Type and press Enter.

TUOLIEN TIMANTTI

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Siinä se nyt on.
Olen haaveillut tästä tuolista jo vuosikausia, ja reilun vuoden olen
yrittänyt kuumeisesti löytää juuri sitä yksilöä, joka on minulle tarkoitettu.
Ja nyt se on todellakin siinä – Harry Bertoian Diamond-nojatuoli.
Kuvien määrästäkin voi ehkä päätellä, miten rakastettu huonekalu siitä
tuli heti, kun se saapui meidän kotiimme. Mutta ei mennä asioiden edelle,
sillä pitäähän tuolin tarina kertoa ensin.

 

Olen metsästänyt tätä italialais-amerikkalaisen muotoilijan vuonna 1952  suunnittelemaa
klassikkotuolia vintageversiona  netin huutokaupoista Suomesta ja ulkomailta jo
hyvin pitkään. Tuoleja toki oli tarjolla,  tosin vaihtelevassa kunnossa, ja välillä tuntui
jo siltä, että nyt lykästää, mutta  sitten joku toinen huusikin tuolin nenäni edestä ja
minä jäin taas nuolemaan näppejäni. Halusin ehdottomasti vanhan tuolin,
sillä upouusissa Diamondeissa ei mielestäni ole sitä 50-luvun vibaa, joka tähän
klassikkoon ehdottomasti kuuluu.

 

Lopulta löysin oman tuolini.
Olin joulukuussa ystävien kanssa viettämässä iltaa Töölössä vanhan kotimme
kulmilla, ja illan edetessä lähdin sieltä bussilla kohti kotia. Bussin ikkunasta sitten näin
Sen. Se hohti valkoisena Mannerheimintiellä sijaitsevan antiikki- ja designliike Fasetin
ikkunassa ja suorastaan huusi sieltä minun nimeäni. Kotiin päästyäni kirjoitin heti
sähköpostia Fasettiin ja kysyin hintaa. Ja näin tiemme tämän tuolin kanssa kohtasivat.

 

Billnäsin valmistaman tuolin ikää ei tiedetä, mutta arvioisin sen olevan
1960-70-luvulta. Tuoli ei suinkaan ole alkuperäiskunnossa, vaan se tuli Fasettiin
noin kahdeksan vuotta sitten surkeassa jamassa. Mutta koska Fasetissa hommat
osataan, se kunnostettiin lasikuulapuhaltamalla ja pulverimaalaamalla.
Tuolini onkin ollut hyvissä käsissä, sillä Fasetti on yksi Suomen
johtavia toimijoita alallaan ja heillä on yli 20 vuoden kokemus vanhojen
huonekalujen kunnostamisesta ja myymisestä.
Fasetilla on Hollolassa valtava, 2000 neliömetrin myymälä, jossa on
huiman kiehtova läpileikkaus eri vuosisatojen ja vuosikymmentejen huonekaluja.
Olin täysin täpinöissäni, kun pääsin sinne haistelemaan etenkin 50-70-lukujen
vintage designia. Fasetista löytyy ihan jokaisen vintagemakuun jotain.
Sinne sukelletaan muotoseikassa myöhemmin, joten pysykää kuulolla!

 

Sitä ennen halusin kuitenkin juhlistaa tuoliani hieman, joten ostin sen kunniaksi
sohvapöydälle nipun eukalyptuksia. Niissä on mielestäni samaa kevyttä hengettömyyttä
kuin tuolissa. Diamondin ergonomia on todella hyvä, ja siinä on hyvin levollinen istua.
Pidämme siinä usein pehmusteena taljaa tai tyynyä, mutta kuviin
halusin ikuistaa sen juuri tuollaisena, eleettömänä ja henkäyksen kevyenä.
Tuota näkyä voisin tuijottaa ikuisuuksia.

