Koti.
Sitä tämä paikka on ollut minulle jo parin viikon ajan.
Kotiutuminen on vaatinut hieman remonttia, paljon pihatöitä, oikeiden paikkojen etsimistä tavaroille, muutamia oudolta tuntuneita aamuheräämisiä ja arjen uusien käytäntöjen opettelua. Kaikkein suurin vaikutus kodin tunnun luomiselle on kuitenkin ollut sillä, että olemme Nappulan kanssa saaneet viettää täällä vihdoin myös kiireetöntä aikaa.
Ensimmäinen viikko muuton jälkeen oli yhtä hullunmyllyä. Nappulan huone oli remontoitava yhdellä rysäyksellä vuorokauden sisällä muutosta, ja se oli melkoinen rutistus. Sen jälkeen tyhjentelin laatikoita ja raivasin pihaa joka ilta yömyöhälle asti. Väsymys puski päälle viikossa kuin höyryjuna. Oli pakko pysähtyä ja vetää henkeä – sekä useammat päiväunet. Väsymys on ollut myös suurin syy siihen, että muuton aiheuttama blogitauko venähti varsin pitkäksi.
Nyt olo alkaa kuitenkin tasoittua. Olen löytänyt itseni jo kahtena päivänä tanssimasta olohuoneessa. Siitä on pitkä aika, kun viimeksi koin oloni niin vapautuneeksi, että tanssin vain omaa hyvää oloani. Vanhan elämän kahleista irtautuminen ja oman tilan ottaminen on antanut minulle valtavasti voimaa. Tämä on minun paikkani, minun tilani, minun reviiriäni. Täällä kukaan ei enää ilkeile minulle eikä alleviivaa kelpaamattomuuttani. Tänne ovat tervetulleita vain ihmiset, joille minä riitän juuri tällaisena ja joiden tekoihin voin luottaa.
Remonttia on myös vielä edessä, ja palataan remonttihommiin tuonnempana. Haluan nyt kuitenkin vilauttaa teille uuden kodin olohuonetta, jossa viihdyn mainiosti ja joka tuntuu jo omalta, vaikka seinät ovat vielä lähes alastomat, valaisin puuttuu katosta ja taulukasa nyhjöttää nurkassa. Pikkuhiljaa tavarat kuitenkin löytävät paikkansa.
Asuntomme on 4h+k ja se jakautuu kolmeen eri tasoon rinnetontille niin, että olohuone sijaitsee keskimmäisessä tasossa. Olohuoneesta on kulku ulos terassille ja pihaan, yläkerran makuuhuoneisiin sekä alakertaan eteiseen, keittiöön ja leikki-/vierashuoneeseen. Pidän asunnon pohjasta hurjasti, ja kaikki sen neliöt ovat tehokäytössä. Olohuoneen parhaita juttuja ovat myös suuri ikkuna sekä vino katto, jonka korkein kohta kohoaa lähes neljän metrin korkeuteen.
Toivottavasti jaksatte seurailla kotikuulumisiani myös tässä uudessa kodissa. Tiedossa on fiksailua, remonttihommia, kasvojenkohotusta ja ihan sitä perinteistä sisustelua.
Tervetuloa meille!
A peek to our new home and the living room. I already like it!
seuraa – follow
FACEBOOKISSA – BLOGLOVINISSA – INSTAGRAMISSA
12 comments
Onnea uuteen kotiin! <3
Tulkoon se rauhan, rakkauden ja tyytyväisyyden tyyssijaksi.
Kivalta näyttää teidän uusi koti
Tanssi joka päivä vähäsen, se auttaa kaikkeen. Kuten suklaakin…
Onnea uuteen kotiin! Odotan mielenkiinnolla jatkoa.
Kauniin ja raikkaan oloinen koti.
Onnea kaikessa uudessa ja kivassa, ja muista tanssia niin usein kun voit!
Onnea uuteen kotiin! 🙂
Kaunista ja tutun näköistä, koska sinulla on niin puhdas tyylitaju. Käynti olohuoneesta terassille näyttää ihanalta. Onnellisuutta uuteen!
Näyttää oikein kivalta! Ja tuo sohvapöytä erityisesti, se on todella kaunis. Mistä se mahtaa olla?
Kiitos paljon! Sohvapöytä on Skannosta, ja se on Lampefeberin Dot-pöytä. Hyvää kesää!
Vanha postaus, mutta toivottavasti luet vielä kommentin! Onpa kauniin ja rauhallisen näköinen koti! Huomio kiinnittyi sohvaan, joka on massiivinen ja siro samaan aikaan! Mistä se on hankittu?
Toki luen vielä! 🙂 Kiitos paljon! Sohva on Ikean Kramfors, jota ei ikävä kyllä enää valmisteta, mutta ehkä löytyisi käytettynä? Päällinen on Bemzistä.
Onnea uuteen kotiin! Näyttää tosi kauniilta.
Lattia on kaunis, muistatko valmistajan ja värin?
Kiitos paljon! Voi kun tietäisin, mutta lattia oli täällä, kun muutimme. Minunkin mielestäni se on oikein kaunis. Pahoittelut, etten voi auttaa.