Kerroin alkusyksystä täällä blogissa pienen salaisuuden: me olimme ostaneet tontin ja sille oli suunnitteilla moderni, musta hirsimökki. Syksyn ja talven aikana projekti on edennyt välillä hitaammin ja välillä suurin harppauksin, ja nyt tilanne on se, että kädessä on rakennuslupa ja maatyöurakoitsijan kaivurin kauha iskeytyy näinä viikkoina päijäthämäläiseen maaperään tontillamme. Täällä blogissa projektia seurataan postaussarjassa ”Mökkiraksalla” ja postaukset löytyvät täältä.
Perustusten teko ja runkopystytys on myös lyöty kalenteriin ja samalla kilpailutamme ja aikataulutamme kuumeisesti loppuja urakoitsijoita, kuten betonilattiaurakoitsijaa sekä sisärakennusurakoitsijaa. Luit oikein: ME kilpailutamme. Päädyimme siis jo melko varhaisessa vaiheessa siihen, että emme osta muuttovalmista talopakettia, vaan ostamme talotehtaalta pelkän säältä suojaan -asennuksen ja hoidamme projektin käytännössä itse. Näin meillä on paljon enemmän vapautta ja valinnavaraa pintamateriaalien ja muiden ratkaisujen suhteen.
Jo nyt on tullut selväksi, miten suuri ero muuttovalmiina ostetun ja tämän itse projektijohdetun rakennusprojektin välillä on. Työtä, kuten suunnittelua, kilpailutusta, teknistä selvittämistä, laite- ja materiaalivertailua ja yhteydenpitoa on paljon. Mutta palaan tähän aiheeseen kokonaan toisessa postauksessa myöhemmin.
Rakennuspiirustukset: Tällainen huvilasta tulee
Pitkä rupeama ennen rakennusluvan hakemista oli lupakuvien piirtäminen. Vaikka me emme tehneet valtavia muutoksia talomallin pohjaan, pieniä muutoksia hinkattiin talotehtaan kanssa perusteellisesti. Huvilamme malli on Kontion Glass House 80A. Yllä olevassa, ystäväni Katin ottamassa kuvassa on vastaava talomalli 20 neliötä suurempana kuin meillä. Meille tulee siis samanlainen huvila kuin kuvassa, mutta sen pitkä julkisivu on lyhyempi.
Talomallin valinta oli nelihenkisen rakennuttajaporukkamme kesken yksimielinen päätös, jonka taustalla oli toki laaja selvitystyö. Listasimme vuonna 2020 kaikki Suomessa myytävät modernit kesämökkimallit, jolloin listalla oli 16 talomallia. Siitä lista karsittiin hiljalleen kolmeen malliin, joiden valmistajiin otimme yhteyttä. Tapasimme niistä kaksi varsin erilaista valmistajaa (talotehdas ja arkkitehtitoimisto), ja lopulta valinta osui omaan suosikkiini, Glass Houseen.
Rakennuslupaa varten tarvitaan useita piirustuksia, mutta tärkeimmät ovat pohjapiirros, julkisivukuvat ja asemapiirros. Talomallimme pohjaratkaisu on mielestäni erittäin toimiva ja yksinkertainen. Keskellä oleva avoin keittiö- ja oleskelutila on huvilan sydän, johon tuovat avaruutta molemmin puolin olevat ikkunaseinät. Rakennuksen toisessa päässä sijaitsevat makuuhuoneet, ja sisäänkäynnin puolella sauna ja kylpyhuone. Terassia peittää avoin pergola.
Yllä olevassa pohjapiirroksessa muutoksia alkuperäiseen malliin on eniten lasten makuuhuoneessa ja saunassa. Saunassa teimme I-lauteen sijaan L-lauteen, jolloin lauteilta voi paremmin katsella ulos järvelle koko seinän kokoisesta ikkunasta. Tämä vaati myös oviaukon siirtoa, jota suunnitellessamme 3D-mallinsimme rakennuksen miesystäväni osaamisen avulla. Joskus rakennusinsinöörimiehestä on erityistä hyötyä, vaikka hän ei suunnitteluhommia enää teekään. Mallintamalla varmensimme, että näkymä kylpyhuoneesta ulos edelleen toimii ja että kulkuväylä kylpyhuoneesta kiukaan editse ulos terassille ei ole liian ahdas.
Lastenhuoneessa parisänky vaihdettiin kahdeksi erilliseksi sängyksi ja niiden väliin suunniteltiin kaapistot, jotka jatkuvat sänkyjen päälle. Myös keittiöön tehtiin muutoksia ja oleskelutiloista aukeava ovi muutettiin parioviksi.
