Olin onnesta soikeana, kun vihdoin löysin netistä
kauan himoitsemiani lasisia terraarioita, joissa voi kasvattaa
kukkia tai säilyttää vaikkapa pienesineitä, kuten koruja.
Tilasin into piukassa Urban Outfittersiltä nämä kaksi kaunotarta,
toisen – roikkuvan – kärsineelle juorulle, toisen koruilleni.
Noh.
Tarina on se tuttu, eli kun tuotteet saapuivat Briteistä
postissa, toinen oli jo valmiiksi rikki. Onneksi UO ystävällisesti
lupasi lähettää tilalle uuden – en tosin ole saanut sitä vielä.
Mutta mitäpä tapahtuikaan sille ehjälle terraariolle?
Se seisoi tyhjänä työpöydällämme auringossa erään helteisen
päivän, ja illalla siitä oli kaksi lasia halki. En keksi syyksi mitään muuta
kuin jonkinlaisen materiaalien laajenemisen lämmössä.
Eli nyt minulla on kaksi rikkinäistä lasiterraariota.
No, sehän ei menoa haittaa, käytän niitä silti.
Halkeamat näkyvät selkeästi ylimmässä ja toiseksi alimmassa
kuvassa. Mutta mikäpä tässä elämässä olisi täydellistä?
Joten näillä mennään.
Mitä pidät näistä? Minusta ne ovat säröistään huolimatta hurmaavat!
I found these amazing glass terrariums at Urban Outfitters.
I was so eager when they finally arrived via mail only to find the
other one broken. Well, like that wasn’t enough
the intact one also got broken just by sitting alone on my desk!
I can’t believe it, but it must have something to do with direct
sun light and the glass dilating. I was so so disappointed
but hey – I still decided to use them.
Oh well.
The other one got a simple plant in it and the other one
is for my jewellery. And what in this world is totally perfect
and not a little broken?
How do you like them?
11 comments
Tosiaan ihania, mutta harmillista, että noin heikkoa tekoa :/ Siis jo sekin, että valmistetaan "kertakäyttöistä" on harmillista tuhlausta. Mutta onneksi keksit risoillekin käyttöä.
-Paula
Juuri niin. Tavaroiden pitäisi kestää, tai niiden hankkimisessa ei ole mitään järkeä. No, onneksi halkeamiin ei kiinnitä juurikaan huomiota nyt, kun terraariot ovat käytössä.
Olen miettinyt samaa asiaan esimerkiksi iPhonen näyttöjen kanssa. Jos näyttö menee vähintään kerran rikki jokaiselta iPhonen käyttäjältä, eikö kyseessä ole paha suunnitteluvirhe, jonka ekologinen taakka on valtava, kun laseja valmistetaan koko ajan lisää rikkoutuneiden tilalle. No, Applelle lisätuloa, mutta en silti voi käsittää.
Voi apua miten ihanat! Täydellisen muotoiset. Itse löysin juuri kirpparilta yhden lasisen, vähän samantyylisen lyhdyn http://athome.casablogit.fi/lue/2014/08/lasilyhty-1-20e
Kiitos! Kävin katsomassa omasi, ja sekin on aivan huikea! Hitsiläinen, mikä löytö. 🙂
Ihanat on!
Kiitos 🙂
Itse olen kans noita ihaillut ja miettinytkin mistä sellaisen hankkisin. Varsinkin tuo pöydälle asetettava on varsin kiva!:) Harmi jos eivät kestä :/
Suosittelisin muuten, mutta tuntuu siltä, että mahdollisuus saada tuollainen ehjänä kotiin (tai saada se pysymään ehjänä) taitaa olla aika pieni. Paras mahdollisuus on, jos löydät sen jostain kaupasta ja kannat itse varovasti kotiin.
Voi ei, harmillista tosiaan! Mutta säröineen terraario on omalla tavallaan kiehtova, ja ehkä sinänsä lohdullista, että rikkinäisestäkin voi löytää kauneutta!
Kyllä. Särkynyt lasi kertoo vain lasin ominaisuudesta. Särkyviä olemme kaikki tavallamme :/
[…] elokuussa kerroin täällä (klik!), että tilasin Urban Outfittersiltä kaksi lasiterraariota, joista toinen tuli rikkinäisenä […]