 

– Yhteistyössä antiikki- ja designliike Fasetin kanssa –

 


 

Now it’s here – my all time dream.
I got this Diamond chair by Harry Bertoia after over a year of
searching and trying to find one. I have attended so many auctions
but every time someone else has bought ”my” chair.
But now Diamond finally is mine. And it’s perfect both ergonomically
and by the looks.
 

 

I saw this beauty in the window of antiques and vintage design store Fasetti (click!)
in Töölö in Helsinki. I just had to email them and after some time
my door bell rang and Fasetti’s owner was there with this gorgeous chair.
 

 

The chair is old, but nobody knows how old. It has been restored and painted
by Fasetti and is now in really good condition.
And no wonder – Fasetti is really and expert in restoring vintage design
furniture. In addition to Töölö’s store they have this huge retail center
at Hollola filled with vintage design beauties. But more about Fasetti soon.
 

 

Now I’ll just sit, relax and enjoy this great chair.
 

 

– in co-operation with antiques and vintage design Fasetti –

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

33 comments

  1. Onnea!!! Niin kaunis tuoli ja ihana tarina! Odotan innolla postausta Fasetista!

    1. Kiitos, täällä ollaan maireina kyllä. Fasetissa oli sellaisia namupaloja, että! Lisää Fasettia tulossa piakkoin.

  2. Wau, wau ja vielä kerran wau! Tuoli on mielettömän upea ilmestys. Mielenkiinnolla jään minäkin odottamaan juttua Fasetista.

    1. Se on kyllä niin namu. Vieläkin katselen sitä joka päivä pää kenossa. Reissu Fasettiin oli sellainen seikkailu, että siitä riittää enemmänkin juttua 🙂

  3. Onnea! Mikään ei ole palkitsevampaa kuin saada jotain, mitä on pitkään toivonut ja minkä hankkimisen eteen on pitänyt nähdä vähän vaivaakin!

    1. Juuri niin. On ostoksia, joista jää ontto tunne, ja sitten on näitä hankintoja, jotka täyttävät monta unelmaa. Hyvä eteen kannattaa nähdä vaivaa.

  4. Kauniit kuvat ja tietysti upea tuoli <3

    1. Kiitos, Riikka!

  5. Onnea löydöstäsi! Mäkin ihailin Fasetin ikkunaa raitiovaunusta käsin matkalla Oopperaan ja päätin että tuolla pitää käydä. Olin jo ihan unohtanut koko jutun. Ja Hollolassa pitää päästä käymään. Pelkäämpä että siellä menee pää ihan sekaisin 🙂

    1. Se Hollola onkin sitten sellainen paikka, että siellä meinaa pimahtaa. Olisin halunnut sieltä kokonaisen kontillisen huonekaluja. Ah. Mene ihmeessä käymään!

  6. Tuo tuoli on sanalla sanoen UPEA!

    1. Se on kyllä juuri sitä. Kiitos, Kerttu!

  7. Oih, ihana!

    1. 🙂 Minäkin tykkään.

  8. Huokaus… Niin kaunis tuoli <3

    1. On se kyllä mieletön 🙂

  9. Kyllä tämä klassikkotuoli on vaan niin kaunis. Ja sopii teidän kotiin loistavaksi. 🙂

    1. Voi kiitos! Minustakin se istuu meille oikein hyvin.

  10. Oi oi, vihdoin!! Onnea kovasti. Uskon, että kun jotain kalustetta joutuu odottamaan ja metsästämään, niin lopulta siitä nauttii kaksinverroin enemmän. Pelkkä uuden ostaminen on vain, noh ostos!
    Mukavaa, että muistutit tuosta Hollolan hallista. Pitääkin poiketa seuraavalla sukulaisvierailulla!

