Minne elokuu meni? Blogissa on ollut tahaton kolmen viikon tauko, kun minä olen viilettänyt ties missä. On ollut töitä, koiratouhuja, Flow’ta, iltamenoja – you name it. Kotona ei olla vietetty yhdessä pojan kanssa yhtään viikonloppua ja se on näkynyt molempien vireystilassa. Iltaisin olen kaatunut sänkyyn tai nukahtanut sohvalle ja aamuisin torkuttanut luvattoman pitkään.
Kotona kiire ja väsymys ovat näkyneet niin, että mikään ei ole edennyt. Eivät edes ajatukset remontin tai sisustuksen edistämisestä. Olen viikkoja vaiheillut erityisesti makuuhuoneen seinän sävyvalinnan kanssa.
Beige. Se oli vuosia kirosana, koska 2000-luvun alussa suomalaiskodit olivat kiireestä kantapäähän beigejä. Nyt beige on kuitenkin tullut rytinällä takaisin, kuten kirjoitin keväällä. Makkarin sävyksi olen miettinyt pitkään erilaisia beigejä ja greigejä, mutta mikä siinä onkaan, että nämä seinien sävyvalinnat ovat aina aivan valtavan haastavia. Vaikka sävy näyttäisi värikartassa tai paperisella värimallilla mahtavalta, valon väri ja kodin muu sävykokonaisuus saattavat muuttaa sävyn ilmeen täysin, kun vetäiset maalin seinälle. Tämä tapahtui uuden kodin eteisessä, kun maalasin seinät sävyllä, joka oli värimallissa selvä greige. Seinillä lopputulos oli jotain sinililan ja harmaan väliltä. Miten ihmeessä?
Vilautan eteisen seiniä myöhemmin, mutta näissä kuvissa näette makkarini kalpeassa valkoisessa olomuodossaan. Makkarin päätyseinälle etsin pitkään beigeä, joka ei olisi liian keltainen. Ostin keväällä Stockmannilta aivan ihanat beiget (vai greiget) pellavalakanat, ja niiden sävyä etsin myös seinään. Helpommin sanottu kuin tehty. Ihan vastaavaa sävyä ei tunnu olevan olemassakaan. Lähimpänä tätä sävyä olisi Tikkurilan Muskoviitti, josta maalasin sävymallin hieman isommalle pahville. Tämän sävymallin kanssa olen nyt nukkunut kuukauden verran, ja se tuntuu ihan hyvältä vaihtoehdolta – joskin olen aina loppuun asti epävarma sävyvalinnoista.
Insta storyjani seuraavat tietävät, että vetäisin eilen Muskoviitin sävyn Tikkurilan Jokeri-maalilla seinälle. Jos haluat siis käydä vilkaisemassa, miltä lopullinen sävy seinässä näyttää, kipaise Insta-tililleni. Siellä voit myös äänestää, onko sävy hyvä vai ei.
Lopputulos on nähtävillä pian myös täällä blogissa.
Mitäs teidän alkusyksyynne kuuluu? Onko siellä havaittavissa väsyä ja vaiheilua?
Choosing a beige tone to my bedroom wall is really difficult. Sometimes it’s just best to take action although you’re not quite sure if the choice is right. I painted my bedroom wall with Tikkurila Muskoviitti. Soon you’ll see the end result here in the blog. If you want to see it sooner, take a look at my Insta stories.
seuraa – follow
FACEBOOKISSA – BLOGLOVINISSA – INSTAGRAMISSA