Juutti on tehnyt matoissa suuren tulemisen kuluneena talvena. Olen ihastunut materiaalin rouheaan ja luonnolliseen fiilikseen ja kun meille etsitiin pieniä mattoja sekä eteistilaan että terassin ...
Remontissamme varmasti suurimman muutoksen koki pieni eteinen, eli aiemmin tuulikaappina toiminut tila. Tilasta ei ole kovinkaan hyviä ennen-kuvia, sillä siinä ...
Pieniä asioita eteisaulan kaapin päällä. Purppuraan taittavan printin ja samansävyisen viherkasvin vuoropuhelu on lemppariasioitani tässä kodissa. Edellisessä kodissa yövalona ollut vanha messinginvärinen seinävalaisin ...
Hassua, mutta eteinen on näkynyt blogissa kunnolla vain pari kertaa aiemmin. En osaa sanoa, miksi eteinen on jäänyt blogipaitsioon. Ehkä siksi, ettei siellä juuri koskaan tapahdu mitään. ...
Hiljaista. Sitä on blogissa, vaan ei arkielämässä. Kalenteri on täynnä joka päivä aamusta iltaan, ja hädin tuskin ehtii syödä ja nukkua. Koiranpentujen luovutus lähestyy, ja ...
Niin vähiin käy marraskuinen valo, että kuvaushetkiä löytyy arjesta katoavan vähän. Sain kuitenkin vapaapäivän aamuvalossa kuvattua hieman eteistämme, jossa on sitten viimenäkemän tapahtunut ...
Riks, raks ja poks. Keväällä otetuissa eteiskuvissamme näkyvä seinäkello oli eräänä iltana poissa ollessamme päätynyt lohduttomaan tekoon. Se oli hypännyt alas seinältä ja murtanut lasinsa. Lasi tosiaan on nyt halki, ...
Eteinen on kodin tärkeimpiä tiloja, sillä se toivottaa tervetulleeksi kotiin jokaisen rankan työpäivän jälkeen. Se on myös tila, joka antaa tulijalle ensivaikutelman kodista. Eikä sovi unohtaa sitä, että ...