Type and press Enter.

LIIKKUMATTA

 

 

 

 

 

Hiljaista.
Sitä on blogissa, vaan ei arkielämässä.
Kalenteri on täynnä joka päivä aamusta iltaan, ja hädin tuskin ehtii
syödä ja nukkua. Koiranpentujen luovutus lähestyy, ja uusien omistajien
ohjeistamiseen ja pentujen rekisteröintiin ja muuhun paperisotaan menee oma aikansa.
Samaan aikaan suunnittelen ja teen piharemonttia, johon teen tietysti kaiken itse
istutusastioista lähtien, sekä puurran paitsi omia töitäni
myös freelancertöitä. Että onhan tässä yhdelle keväälle.

 

Tällaisina aikoina olenkin ajatellut, että on parempi, että blogi saa
hieman hengähtää. Ettei tännekään tehdä sisältöä vain tekemisen vuoksi,
vaan olisi hyvä, että postauksissa olisi myös jotain sisältöä.
Vaikka nyt sitten se, että olen vihdoin saanut kukkapöydän yläpuolelle
suunnitellut taulut seinään! Päädyin ripustamaan ne hieman eri tasoon keskenään.
Palmuvehka ei oikeasti edes kuulu kukkapöydälle, vaan sen paikka on lattialla,
mutta koska meillä on tällä hetkellä täällä kolme koiraa, lattiatilaa on
tarvittu koirien pedeille ja oleskelulle, joten nostin ruukun pöydälle.
Ja siinähän se näyttää itse asiassa aika hauskalta toispuoleisessa olemuksessaan.

 

Muutoin kotona ei liikahda mikään. Ei yhtään mikään.
Sisustusajatuksille on varmasti tilaa parin viikon päästä, kun tämä kaikki
muu on hoidettu. Sitten asettelen taas esineitä riviin ja fiilistelen.

 

Piharemontin matkaan pääsette varmasti pian.
Pysykää siis mukana, vaikka päivitystahti onkin nyt melkoisen hidas.
En ole unohtanut teitä <3

 


 

I’ve been busier than ever.
 

 

Puppies are close to moving to their new homes and that requires a lot
of paper work and informing their new owners about lots of things.
At the same time I’m renovating a yard which includes doing everything myself,
and working both at home and at the office. I’d say it’s pretty much right now.
So the blog has been quite quiet lately. But I think it’s better to write only
when you have something to tell. At the moment there isn’t that much happening
here with the interior. Although I have put the frames on the wall in the hall!
And that I just had to tell you.
 

 

I ended up placing one frame a little higher than the other.
I think the result is quite interesting.
 

 

There’s lots on white and green at the moment here.
And of course three red dogs as we have a friends dog living with use
right at the moment. 
 

 

My favourite reds <3

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

7 comments

  1. Ei täältä minnekään kadota 🙂 First things first!

    Iloista ja toivon mukaan rentouttavaa vappua <3

    1. <3 Ihana kuulla.

  2. Ei täältä minnekään kadota 🙂 First things first!

    Iloista ja toivon mukaan rentouttavaa vappua <3

  3. Samaa sanon minä 🙂 Täällä ollaan! Ihania kuvia, tuo koiruus kuvassa on ihan loistava! Hauskaa vappua!

    1. Koiruus on lainakoiramme Tilda. Pääsi hänkin vähän kuviin 🙂

  4. Mukavaa vappua!

    1. Kiitos näin jälkikäteen!