*Postaus sisältää mainoslinkkejä*
En tiedä montaakaan niin rentouttavaa asiaa kuin sohvaan tai nojatuoliin rojahtaminen ja lehtien lukeminen. Samojen asioiden selailu padilla ei ole ainakaan minulle vielä korvannut aikakauslehtien käsinkosketeltavuutta. Sivujen kääntelyssä ja hiirenkorvien tekemisessä hyvien ideoiden, kokeilemisen arvoisten reseptien tai inspiroivien kuvien kohdalle on niin konkreettista, etten usko sähköisten käyttöliittymien korvaavan sitä kokemusta ikinä.
Nyt talvilomalla olen selaillut tuoreita lehtiä oikein urakalla. Uuden kodin varmistumisen myötä sisustus- ja pihainspiraatio on huipussaan, ja etenkin Avotakan ja Viherpihan selaaminen nostaa innostusta entisestään. Toivoisin, että nämä loput kevätkuukaudet kuluisivat nopeasti, ja pääsisimme jo muuttamaan uuteen. Tässä vanhassa kodissa on samalla tuttua turvaa, mutta asioiden junnaaminen paikoillaan samalla ahdistaa. Intoa onkin hyvä vähän boostailla inspiroitumalla lehtivihreästä ja kevään valosta.
Näin Avotakan bloggarina en voi tietysti riittävästi hehkuttaa tuota Suomen nimekkäintä sisustuslehteä. Avotakka paneutuu sisustamisen, muotoilun ja antiikin ilmiöihin pintaa syvemmältä ja tarjoaa lukijalleen tunteita ja elämyksiä. Odotan joka kukausi Avotakan kolahtamista postilaatikkoon.
Toinen ikisuosikkini on Viherpiha, johon tartun etenkin näin keväisin. Lehti tarjoaa asiantuntijoiden ratkaisuja ja ohjeita, joilla onnistut varmasti. Viherpihasta saat ajankohtaiset neuvot jokaiseen vuodenaikaan.
Kotivinkki taas innostaa kokkailuun ja käsillä tekemiseen. Hieman runsaampaan tyyliin sopiva Unelmien Talo&Koti on värikäs ideapankki, joka innostaa sisustamaan ja kannustaa tekemään itse ja sisustamaan kotia sesonkien mukaan. A-lehtien valikoimassa on myös paljon muita hyviä lehtiä asumisesta, mökkeilystä tai rakentamisesta ja remontoinnista kiinnostuneille.
Vierashuoneessa on lehdenlukijan paratiisi. Valoisa tila ja sohva luovat täydelliset puitteet loikoilulle. Korkeaan, melkein nelimetriseen kattoon on kiva tuijotella ja vaihtaa lehteä heti, kun on päässyt edellisessä loppuun.
Haluan tarjota teille blogin lukijoille samanlaisia rentoja hetkiä ja kesäistä inspistä A-lehtien lehtien seurassa. Klikkaamalla tästä pääset tilaamaan A-lehtien lehtiä todella edulliseen kampanjahintaan. Kaupan päälle saat tosi kiva lukijalahjan, ja voit valita kolmen eri tuotteen välillä. Ole nopea, sillä kampanja on voimassa vain 2.4. asti!
Jaahas, ja sitten takaisin lehtien pariin. Keväistä viikonloppua!
seuraa – follow
FACEBOOKISSA – BLOGLOVINISSA – INSTAGRAMISSA