”Muista syödä hyvin ja levätä.”
Äiti osaa muistuttaa tytärtään tästä aina silloin, kun takana on
stressaavia aikoja ja edessä loma. Kuten nyt.
Tätä on odotettu, sillä minulla on alkanut vihdoin talviloma.
Talvesta tosin ei ole enää tietoakaan ja lomallakin on vain yksi
tarkoitus: koiranpentujen saattaminen maailmaan ja hyvään kasvuun.
Milan pennut, kaikki kahdeksan, syntyivät sunnuntaina, ja kaikki meni hyvin.
Mila hoivaa pentujaan loistavasti, joten minulle ei tosiaan ole jäänyt
kovinkaan paljon muuta tekemistä kuin siivota, tarkkailla sivusta – sekä syödä
ja levätä. Ja tietysti pitää huolta, että myös pennut tekevät juuri niin.
ja levätä. Ja tietysti pitää huolta, että myös pennut tekevät juuri niin.
Kuvissa ei ole vielä pentuja, vaan kotimme keväisessä arkiasussaan.
Tyynyjä ei ole pöyhitty eikä pöytää siivottu.
Pennuista lupaan kuvia, kunhan hieman kasvavat.
Ja nyt sukellan sohvalle pötkölleni.
Tehkää te samoin!
I’m on a vacation. Although that means that I am taking care
of eight irish setter puppies! My dog Mila just gave birth
yesterday and everything went well.
Mila is a great mother so all I’m left with is taking
care of myself. That means resting and eating.
Our home is in it’s everyday mode – I have no
intent to clean up today. You do the same.
7 comments
Tule Ouluun, täällä taas tänään sataa lunta ja on niin talvista etten kestä. Kunnon lumipyry. Tuota Marimekon Hetkiä-kangasta olen ihaillut jo kauan, näyttää hyvältä näissäkin kuvissa! 🙂 Kiva, ettei ole niin stailatun näköistä, mutta kaunista teillä on silti 🙂
Nyt on kuule lumi maassa täälläkin. En silti voi sanoa olevani kovin innoissani. Puuh. Kevät oli jo niin pitkällä! Onneksi jo kukkapenkistä nousseet narsissien ja tulppaanien varret kestävät hyvin tämänkin. Joskus on tosiaan kivaa, ettei kaikki ole niin tip top. Kiitos 🙂
Ihan samaan kiinnitin huomion – eli tuohon hetkiä -kankaaseen – se kun on seuraavana vuorossa työhuoneen ikkunaan..! Meillä täällä Oulun lähettyvillä todellakin on lunta – pakkasta melkein -10 ja lunta tulee urakalla. Sinulla on todella kaunis koti.
Se on pitkäaikainen lempparini! Ollut jo monen monessa kodissa. Minulla noita verhoja on kaksi, mutta tässä kodissa on tarvetta vain yhdelle. Se on mielestäni teos, joka antaa ryhdin koko meidän olohuoneelle. Ja mitä tulee lumeen, sitä on nyt tänään sitten meilläkin.
Kiitos kauniista sanoistasi <3
Mukavaa lomaa!
Hetkiä- kankaasta muistin, että minullakin on sama kangas jossain olemassa. Se oli vanhassa kodissamme vanhemman pojan huoneessa verhona, tosin leikattuna kapeammaksi kuvapaneeliksi, kuten silloin oli tapana. Hmm, saisi siitä ainakin tyynynpääliset!
Silityksiä äidille ja vauvoille 🙂
Kaivapa ihmeessä kangas esille ja ala tuunailla! Se on minusta ihan klassikko, jota taannoinen plagiointikohu ei nakertanut yhtään.
Kiitos 🙂
Heippa! Onpas ihanan oloinen blogi! 🙂 Pidän raikkaista kuvistasi tosi paljon. Täytyypä ajan kanssa lueskella vanhempiakin postauksia. Mukavaa kun kävit visiitillä niin löysin itse tänne! Onnea pikkuisten johdosta ja mukavaa viikonloppua! 🙂