Type and press Enter.

Marimekon alati vaihtuvat suosikit

Olen tainnut saada Marimekon verenperintönä, sillä tekstiilitaiteilijaäitini on suosinut tiettyjä Marimekon kankaita aina. Lapsuudenkodissani meillä oli monenlaista Marimekkoa, ja olen jatkanut omissa kodeissani samalla linjalla. Marimekon kokoelmasta onneksi löytyy paljon kuoseja isoja graafeja ja eletöntä värimaailmaa rakastavalle.

Marimekko-suosikkini vaihtuvat aika ajoin. Löydän suosikkeja sekä kangaskuoseista että posliineista.
Astioista kerään Oiva-sarjaa useammissa kuvioissa. Siirtolapuutarha on yksi onnistuneimmista Marimekon kuoseista.
Kankaista Maija Louekarin Hetkiä/Moments on ollut minulle rakkain jo vuosia, ja pysyy sellaisena riippumatta kohusta, jonka kuosin alkuperä taannoin sai aikaan. Kirjoitin kohusta taannoin täällä.

Uusimmat marimekot meillä ovat Aino-Maija Metsolan Kompotti-keittiöpyyhesetti ja Maija Louekarin Puutarhurin parhaat -leikkuulauta.
Keittiömme on valko-harmaa, joten hauskat mutta väreiltään yksinkertaiset kuviot tuovat sinne eloa.
Leikkuulauta on kestävän oloinen ja hyvän kokoinen. Ilokseni sitä voi myös pitää esillä, toisin kuin aiempia leikkuulautojamme.

Keittiömme ei ole iskemätön. Avestian kaapistot on asennettu kuusi vuotta sitten, ja kulumisen jälkiä on jättänyt asunnossa meitä ennen asunut lapsiperhe. Joskus valitsenkin keittiöön tarkoituksella katseenkiinnittäjiä, jottei huomio liiaksi kiinnity rosteristen kodinkoneiden kolhuihin tai nuhjuisenoloiseen metalliseen tiskipöytään. Sellaisina Marimekon kuosit toimivat mahtavasti.
Mikä on sinun suosikki-Marimekkosi ja miksi?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

2 comments

  1. Aika samoilla linjoilla olen suosikkien kanssa, koska Siirtolapuutarha ja Maija Louekarin työt ovat todella mieleisiä. Sanna Annukan Kanteleen kutsu -sarja on myös yksi ehdottomista suosikeista. Tällä hetkellä odotan intoa piukeena, että saan kotiin verhot tuosta uudesta Kuusikossa-kankaasta, mistä myös tänään kirjoittelin http://omasohva.blogspot.fi/ 🙂

  2. Kanteleen kutsu on myös hyvin kaunis. Kuusikossa-kankaassa on sopivasti suomalaisuutta ja modernia graafisuutta. Hyvä kuosivalinta! Kaunis blogi sinulla, tutustunpa tarkemmin. 🙂