Olen ennenkin kirjoittanut siitä, miten astioiden
hankkimisessa ensisijaisen tärkeää on mielestäni se,
että kaikki talouden astiat muodostavat kokonaisuuden
ja että ne ovat helposti yhdisteltävissä. Kun astiat
voidaan vaivattomasti yhdistää eri kattauksissa, ei
astioiden määrän tarvitse olla kovin suuri.
Tämä mielessäni lähdin pari viikkoa sitten
Habitatista kotiin kassissani uudet aamiaisastiat.
Suorareunainen syvä kulho ja hauskalla putkikahvalla
varustettu kahvimuki olivat muotoilultaan mielestäni
niin kauniit, etten yksinkertaisesti voinut jättää
niitä kauppaan. Ne myös sopivat niin hyvin kotimme
muihin astioihin, että annoin itselleni luvan
ostaa muutamat kulhot ja kupit aamujani
hauskuuttamaan. Ja sen koommin en ole muita
aamiaisastioita käyttänytkään.
Kyseessä on kaiken kaikkiaan upea astiasarja, Aio.
Aioon kuuluu kaikki mahdollinen tarvittava lautasista
kahvikuppeihin. Tämä astiasto on ollut jo aiemmin
Habitatin valikoimassa, mutta tuli nyt uudelleen tuotantoon.
Minun ja Nappulan aamiaisten marssijärjestys on se, että
ensin syömme yhdessä puuron – tai teknisesti katsottuna
minä syötän Nappulalle aamupuuroa ja yritän samalla
lusikoida omaa puuroa suuhuni. Sen jälkeen Nappula
siirtyy hetkeksi aamun leikkien pariin ja minä saan aamun
kiireellisten hoitotoimenpiteiden ja aamiaistouhujen
jälkeen hetken hengähdystauon. Istun vielä
hetken ja nautin loput aamiaisestani. Ja juon kahvia
kaikessa rauhassa. Miten rakastankaan tätä hetkeä.
Sen hetken sain tallennettua tänään kameralle,
vaikka toki likainen puurolautaseni on kuvissa
korvattu myslilautasella.
Kuvissa pöydällä on astioita Marimekolta (tee-/kahvikannu),
Habitatista (myslipurkit sekä aamiaisastiasto), Granitista
(matala bambuinen harmaa tarjoiluvati) sekä Bloomingvilleltä
(liuskekivinen leipälautanen). Paljon siis eri valmistajia,
mutta kaikki astiat sopivat hyvin yhteen.
Tässä astiaideologiani toteutuukin kertaheitolla.
Millä kriteereillä sinä ostat astioita?
I have new dishes for breakfast.
Aio bowls and coffee mugs from Habitat.
They fit well together with my other favorite
dishes. I’m up for buying the whole Aio series.
seuraa – follow
FACEBOOKISSA – BLOGLOVINISSA – INSTAGRAMISSA
2 comments
Helposti yhdisteltävissä olevat simppelit ja muotoilultaan kauniit astiat ovat omaan mieleen. Meidän astiakaapista löytyy pääasiassa valkoisia ja mustia astioita, väriläikkänä Kokon mintunväriset kahvimukit.
Teillä on todella kaunis ruokapöytä. Mahtaako olla teetetty vai liikkeestä löydetty?
Löysin blogisi juuri ja olen ihastuksissa selannut postauksia läpi. Todella inspiroivia juttuja joten jään varmasti seuraamaan. 🙂
Onpa mahtavaa kuulla, että pidät blogista! Pöytämme on 80-luvun Artekia, suunnittelija on Ben af Schulten. Se on käsitelty Osmo Colorin vahalla. Eli ikävä kyllä vastaavaa ei ehkä löydy kuin Second hand -liikkeistä. Tervetuloa uudelleen blogiin!