Kaupallinen yhteistyö: Hotel Rantapuisto
Helsingin Vuosaaressa kalliosella merenrannalla on piilopaikka, joka voisi olla tarkoin varjeltu salaisuus, elleivät sen ovet olisi auki jokaiselle. Kun lähestyy Hotel Rantapuiston huikeaa, korkeiden mäntyjen, kallion ja mestarillisen arkkitehtuurin yhdistelmästä syntyvää miljöötä, on kuin astuisi toiseen maailmaan. Vuonna 1963 rakennettu, arkkitehtonisesti vertaansa vailla oleva rakennus on kuin oma pieni maailmansa, vaikka se sijaitsee vain vartin ajomatkan päässä keskustasta. Kun avaa hotellin oven, ei voi kuin haukkoa henkeään. Minunlaiselleni 60-luvun laatuarkkitehtuurin ystävälle paikka oli kuin karkkikauppa.
Joskus arjen pyörityksessä alkaa kaivata pientä taukoa akkujen lataukseen. Pienen lapsen vanhemmat saattavat kaivata etenkin kunnon yöunia, valmista ateriaa ja hiljaisuutta. Hetkeä ihan vain itselle. Me olemme jo vuoden päivät unelmoineet siitä, että saisimme viettää yhden yön keskenämme ja nukkua keskeytymätöntä unta. Olemme haaveilleen huoneesta, jossa olisi skumppapullo kylmässä, puhtaat lakanat muhkeassa sängyssä, lämmin sauna ja palju merimaisemin. Jonkun toisen valmistama illallinen ja lasi hyvää viiniä. Muutama viikko sitten saimme kokea kaiken tämän täysin uniikissa paikassa, kun Hotel Rantapuisto tarjosi meille vuorokauden aikaa rauhoittumiseen.
Hotel Rantapuisto on paikka, joka jokaisen 60-luvun arkkitehtuurista pitävän on nähtävä paikan päällä. Sen ovat suunnitelleet arkkitehtipariskunta Martta ja Ragnar Ypyä. Pavinljonkimaisista rakennussiivistä koostuva kokonaisuus toimi Suomen Yhdyspankin SYPin koulutuskeskuksena aina vuoteen 1995. Vuonna 2006 paikka siirtyi hotellikäyttöön. Näen sieluni silmin, miten pankin koulutuksissa on kouluttautumisen lomassa rentouduttu, pelattu tennistä, syöty, saunottu ja ladattu akkuja.
Kaikkein huikeinta paikassa on puun käyttö. Katse kulkee huoneesta toiseen upeissa, käsin veistetyissä puukatoissa, joiden veistokselliset pinnat ovat tilasta toiseen erilaiset. Aulatilan keskellä sisäkattoon on suunniteltu kattokruunumainen uloke. Pääasiassa sisäkattojen laudat on aseteltu kyljetysten niin, että lautojen välistä vilkahtaa mustaksi maalattu katon runko. Sisäkattojen uniikin ilmeen kruunaavat upotetut spottivalaisimet, joiden valo tuo veistoksellisuuden upeasti esille. En voi edes kuvitella työtunteja, joita pelkästään kattoihin on kulunut.
Hotelli on muutenkin täynnä hienoja arkkitehtonisia yksityiskohtia. Raskaiden liukuovien kädensijat on tehty pehmeästä nahasta. Liukuovilla tiloja voidaan rajata erikokoisiksi tarpeen ja tilaisuuden mukaan. Seinäpanelointiin, portaikkojen kaiteisiin ja katoksiin on tehty paljon mielenkiintoisia moni-ilmeisiä rimotuksia. Rakennusten monet yksityiskohdat ovat kuin taideteoksia. Kaikki kaapit on upotettu seinäpanelointiin ja kiinteät valaisimet muodostavat ryhmiä, joiden asettelu on silmiä hivelevää. Suuret takat ravintolatilojen keskellä määrittävät veistoksellisuudellaan koko tilaa. Näin kunnianhimoinen suhtautuminen arkkitehtuuriin on todella ihailtavaa. Jokainen yksityiskohta on mietitty, eikä mikään täällä ole sattumanvaraista. Arkkitehtuuria täydentävät ajanmukaiset kalusteet. Yrjö Kukkapuron ja Alvar Aallon huonekalut muodostavat hienon kokonaisuuden.
