Halusin ruokailutilaan muunkinlaista oleskelutilaa ruokapöydän lisäksi, jotta tila olisi monikäyttöisempi. Kyseessä on kuitenkin tila, jossa päiväsaikaan eniten vietämme aikaa. Niinpä tilan suurten ikkunoiden alle rakennettiin penkki, joka mahdollistaa löhöilyn ja istuskelun ja mahduttaa sisälleen myös valtavasti tavaraa. Penkillä on kiva istua ja katsella ympäröivien korkeiden puiden lehtien havinaa. Siinä voi myös näpytellä läppäriä tai vaikka makoilla, jos oikein laiskottaa.
Penkki koostuu kolmesta Ikean Bestå-kaappiyksiköstä sekä kahdesta pitkästä istuintyynystä. Bestån painorajoitus on 65kg, joten jos penkillä istuu samaan aikaan useampi ihminen, suositellaan kaapistojen päälle laitettavaksi levy, joka jakaa painoa useamman kaapin päälle. Meillä toistaiseksi ei levyä ole, sillä penkillä istuskelee korkeintaan yksi ihminen kerrallaan. Levyn laittoa pitää kuitenkin harkita vielä myöhemmin.
Olen hirmuisen tyytyväinen tähän ratkaisuun, joka tuntuu paitsi persoonalliselta, myös kätevältä. Kaapit ovat syöneet sisäänsä paitsi kansioita ja paperiarkistoja, myös maljakoita ja kirjoja. Näille tavaroille ei muutoin kodissamme oikein olisi paikkaa. Penkki tuo tilaan myös ryhtiä ja korostaa pitkää ikkunariviä. Penkillä olevia tyynyjä vaihtamalla on myös helppoa tuoda tilaan uudenlaista ilmettä, vaikkapa vuodenajasta riippuen.
Millainen on sinun kotisi fiksuin säilytysratkaisu?
We built a window bench of Ikea Bestå cabinets and a couple of long cushions. This makes a perfect spot for sitting, relaxing or gazing through the windows. And as a plus the bench has lots of storage place. A very useful element in our home.
seuraa – follow
FACEBOOKISSA – BLOGLOVINISSA – INSTAGRAMISSA
6 comments
Ihana ratkaisu! Ikkunan alla olevasta penkistä olen haaveillut niin kauan kuin muistan, keittiössä nimenomaan. Meillä ei kuitenkaan ole sopivaa paikkaa löytynyt. Tekee paljon tilan tunnelmaan käytönnöllisyyden lisäksi, ja sopii kotiinne kuin nakutettu!
Kiitos! Kiva kuulla. Se on kyllä kätevä kaluste. 🙂
Hei, minkä merkkinen tuo koiran sänky on?
Moikka! Peti on Kindilta. Pedistä löydät lisää tietoa täältä:
http://blogit.meillakotona.fi/muotoseikka/kind-vihdoin-kaunista-koirille-arvonta/
Ihana idea! Kävin Ikeassa ja Bestå kalusteissa oli 50kg painorajoitus eikä he olleet kuullu mistään levystä, joka jakaisi painoa. Osaatko sanoa tarkalleen mikä kaapisto sulla on näitä Bestå vaihtoehdoista ja tuleeko levy siis hyllyn sisään vai päälle?
Kiitos! Levy ei siis ole mitään Ikean tuotantoa, vaan ihan oma idea. Fysiologisestihan levy jakaa sen alla olevaan objektiin kohdistuvaa painorasitusta. Kaapin virallinen painoraja on tosiaan 50kg, mutta kyllä noiden päällä istuu 90-kiloinen mieskin ilman mitään ongelmia. Kappimme ovat näitä: http://www.ikea.com/fi/fi/catalog/products/40247373/#/60245844
Levy kannattaa laittaa kaapin päälle, patjan alle – ja siis useamman kaapin päälle. Pelkästään yksi kaappi ja yksi levy eivät jaa painoa.