”Kunnon ihmisillä” on sänky aina pedattu – eikö totta?
Noh, meillä kuolevaisilla tilanne ei välttämättä joka arkipäivä ole ihan sama.
Meillä miespuolinen asukki on ahkerampi petaaja, kun taas minä saatan viettää
etenkin vapaapäivinä ja lomalla päiväkausia petaamatta sänkyä.
Ostin taannoin isot ns. petaustyynyt edesauttamaan petaamista arkena.
Niiden avulla saa tehtyä arkipetauksestakin ryhdikkään ja hieman tavallista
siistimmän näköisen, jos ei jaksa asetella päiväpeittoa sängylle ihan
tavallisena tiistaipäivänä. Mies jopa kommentoi petaustyynyjen ilmestyttyä
makkariin, että ”oho, hotellipetaus”. Noh, hotellista tuskin voi meidän
makuuhuoneemme yhteydessä puhua.
Tästä piti tulla postaus, jossa esitellään rentoa ja silti ryhdikästä arkipetausta
isoine tyynyineen ilman viralliselta tuntuvaa päiväpeittoa.
Jotta todellisuus ei unohtuisi, päädyin kuitenkin kuvaamaan
Jotta todellisuus ei unohtuisi, päädyin kuitenkin kuvaamaan
sängyn myös sen tavallisimmassa asussa – myllättynä ja nukuttuna.
Ja täytyy sanoa, että tuo luonnollisempi olotila myös miellyttää
silmääni paljon enemmän. Suoristellut peitot ja ”hotellilook” kun eivät
varsinaisesti kuulu meidän kotiimme.
Ja mikä olisikaan houkuttelevampi kuin pehmeiden peittojen
valtakunta, johon voi väsyneenä sukeltaa.
valtakunta, johon voi väsyneenä sukeltaa.
Joten jos et jaksa joka päivä pedata, ei se ole niin vakavaa.
I bought these big pillows to help us make the bed quickly in weekdays
without using the big and heavy bedspread.
without using the big and heavy bedspread.
Well, No matter how vigorous they make the bed look like while made,
I really like our bed more when it’s in it’s natural look – unmade.
We are not the most diligent people in making the bed.
So maybe it’s better to just let it slide.
And who wouldn’t like to dive in those sheets?
17 comments
Molemmat versiot näyttävät hyvältä, mutta itse kyllä sijaan sängyn käytännössä joka päivä. Rentoa kaaosta on muualla kodissa ihan riittämiin 😉
Meillä on oikeastaan toisin päin. Muuten on kaikki tavarat ojossa ja olen melko kova siivoamaan, mutta sohva ja sänky ovat aina suloisesti sekaisin 🙂 Niissähän me enimmäkseen viihdymmekin.
Täällä on myös päiväpeitto päätynyt kaappiin. Sekin on jo aamuisin saavutus, jos saa peitot jotenkin kutsuvasti ojoon. Mutta usein ne jää meilläkin vähän myttyrälleen. Ja tosiaan kutsuva juuri niin!
Se on ihan oikein se 🙂
Mun on pakko tunnustaa että meillä petaillaan sänkyä suhteellisen harvoin. 😀 Lähinnä jos vieraita tulee niin tulee pedattua, mutta harvemmin muuten. Jos häiritsee niin makuuhuoneen ovi on niin ihanan helppo vaan läimästä kiinni. Meillä on yleensä myös suhteelliset nätit lakanat niin ei tarvitse senkään vuoksi vaivaa pahemmin nähdä.
Nätit lakanat ovat kyllä mielestäni hyvä syy olla petaamatta sänkyä. Pitäähän niiden lakanoiden näkyä, kun on kerran kivat hankittu. Oikein! 🙂
Meilläkin pedataan kun jaksetaan 🙂
Puhtaat lakanat ovat arjen luksusta – mukavaa lauantai iltaa.
Ne ovat juuri sitä. Niihin on mahtava sujahtaa. Hyvää viikonloppua sinnekin!
Hah, mä en sit varmaan oo "Kunnon ihminen". Meillä jää lähestulkoon joka aamu sängyt mullin mallin;))
Ehkä aika harva meistä on 🙂 Mul ja mal on hyvä!
Luonnollisempi parempi =P
No eikö vaan? 🙂
Meillä kyllä yleensä pedataan sängyt. Yleisilme on jotenkin paljon siistimpi ja antaa anteeksi muuta kaaosta. Vaikka kauniita lakanat on kyllä hyvä syy jättää petaamatta.
Olettepa te ahkeria. Mutta joo, ilme on tietysti paljon siistimpi, se on selvää. Meillä jaksetaan ehkä tosiaan joka toinen päivä.
Miekin tykkään enemmän rennosta petaamattomasta versiosta! Meillä sänky pedataan käytännössä vain silloin, jos tulee vieraita… 😀
Se on minusta myös oikein hyvä linja 😉
[…] tyynyjä. Eikä aikaakaan, kun se alkoi näkyä myös meillä. Valitin taannoin täällä (klik!), etten jaksa usein edes pedata sänkyä, mutta viime aikoina erilaisten tyynyjen ja uusien […]