60-luvulle tyypilliseen tapaan lattiasta kattoon ulottuvaa ikkunapinta-alaa on paljon, ja koska arkkitehtipariskunta oli Alvar Aallon hengenheimolaisia, joka paikassa luonto ja rakennukset sulautuvat yhteen saumattomasti. Välillä luonto tuntuu kirjaimellisesti tunkeutuvan sisään ikkunoista. Ulkoapäin rakennukset uppoavat maisemaan taidokkaasti.
Vaikka rakennus on vanha, sen huoneet ovat nykyaikaiset ja niissä on kaikki mukavuudet, joita rentouttava viikonloppu edellyttää. Huoneestamme avautunut mäntyinen rantamaisema todella rauhoittava. Hotellissa on myös paljon kaikenkokoisia neuvotteluhuoneita upein näkymin sekä vuona 1987 rakennetussa siivessä sijaitseva suuri auditorio, jossa on niin hyvä akustiikka, että siellä muun muassa harjoitellaan Savonlinnan oopperajuhlia varten.
Merenrantahotellin parasta antia on kallioinen ranta, jonka uljaan männikön takana siintää meri. Meidän käyntimme aikaan meri oli vielä jäässä, mutta voin kuvitella, miten mahtava paikka tuo ranta on kesällä. Saimme käyttää hotellin tunnelmallista rantasaunaa, joka on samalta aikakaudelta, mutta edustaa puurakentamista. Rantasaunalla voi nauttia takkatulesta, ravintolan antimistaja lämpimästä paljusta. Kesällä on helppo myös pulahtaa mereen joko hiekkarannalta tai pitkältä laiturilta. Aiomme ehdottomasti ajella Rantapuistoon kesällä uikkareiden ja pyyhkeiden kanssa nauttimaan päivästä. Kesäisin hotellin upealla atrium-terassilla järjestetään myös grillipäiviä, jolloin ravintolan kokki loihtii grilliherkkuja.
Hotellin vieressä on sekä melontakeskus että suuri kuntokeskus, joten aktiivinenkin tyyppi viihtyy paikassa hyvin.
Vierailumme iltana mereltä nousi paksu sumu, joka peitti alueen ja loi mystisen, satumaisen tunnelman. Se lisäsi entisestään tuntua, että Hotel Rantapuisto on täysin oma maailmansa ja todellisuutensa, jossa arjen voi unohtaa. En malta odottaa kesää, jolloin alue tarjoaa puitteet mahtavalle kesäpäivälle. Silloin palaamme varmasti. Tämä pakopaikka kun on vain 10 minuutin ajomatkan päässä kotoamme.
Jos sinuakin kiinnostaa pieni irtiotto arjesta näin ainutlaatuisessa miljöössä, saat 20 % alennusta päivän joustavasta majoitushinnasta Rantapuistossa koodilla MUOTOSEIKKA. Etu on voimassa toukokuun 2017 loppuun asti saatavuuden mukaan.
Rentouttavaa minilomaa!
Hotel Rantapuisto is an architectural pearl in Vuosaari, Helsinki.
I can definitely recommend a visit.
seuraa – follow
FACEBOOKISSA – BLOGLOVINISSA – INSTAGRAMISSA
7 comments
Upea paikka kyllä! Täytyy joskus ihan rentoutumismielessäkin kokeilla! Aktiviteetteihin on tarjolla myös kolme pakohuonetta. Kahta ollaan käyty testaamassa ja molemmat oli todella hyviä! Suosittelen siis myös pakohuoneen ystäville!
Ai siellä on sellaisiakin? Pakohuoneet on kyllä mahtavia. Joskus ollaan käyty työporukalla. Siinäpä vielä yksi syy mennä tuonne.
Käsittääkseni siellä on vielä sellainen mahdollisuus, että voi ilmoittaa halukkuutensa peliin ja saada muita hotellivieraita sitten täydennykseksi joukkueeseen, jos ei halua kahdestaan pelata.
Onpa hieno paikka! Upeaa arkkitehtuuria!
On kyllä! Aivan oma maailmansa, hieno kokonaisuus.
Vierailin tuolla myös vähän aikaa sitten ja paikka teki kyllä vaikutuksen. Osaatko sanoa kenen suunnittelijan nuo takan edessä olevat nojatuolit ovat?
Eikö olekin hieno paikka! Tuolit ovat Kukkapuron Modernot. Täältä löydät lisää tietoa:
http://www.lepoproduct.fi/products/l-23w-moderno-3/