva laatta oli jaettava pieniin osiin, jotta kaato saatiin toimimaan oikein. Pienemmällä laatalla laatoitus olisi ollut varmaankin helpompaa. Tasanteen kynnyksessä näkyy väsymys, sillä kynnyksen päälle ladoin laatat pitkän työpäivän päätteeksi melkoisen hutiloiden. Mutta näkyypä tässä kohtaa se kuuluisa ”Eskon puumerkki”. Ylipäätään opin valtavasti tästä urakasta ja uskallan vastedes lähteä tekemään lähestulkoon mitä tahansa remppahommia.
Laatoitustyön yhteydessä myös maalasimme (naapurin luvalla) naapuriasunnon kellarin portaikon kaiteen ja sisäänkäyntimme katoksen pylväät sekä korjasimme maali- ja pinnoitevaurioita sokkelissa. Sokkelin vihertävänharmaa väri riitelee aika pahasti muutoin siniseen taittavien harmaiden rakenteiden, kuten peltikattojen ja ulkokautta kulkevan hormin kanssa. Sokkeli on paikoin myös huonossa kunnossa, joten se kunnostetaan ja maalataan ensi kesänä. Samalla sokkeli saa uuden harmaan sävyn, joka sopii paremmin talon muihin väreihin. Helsingin kaupungin lupapalveluiden alustavan vastauksen mukaan värin vaihtamiseen ei tarvittaisi kaupungilta toimenpidelupaa, mutta asia pitänee vielä selvittää tarkemmin ennen kuin tartumme telaan ja maalaamme sokkeliin uuden värin. Julkisivun värityksiä tai ikkunajakoa muuttaessa kannattaa aina ottaa yhteyttä asuinkuntaan, ettei tule ikäviä yllätyksiä.
Vaikka talo näyttää muutoin hieman rakennusvuottaan (1997) uudemmalta, sisäänkäynnille tultaessa ei voi erehtyä rakennuksen aikakaudesta. Ristikkoikkunalliset ulko-ovet ja lasitiili-ikkunat eteiseen ja kylpyhuoneeseen suorastaan huutavat 1990-lukua. Tietysti talon ulkopuolta kunnostaessa onkin pidettävä mielessä rakennuksen aikakausi, jota ei saa häivyttää, mutta pienilläkin asioilla ilmettä voi hieman freeshata modernimmaksi. Valaisimiksi valitsin siis modernit Konstsmiden valaisimet, jotka sopivat mielestäni kokonaisuuteen hyvin. Mutta valaisimista lisää vielä ihan omassa postauksessaan. Ulko-ovien uusiminenkin tekisi terää, mutta paritaloyhtiössämme on sitä ennen muita, akuutimpia menoeriä tiedossa.
Ennen-kuvia portaikosta on tallentunut lähinnä kännykkään, mutta tässä teille maistiainen siitä, millaisista lähtökohdista remonttiin lähdettiin. Ei mikään hirveän kutsuva portaikko etenkään, kun liukkaissa portaissa sai kulkea henkensä uhalla.
Portaikon laatoituksen valmistumisen myötä kotiintulokin on aiempaa kivempaa. Eikä tarvitse vieraillekaan selitellä portaikon kurjaa kuntoa tai varoitella liukkaudesta. Ensi kesänä jatketaan sokkelin parissa. Nyt saa talvi tulla.
We renewed the tiling of our entryway stairs. The old tiling was very slippery and in poor condition.
The lamps were also changed and we painted the wood parts of the stairs.
Next summer we’ll move to the greenish stone base and paint it with a better color.
I’m glad this job is finally done.
seuraa – follow
FACEBOOKISSA – BLOGLOVINISSA – INSTAGRAMISSA
8 comments
Näyttää tosi hyvältä! Vähän samanlainen laatta kuin meidän kylpyhuoneessa 🙂
Kiitos! Tosi kiva kuulla. Toi laatta oli edullisimmasta päästä ja aluksi epäilin, onko se hyvä. Mutta tykkään siitä kyllä hurjasti.
Tosi hyvännäköinen muodonmuutos! Uusi laatta on kyllä paljon tyylikkäämpi 🙂 Meilläkin ulkoportaiden laatoitus mahdollisesti edessä tulevana kesänä, kiitos vinkeistä.
Kiva, että tykkäät! Hurjasti tsemppiä teidän urakkaan! Katsoin mainoslehtisestä pari viikkoa sitten, että tuota laattaa edelleen myydään. Iso suositus!
Hei, ulkorapun laatoituksen uusinta mielessä. Onko tämä laatta osoittautunut hyväksi myös talvella ja mikä se on nimeltään? Ostopaikka? Kiitos etukäteen!
Hei! Laatta on tämä:
https://www.bauhaus.fi/ulkolaatta-skiffer-antrasiitti-30-x-60-cm.html?fbclid=IwAR0RZ5u4FnGhk-PN0aFe9R4Rtd7Z65PIbmFlYpYXgBXdYSUE9L-YYHtoEGE
Oli hyvä myös talvella. Ei yhtään liukas, ja kaikin puolin laadukkaan oloinen, vaikka onkin tosi edullinen.
Mitä kiinnityslaastia olet kättänyt ja veditkö epoksisaumalaastia?
Moikka! Nyt en kuule muista, kun urakasta on jo aikaa ja on muutettukin tuosta kodista ja sitä seuraavastakin. Olen pahoillani.