Vuorotyö on minua varten. Oikeastaan siksi, että iltavuoroja ennen on ihania vapaita aamupäiviä. Silloin on aikaa tehdä kaikkea vähemmän tärkeää, jota illalla ...
Aion hankkia uuteen kotiin ihan vain muutaman uuden sisustusesineen. Ainakin kovasti on pyrkimys kohtuullisuuteen. Mutta kun nämä muutamat halutut tavarat laittaa näin samaan kuvaan, pääsee heti pieni ...
Ikävöin usein täältä kantakaupungista metsään. Olen tätä ennen oikeastaan aina asunut enemmän tai vähemmän vehreyden keskellä, joten kaupunkiin on joskus vaikea sopeutua. Jos minä siis en pääse eläinten luokse, eläimet ...
Onko parempaa kuin viikonloppuaamujen aamiaishetket? Kun ei ole kiire minnekään, ja voi lukea lehden rauhassa. Kun tehdään ruokaisa munakas ja juodaan monta kuppia kahvia. Tästä on hyvä siirtyä juhlatunnelmaan. Tänä ...
Keittiöömme on ilmestynyt purnukka poikineen. Sain äidiltäni kaksi vanhaa lasista säilyketölkkiä. Toinen on Riihimäen Lasin Ilves-tölkki ja toinen on Karhulan Lasin 2-litrainen keittiötölkki. Toistaiseksi olen pitänyt niissä kauhoja ja kapustoja. ...
Huomenta. On iltapäivä. Minä teen työssäni myös yövuoroja, joten aina silloin tällöin minun herätyskelloni soi klo 13.55. Tänään on sellainen päivä. Mitä vanhemmaksi tulen - joskaan en ole vielä niin ...
Muotoseikka-blogi on ollut pystyssä nyt reilun kuukauden, ja sain ensimmäisen blogihaasteen. Hauskaa! Upean Moderni puutalo -blogin Mervi ja Petri antoivat minulle haasteen, jossa tulee kuvailla omaa kotiaan kolmella sanalla. Haaste ...
Keittiössä on uusi viherkasvi, muorinkukka. Se saa kaverikseen kävelylenkeiltä usein jotain syksyistä. Muutoin kaihdan kirkkaita värejä, mutta kasveissa ne ovat upeita. Oodi keittiön luontokappaleille!