
Suomen suurin sisustamisen ja muotoilun tapahtuma, Habitare, on taas polkaistu käyntiin pressipäivällä, ja flunssasta huolimatta minunkin oli päästävä paikalle ahmimaan silmänruokaa. Helsingin Messukeskus on tänäkin vuonna pullollaan nähtävää, joten suosittelen varaamaan messukäynnille kunnolla aikaa. Näytteilleasettajat tuntuvat satsanneen osastoihin nyt todella paljon, ja tämä Habitare tuskin jättää kylmäksi ketään. Habitaressa kiertäessä ei voi muuta kuin todeta, että Suomessa suunnitellaan ja valmistetaan äärimmäisen laadukasta maailmanluokan designia, josta voimme olla ylpeitä.
En ole varsinaisesti trendien mukaan liikkuva sisustaja, ja onneksi sisustamisessa trendien sykli on melko hidas. Samat materiaalit ja sävyt saattavat olla muodissa useita vuosia, mikä vähentää kertakäyttöisyyden riskiä sisustamisessa. Itse pyrin suosimaan omassa kodissani asioita, jotka kestävät aikaa ja käyttöä. On silti mielenkiintoista seurata ilmiöitä, jotka sisustamisessa kulloinkin nousevat pintaan. Siksi perinteisen osastojen esittelemisen sijaan keräsin teille neljä sisustamisen tyyliä, jotka ovat nyt vahvasti pinnalla ja jotka hallitsevat myös Habitaressa.
Pyöristetty ja mausteinen
Kulmikkaat ja minimalistiset kalusteet ovat olleet vallalla pohjoismaisessa sisustamisessa jo pitkään, mutta aivan viimeisen vuoden aikana on yhtä enenevissä määrin nähty pyöristettyjä kulmia. Uusimmat sohva- ja nojatuolimallit ovat nyt muodoiltaan pyöreitä, ja etenkin ovaali on muotona nyt pinnalla myös sohvapöydissä ja sivupöydissä. Myös Habitaren uutuusmallistoissa nähdään tänä vuonna paljon pyöristettyjä kulmia.
Vahvat värit ovat tehneet tuloaan suomalaisten sisustamiseen jo useamman vuoden, ja nyt niitä löytyy lähes jokaiselta brändiltä. Erityisesti mausteiset ruskean, keltaisen ja terrakotan sävyt ovat nyt kuumaakin kuumempia.
Adea


MATRI




Hakola



Ylellinen ja aito
Yksi Suomen ykkössuunnittelijoista, Joanna Laajisto, on jo jonkin aikaa halunnut puhua laadukkaiden ja huolella valmistettujen sisustustuotteiden puolesta. Muutama päivä sitten Joanna sanoi Helsingin Sanomien jutussa, että ”kaluste saa maksaa ja sen pitää maksaa. On hyvä, jos tuotteen hankinta vaatii harkitsemista ja säästämistä, silloin arvostus tuotetta kohtaan kasvaa.” Tämä ylellisyyden, aitouden ja panostamisen henki on vahvasti esillä tämän päivän sisustamisessa. Siitä oivallinen esimerkki on Asun-lehden ja kumppaneiden, kuten Cozyn, Blaun ja Iittalan, Habitare-osasto, joka on täynnä laadukasta ja ylellistä designia. Laadulla ja harkiten sisustettu koti kestää aikaa ja kulutusta äärimmäisen hyvin. Tällaisesta sisustuksesta on kertakäyttökultuuri kaukana. Myös Verkkokauppa.comin Älykodissa on panostettu laatuun ja ajattomuuteen, ja Muoto2:n erittäin laadukkaat kalusteet ovat hyvä esimerkki kotimaisesta huippuosaamisesta. Näissä tiloissa viihdyin todella pitkään.
Asun + Cozy, Blau ja Iittala




Verkkokauppa.comin Älykoti




Muoto2


Rouhea ja luonnollinen
Rouheat luonnonmateriaalit ovat olleet jo pitkään pinnalla skandinaavisessa sisustamisessa, ja hyvä niin. Habitaressa luonnon elementtejä oli yhdistetty totutusti ja varmasti hillittyihin vaaleisiin sävyihin muun muassa Annon, Decorativin ja Vieserin kauniilla osastoilla.
Anno



Decorativi




Vieser



Leikkisä ja äitelä
Sehän on kuin karkki. Leikkisät ja makealta maistuvat värit sekä muodot ovat tulleet pohjoismaiseen sisustamiseen ilmeisesti jäädäkseen – ainakin jos Habitaren osastoista voi jotain päätellä. Vaaleanpunaisen ja keltaisen kaveruus, pilkut, pallot ja kaaret puhuvat kaikki samaa lapsekasta kieltä, joka kyllä saa hymyn kasvoille. Ei se ole niin vakavaa.
Skanno



Finarte


Jos mielit Habitareen, mutta lippu vielä uupuu, kurkkaa Instagramistani arvonta, jossa on palkintona lippu Habitareen. Messut ovat auki sunnuntaihin saakka. Hyvää Habitarea!
Aiemmat Habitare-postaukset löydät täältä:
Habitare 2018
Habitare 2017
Habitare 2016
seuraa – follow
FACEBOOKISSA – INSTAGRAMISSA