Tänä keväänä on käynnistynyt varsinainen villiyrttibuumi ja
myönnettävä on – minä olen saappaitani myöten mukana buumissa.

Kun puhutaan villiyrteistä, usein kyseessä ovat juuri sellaiset kasvit, joita emme
ole aikoihin ruokapöytäämme huolineet, kuten voikukat, vuohenputket,
nokkoset ja kuusenkerkät. Mökillämme näitä rikkakasveinakin tunnettuja
antimia kasvaa yllin kyllin, joten viime viikonlopun mökkireissulla ajattelin
aloittaa kokeilut. Ensin kehitin reseptit nokkoskeitolle ja vuohenputkimuffineille.
Gluteenittomien vuohenputkimuffineiden ohje on nyt julkaistu
ruokablogissani täällä (klik!). Näistä muffineista tuli aivan mielettömän
hyviä, joten kokeile sinäkin! Vuohenputkia löydät varmasti myös
omasta asuinpiiristäsi.Erityisen hyvin muffinit sopivat yhteen valkoviinin kanssa.
Minulla on ollut tällä viikolla vain yksi vapaapäivä, joten piha-ahkeroinnin
jälkeen istuin alas, kaadoin itselleni lasin valkkaria ja mupelsin pari
makoisaa muffinia. Ah. Vielä hetken mökiltä tuodut omenapuunoksat
kaunistavat ruokailuhetkiä.
Ja loma. Se on vain muutaman päivän päässä.

I made some delicious salty muffins.
The go well together with white wine.
What a great way to spend a night of after working in the garden.
Summer vacation is only a few days away.
3 comments
En ole koskaan kokeillut tuollaisten kasvien käyttöä ruuanlaitossa, olisipa hauska kyllä kokeilla:)! Kauniita, herkullisia kuvia!
Kannattaa kokeilla! Minäkin yllätyin tosi positiivisesti. Ja kiitos 🙂
Very informative, keep posting such good articles, it really helps to know about things.