Tällä viikolla arki pysähtyi. Parissa päivässä kalenteri tyhjeni täysin. Tulevat kuukaudet näyttävät koronan vuoksi täysin erilaisilta kuin vielä alkuviikosta. Ei harrastuksia, ei illanviettoja, ei leikkitreffejä, ei matkoja, ei menoja. Ei toimistoa. Työpaikallani tilanne otettiin heti vakavasti ja koko firman väki passitettiin etätöihin. Työnantaja päätti, että reagoidaan mieluummin vähän liian paljon kuin yhtään liian vähän.
Nyt on näin, ja olemme kaikki samassa veneessä. Nyt on pakko vetää käsijarrusta.
Aluksi jarruttaminen tuntui todella hankalalta. ”Eih. Minun pitää päästä asiakastapaamisiin ja toimistolle. Miten nyt saan kaikki hommat tehtyä?” Sitten hiljalleen tilanne laskeutui tajuntaan. Nyt on näin, ja olemme kaikki samassa veneessä. Nyt on pakko vetää käsijarrusta. Teen muutenkin melko paljon töitä etänä, mutta nyt etätöissä on ollut toisenlainen tunnelma, kun kaikki on tehtävä kotoa käsin. Etenkin luova suunnittelutyö tuntuu vaikealta ilman, että saa istua kollegojen kanssa samassa huoneessa, piirrellä seinälle (meillä on pyyhittävät tussiseinät) ja heitellä spontaanisti kaikki ideat, jotka tulevat mieleen. Skypessä tai Hangoutsissa kaikki on vähän kankeaa.
Mutta tässä sitä työskennellään seuraavat viikot: sängyllä, kahvikuppi vieressä. Melko lokoisa kotikonttori. Ja mikä tärkeintä, töitä on. Kaikilla aloilla ei ole niin onnekas tilanne.
Arjen juoksupyörässä sitä toivoo, että saisi vain olla. Unelmoi, että kaikki pysähtyisi, ja voisi vain olla kotona ja tehdä mitä kulloinkin huvittaa. Ettei tarvitsisi suunnitella tai suorittaa mitään. No, nyt on se hetki.
Menojen tyhjentäminen kalenterista etenkin viikonlopuilta toi tyhjän olon. Minne minun elämäni nyt katosi? Mitäs me nyt tehdään? On kuitenkin hyvä muistaa, että usein arjen juoksupyörässä juostessa sitä toivoo, että saisi vain olla. Unelmoi, että kaikki pysähtyisi, ja voisi vain olla kotona ja tehdä mitä kulloinkin huvittaa. Ettei tarvitsisi suunnitella tai suorittaa mitään ja saisi vaikka tehdä kaikki vähäpätöiset rästihommat rauhassa pois. No, nyt on se hetki.
Olenkin yrittänyt löytää synkästä pilvestä hopeareunuksen. Nyt keskitytään olennaiseen, eli toisiimme. Ja jos on tylsää, tekemistä löytyy:
- Ikkunoiden pesu
- Vaatekaappien ja varastojen inventaario
- Koirien trimmaus
- Rästiin jääneiden remonttihommien viimeistely, kuten pienet maalaustyöt
- Pojan lelukaapin kunnostus ja muut käden työt
- Pitkät kävelylenkit
- Lukeminen ja äänikirjat
- Elokuvat
- Vaatteiden keväthuolto
- Lepo ja yleinen toimettomuus
Vaikka koronatilanteessa ei ole mitään hyvää, ehkä omassa tilanteessa pitää nähdä myös positiivisia sävyjä. Nyt jos koskaan on lupa jarruttaa. Ja tuijotella makuuhuoneen kattoon.
Mitä sinä olet ajatellut tehdä kaikella vapaa-ajalla seuraavat viikot ja kuukaudet? Pysyhän terveenä!
Getting used to staying at home during the corona virus season. Working from home is very familiar to me but it feels weird that the calendar is now totally empty. Well, now’s the time to take it ease and maybe do some little tasks that always seem to remain undone. Take care!
seuraa – follow
FACEBOOKISSA – INSTAGRAMISSA
4 comments
Kaikki kyllä eteni tähän pisteeseen aika vauhdilla, ei meinaa ajatukset pysyä ihan tahdissa mukana. Täällä – hassua kyllä – oma vapaa-aika väheni, sillä kun tytär jäi kotiin, niin kotikoulua on pidettävä arkisin ja oma normaali päivärytmi käänsi häränpyllyä. 😀 No, mieluummin näin kuin että tytär olisi koulussa ja joutuisin pähkäilemään koska on oikea aika ottaa hänet pois koulusta. Toivotaan, että tämä on pian ohi ja pääsemme kaikki normaaliin arkeen käsiksi. <3
Joo, ilo oman ajan lisääntymisestä oli varsin lyhyt, kun täälläkin koulut ja päiväkodit suljettiin. No, onneksi vähitellen uusi poikkeusarki alkaa asettua uomiinsa. Vaikka onhan tämä raskasta. No, joka päivä on yhden päivän lähempänä normaalia arkea.
Työt jatkuvat normaalisti eli ei mitään muutoksia sillä rintamalla. Kaupasta ei enää saa ostoksilla käydessä mitä haluaa, esim. paperit, kananmunat ja leivät oli loppuneet. Rakas harrastus on katkolla, kun kaikki koiranäyttelyt on peruttu. Itseltäni meni kuusi näyttelyä ohi, mutta onnekseni en ehtinyt minnekään ilmoamaan. Rahojaan, kun ei saa takaisin. Katsotaan sitten kesäkuussa mikä on tilanne.
Nyt onneksi alkaa olla kauppojenkin hyllyt täynnä tavaraa. Ja niin nopeasti muuttuu nyt taloudellinen tilanne, että meillä alkaa maanantaina lomautukset. Nyt pitää vain kestellä ja koettaa pitääå mieli valoisana. Onneksi mäkään en ehtinyt ilmota minnekään näyttelyyn. Tsemppiä sinne!