    1. Kiitos! Se on juuri noin kuin sanoit. Ostaminen ei tyydytä minussa oikein mitään tarvetta. Sen sijaan etsiminen ja löytäminen on sellainen juttu, että sille saa vertaista hakea. Käy ihmeessä Fasetissa, siellä tosin meinaa seota kaikesta siitä upean designin määrästä 🙂

  11. Voi elämä! Niin hieno! Musta tuntuu, että itse sorrun hankkimaan uuden ihanuuden, sillä tuo metsästys on niin hermoja raastavaa. Onnea ja hyviä hetkiä kaunokaisen kanssa! <3

    1. Minäkin useaan otteeseen olin jo lipsahtamassa uuden puolelle, mutta onneksi jatkoin etsimistä vielä vähän. Yleensä se ennen pitkää palkitsee.

  12. Oi onnea uudesta upeasta perheenjäsenestä. <3
    Kyseinen timantti on munkin haaveeni ollut jo vuosia, ja haaveena se taitaa pysyäkkin, koska meillä ei sellaiselle olisi tilaa. 🙁
    Mutta aina kun jollain näet tuon upeuden niin hymy nousee korviin asti, tiedän että taas yksi kaunis tuoli pääsi arvoiseensa kotiin. 🙂

    1. Kiitos kauniista sanoista 🙂 Tuoli tosiaan tarvitsee jonkin verran tilaa ympärilleen, että pääsee oikeuksiinsa.

  13. Tosi ihana <3

    1. Kiitos! Minustakin se on mahtava.

  14. Sille oli tuossa kyllä kuin tehty paikka. Ja minun takapuolenikin sopii siihen kuin valettu 😀

  15. Millainen hintataso tuolla Fasetissa on, ja onko Helsingin ja Hollolan välillä hintaeroja? Tykkään huolella kuratoidusta design-kokoelmasta missä tahansa antiikkiliikkeessä, mutta monesti niissä on hinnat ihan päin honkia ja siksipä tuleekin enempi metsästettyä juttuja muuta kautta… Oliko tuoli selkeästi edullisempi kunnostettuna vintagena kuin jos olisit sen ostanut uutena? Useinhan näin ei harmi kyllä ole…

    1. Hintataso on mielestäni sellainen, että Fasetissa tiedetään tuotteiden arvo, mutta halutaan myös tavaran menevän kaupaksi. Ei siis liian korkea, mutta ei myöskään samanlainen kuin vaikkapa Kierrätyskeskuksessa. Sitä en osaa sanoa, onko Helsingin ja Hollolan välillä hintaeroja – luulisin, että yrityksen hinnoittelu on ihan sama molemmissa toimipisteissä. Voin tätä heiltä vielä kysyä erikseen ja palata asiaan postauksissa myöhemmin.
      Tuolin hinta kunnostettuna oli reilut parisataa halvempi kuin uutena. Se tekee vajaat 20% alkuperäisen tuolin hinnasta. Minusta vanhassa tuolissa on enemmän karaktääriä, joten tällainen hinnoittelu on minusta ihan kohdallaan.

  16. Kaunis on tuoli! Niitä on valmistettu billnäsissä vuosina 50-52. 🙂

    Terv. Mari Billnäsistä

    1. Vai 1960-62? Tuoli kun on suunniteltu 1952? :/ Mitkä muut firmat tuolia ovat Suomessa valmistaneet, osaatko sanoa?

    2. No niinhän se siis olikin, suunnitteluvuosi oli sen 50-52. Ja billnäsissä valmistettu muutaman vuoden ajan ihan 60-luvun alussa.
      Mun korviin ei ole kantautunut että näitä olisi muualla Suomessa valmistettu, mutta varmaa tietoa ei kyllä ole.. :/ Hirmu vähän näistä mitään kirjoitettua tietoa löytyy, joka on kyllä hirmu harmillista.

  17. […] muutokset ovat olohuoneen ja makuuhuoneen uudet matot (klik!), olohuoneen katseenkiinnittäjä Bertoian Diamond-nojatuoli (klik!), ja ruokailutilan tauluseinä (klik!). Hyviä muutoksia mielestäni kaikki. Kuvissa oleva koti […]