POIS AHDISTAVA SISUSTUSPAKKO

Sisustus ei synny pakolla.

Minulla on jo viikkoja ollut sellainen olo, että olisi pakko synnyttää
sisustus. Kekseliäs ja kodikas, tyylikäs ja oman näköinen.
Uudessa kodissa on huoneita ja tiloja, joiden luonne ja rakenne sekä
ne pienet yksityiskohdat pitäisi luoda alusta alkaen. Keksiä ja sitten toteuttaa.
Mutta kun päivät täyttyvät aamusta iltaan askareista, vauvan hoitamisesta,
kaupassa käynneistä, siivoamisesta, ja aina sopivassa välissä sitä pyrkii
nauttimaan kesäpäivistäkin, ei mieli asetu asentoon, jossa sisustamiselle
olisi tilaa. Eikä se pakottamalla synny.

Sisustaminen on parhaimmillaan sitä, että tyhjällä ja
seesteisellä mielellä on tilaa luoda, ja mielikuvituksella on mahdollisuus
päästä villiintymään. Että voi seistä hiljaa tilassa ja antaa silmien nähdä,
mitä siinä voisi olla. Kaikki tämä vaatii aikaa ja tilaa. Ja sitä ei nyt ole ollut.
Tätä sisustamattomuutta sitten poden ja siitä syntyy ahdistus.
Muutama valokuvaaja tiedustelee, koska kotia voisi tulla kuvaamaan.
Mutta ei kai tällaista puolivalmista kotia kannata kuvata.
Ensin pitää synnyttää siihen henki, ja se vaatii tilaa mielelle.

Joskus sisustaminen syntyy kuitenkin puolivahingossa ja itsellään.
Kun asetelmia ei ole pakottamalla haettu ja esineet löytävät vastinparinsa
helposti  ja pienten oivallusten kautta. Tällöin sisustuksen elementit
tuntuvat vain putoavan syliin. Nyt tarvittaisiin sitä, sillä muuhun ei ole aikaa.

Sentään näiden pienten mehiasetelmien kanssa kävi juuri sillä tavoin.
Olin taannoin Granitissa ja huomasin alennuksessa eri kokoisia
kauniita bambulautasia. Minulla ei ollut niille varsinaista käyttöä
mielessä, mutta pohdin niiden sopivan hyvin terassitarjoiluihin kesällä,
ja nappasin pari mukaani. Vadit olivat kuitenkin niin kauniit, että
pidin niitä muutamia päiviä esillä hyllyssä ihan vain sellaisenaan.

Hieman myöhemmin olin käymässä Plantagenissa ja ihastelin siellä
pienenpieniä mehikukkia ruukuissaan. Niissä oli upeat hämyiset
vihreän ja lilan sävyt, ja minun oli tietysti napattava muutama
sellainen mukaani. Kun olin lastannut kärryyni muutamia
mehikasveja, minulla välähti. Vadeista tulisi mehien koti.

Tällaisia spontaaneja hankintoja ja löytöjä olen nyt vailla.
Mieleni palaa kirpputoreille löytämään ja inspiroitumaan.
Kaipaan sisustamista, joka vain tulee. Jota ei ole pakotettu.
Eniten toivoisinkin nyt tilaa ja aikaa, jotta koti saisi muotoutua.

Sitä ennen opettelen sietämään keskeneräisyyttä.
Ja nauttimaan kesäpäivistä hyvällä omatunnolla – vaikka sitten
tyhjissä huoneissa.

Creating the interior of our home is very
hard at the moment. I feel like my imagination is on hold.
It’s the summer, taking care of the baby, the everyday life
and what else that is taking all my time.
Feels like nothing comes easy at the moment.

Except for these succulents. They just happened to come
to me on a shopping tour. More of this easiness please.

seuraa – follow
FACEBOOKISSA – BLOGLOVINISSA – INSTAGRAMISSA