Julkisivukuvista näkee, että mökki on varsin 60-luvun henkinen. Tästä pidän valtavasti. Rakennus on melko matala ja pitkänomainen ja se sulautuu maisemaan vaivattomasti. Katto on niin sanottu piilotettu harjakatto, eli päädyt ovat tasaiset vaikka katto on loiva harja. Pitkät sivut ovat molempiin suuntiin pelkkää ikkunaa, mikä maksimoi valon määrän ja tilan tunnun. Rakennuksesta näkee oleskelutilojen kohdalta läpi, eli valoa tulvii sekä aamusta että illasta oleskelutiloihin. Tontti on onneksi rauhallisella paikalla, joten hirveästi ei tarvitse ohikulkijoiden katseita pelätä. Toki ikkunoihin ajattelimme laittaa screen-verhot.
En kertakaikkiaan malta odottaa, että saan herätä laajaan järvinäkymään makuuhuoneen ikkunasta. Mutta sitä ennen on puskettava vielä paljon tarjouspyyntöjä, aikatauluexceleitä ja kustannusarvioita – ja tehtävä ihan fyysistäkin työtä raksalla.
Rakennuksen molemmat päädyt ovat umpihirttä, eli näkymiä ei ole sivusuuntiin. Se olikin toivottua, sillä naapurin suuntaan toivomme molemminpuoleista rauhaa.
Rakennuksen sijoittelu tontille oli haastavaa. Tontti on lohkottu isommasta tontista, ja naapuritontille jäänyt 60-luvun mökki on lähellä. Halusimme sijoitella rakennuksen tontille niin, että näkymät oleskelutiloista antavat järvelle, mutta kääntää rakennusta kuitenkin hieman etelän suuntaan, jotta saamme nauttia auringosta mahdollisimman pitkään. Tontin toiseen reunaan piti jäädä tilaa autopaikoille ja varastorakennukselle. Järvestä rakennukseen piti myös rakennusmääräysten mukaan jäädä 30 metrin matka, ja samalla portaikko ei saanut tulla liian lähelle naapurin tontille johtavaa rasitetietä.
Rämmimme tontilla aika monta tuntia mittanauhojen ja -tikkujen kanssa ennen kuin oikea sijainti löytyi. Sen jälkeen kuitenkin löysimme tontilta naapurin päästä pintakallion, joten louhimisen pelossa siirsimme mökkiä vielä loppuvaiheessa kauemmas naapurista. Samalla säästyi muutama puu.
Alimmaisessa kuvassa on oma maisemamme järven suuntaan tulevan terassin kohdasta (horisontti suloisesti kalleellaan). Kuvan ottamisen jälkeen kataja sekä pari koivua on vielä kaadettu ja tontti siivottu risuista ja rungoista, joten näkymä avartuu entisestään. Eiköhän sitä kelpaa katsella.
Mitä tykkäät pohjapiirroksestamme? Toimiiko?
Voit seurata projektin etenemistä Instagramissa Kaarna-huvilan omalla tilillä tai Muotoseikan tilillä.
I told you a little secret here in August: we had bought a plot of land and a modern black log cabin was planned for it. During the autumn and winter, the project has progressed, and now the situation is that we have a building permit and building is beginning on our site in a few weeks.
Building the foundations is in the calendar and at the same time we are asking to tender and scheduling the rest of the contractors, such as the concrete floor contractor and the interior building contractor. So, at a fairly early stage, we decided not to buy a ready-to-move-in house package and take care of the project ourselves. This gives us much more freedom and choice in terms of surface materials and other solutions.
Here you can see the drawings of our summer house to be. How do you like it?
seuraa – follow
FACEBOOKISSA – INSTAGRAMISSA
One comment
Hei,
onnea ja tsemppiä rakennusprojektiinne! Me olemme juuri saaneet valmiiksi samanmoisen rakennusrupeaman Vehmersalmella. Moderni huvila, saunamökki, varastojen välissä autokatos, puuliiteri ja siirsimme/entisöimme vanhan ison vilja-aitan aitaksi.
Pyysit kommenttia pohjasta. Oletko huomioinut tarpeeksi kaappitilaa? Sitäkin kun tarvitsee yllättävän paljon. Onko teidän mahdollista rakentaa tontille erillistä saunarakennusta, jolloin saisit kodinhoitohuoneen jonne tulisi kaappeja ja kenties kuivauskaappi. Tuota kuivauskaappia itse kaipaan. Kesällä pyykki kuivaa ulkona mutta syksyt ja talvet ovat ongelma. Me ollaan mökillä läpi vuoden.
Vinkki: me lasitettiin kuisti ja on kyllä hyvä. Kaikki ulkokalusteet tekstiileineen voi olla läpi vuoden paikoillaan ja grillata voi läpi vuoden.
On kiva seurata projektiannne! Teillä tulee olemaan kivaa, välillä kaikki sujuu ja välillä voi vähän tökkiä. Mutta kaikki on vaivan arvoista! Tsemppiä??